Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: Varoitus tytöille: miesporukka koittaa hyväksikäyttää aloittelijoita  (Luettu 30734 kertaa)

Poissa sannahunaja

  • Full Member
  • Galleria (4)
  • Viestejä: 157
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Muutamia huomioita.

i) Vaikkei olisi tapahtunut mitään väärää rikosoikeuden näkökulmasta, niin sehän ei suinkaan tarkoita, etteikö tilanteessa olisi ollut hyväksikäyttöä tai muuta moraalisesti väärää.

ii) Suostumus vs. tahto. Henkilö voi suostua erinäisiin asioihin, kuten seksiin, ilman, että sitä itse oikeasti tahtoo. Hyvä esimerkki tästä on parisuhteen sisällä tapahtuva ns. velvollisuusseksi. Halutaan pitää kumppani tyytyväisenä, joten suostutaan seksiin, vaikkei sitä oikeasti haluaisi. Jos on hankalaa pitää kiinni rajoistaan jo yhden kumppanin kanssa, niin mitäs luulette tapahtuvan, kun ukkoja onkin ympärillä useampi. Helpompaa, ja ehkä turvallisempaakin, on "suostua" erinäisiin asioihin kuin alkaa hangoittelemaan vastaan.

iii) Valta-asetelmat. Yksinäinen nainen on jo lähtökohtaisesti alakynnessä ukkolauman keskellä. Tilanne muuttuu sitä epätasa-arvoisemmaksi, mitä suurempia eroja osallistujien kesken on. Nuori mimmi, joka jo ikänsä puolesta ei voi olla kovinkaan kokenut tai juuri seksityön aloittanut untuvikko samassa tilassa keski-ikäisten, pitkän linjan turskien kanssa. Kuulostaako tasavertaiselta? Myös taloudellinen ahdinko, päihdeongelmat tms. yleensä edesauttaa hyväksikäyttöä.

Todella tärkeää, että näistä puhutaan ja varoitetaan. Kiitos :inlove:

Hunajata sulle! Ks. kalenterista missä ja milloin 💋

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta

i) Vaikkei olisi tapahtunut mitään väärää rikosoikeuden näkökulmasta, niin sehän ei suinkaan tarkoita, etteikö tilanteessa olisi ollut hyväksikäyttöä tai muuta moraalisesti väärää.
Se ei myöskään tarkoita, että tilanteessa olisi ollut ollut hyväksikäyttöä tai muuta moraalisesti väärää.

ii) Suostumus vs. tahto. Henkilö voi suostua erinäisiin asioihin, kuten seksiin, ilman, että sitä itse oikeasti tahtoo. Hyvä esimerkki tästä on parisuhteen sisällä tapahtuva ns. velvollisuusseksi. Halutaan pitää kumppani tyytyväisenä, joten suostutaan seksiin, vaikkei sitä oikeasti haluaisi. Jos on hankalaa pitää kiinni rajoistaan jo yhden kumppanin kanssa, niin mitäs luulette tapahtuvan, kun ukkoja onkin ympärillä useampi. Helpompaa, ja ehkä turvallisempaakin, on "suostua" erinäisiin asioihin kuin alkaa hangoittelemaan vastaan.
Mitenköhän parisuhteen velvollisuusseksi liittyy ketjun aiheeseen? Aikuinen ihminen päättää mitä haluaa tai ei halua. Ei sitä kukaan mukaan voi päättää puolestasi.

iii) Valta-asetelmat. Yksinäinen nainen on jo lähtökohtaisesti alakynnessä ukkolauman keskellä. Tilanne muuttuu sitä epätasa-arvoisemmaksi, mitä suurempia eroja osallistujien kesken on. Nuori mimmi, joka jo ikänsä puolesta ei voi olla kovinkaan kokenut tai juuri seksityön aloittanut untuvikko samassa tilassa keski-ikäisten, pitkän linjan turskien kanssa. Kuulostaako tasavertaiselta? Myös taloudellinen ahdinko, päihdeongelmat tms. yleensä edesauttaa hyväksikäyttöä.
Miksi vähättelet sukupuolen ja iän perusteella? Ainakin feministit ovat nimenomaan toitottaneet että kyllä (nuoret) naiset osaa ja pystyy siinä kuin mieskin. On nimenomaan suututtu siitä jos joku on vähääkään vihjannut ettei joku nuori nainen olisi vähintäänkin yhtä pätevä ja osaava kuin miespuoliset vanhemmat kollegansa.

Ja yhtä hyvin voitaisiin sitten kyseenalaistaa tilanne jossa nuori kokematon turska on tekemisissä kokeneen pt:n kanssa.
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi
Meidän ryhmän juristilla on jo juttu vireillä.

Oletteko kollektiivisesti palkanneet ryhmälle juristin, vai onko juristi ryhmän jäsen? Minkälaista tarttumapintaa juristilla on laittaa juttu vireille? Olettekko koko ryhmä omilla nimillä ja naamoilla hakemassa oikeutta?

Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta. Vai tarkoitettiinko tässä sittenkin, että joku porukasta on jo esitutkinnassa ja siinä on nyt sitten ryhmän juristilla juttu vireillä?

Niin tai näin, se kertoo touhusta paljon, että ryhmällä on juristi. Siis se, että juristille on tarvetta. Yleinen elämänkokemus sanoo, että jos seksitouhujen jälkeen tarvitaan juristia, jokin ei ole mennyt ihan putkeen. ;D
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 20:51:09 kirjoittanut mattssonni »
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi
Se 3-kymppinen palvelutarjooja kävi kimpoissa muutaman kerran. Tykkäsi suuresti kimppa porukasta ja siitä myös että sai tuplaa samaan aikaan molempiin.
Kysyessä jos saa ottaa kuvia sessiosta niin hänkin sanoi että kuvia VOI KYLLÄ ottaa.
Se pyysi myös itselleen niitä kuvia mitä me otimme. Lähetimme niitä kuvia tietysti hänelle.
Muistaakseni kysyimme häneltä voiko hänen kuvia julkaista jos häntä ei tunnista.
HÄN lähetti silloin meidän ottamia kuvia takaisin missä hän oli leikannut alkuperäisestä kuvasta pään pois ja sensuroinut tatuoinnit.
Kun minä laitoin sellaisen kuvan hänestä TÄNNE niin hän sanoi että EI sille sivulle, ja ymmärrän nyt MIKSI.

Jos minua tarkoitetaan tässä kommentissa, olen kerran tavannut sinut kahden kesken. Myös yhden kerran osallistuin kimppaanne, jonka jälkeen paljastit nimimerkkisi täällä. Julkaisit rapsa ketjussani kuvan luvatta, jonka yp poisti pyynnöstäni.

Tämä se juuri on, kun sellaiset tyypit eivät pysty erottamaan (saati muistamaan) edes sitä, oliko lupa saatu vai ei. Edes kuvien julkaisulle siis, saati sitten muulle.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 21:03:46 kirjoittanut mattssonni »
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa Entto

  • Sr. Member
  • Galleria (3)
  • Viestejä: 4324
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Voin kuvitella miten Predaattori ja Banana nauravat partaansa kun puudeli-Entot ja muut valkoritarit arvostelevat heidän toimintaansa.
Pääseväthän he panemaan ilmaiseksi, kun puudelit maksavat samasta tavarasta.

Itse en kyllä saisi nautintoa toisen nöyryyttämisestä, en siis pääsisi kerhoon.
Saitin Bud Spencer

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi

Ja yhtä hyvin voitaisiin sitten kyseenalaistaa tilanne jossa nuori kokematon turska on tekemisissä kokeneen pt:n kanssa.

Niin, se kokenut PT-nainen voisi vaikka painostaa sen kokemattoman nuoren turska-miehen panemaan ilmaiseksi. Tai pakkomyydä sille palvelun, jota se ei halunnut ostaa: kokematon turska maksoi satasen vartin suihinotosta, mutta kokenut PT pakottaa samalla rahalla ottamaan strappia takapuoleen tunnin ajan ja vielä nuolettamaan itsensä sen päälle. Ja lopuksi vielä ladata kuvasarjan sessiosta tänne seksisaitille :laught:

Selvästi tarpeellinen varoitus tämäkin, en ollut tullut ajatelleeksikaan, mitä riskejä asiakkaallakin voi olla erityisesti, jos PT on vanhempi ja kokeneempi. Olkaa kokemattomat turskat varovaisia!
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 21:17:42 kirjoittanut mattssonni »
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta
^^
Penaattori ilmeisesti ollut tuossa ryhmässä mukana kun tietää mistä on kysymys.

Yleisen elämänkokemuksen mukaan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Karavaani kulkee ja puudelit räksyttää.

Totta - jotkut tekee mitä itseä huvittaa muista ihmisistä piittaamatta ja välittämättä. Ja vielä rehentelee sillä. :(
Minusta on hienoa, että joku uskaltaa ja voi elää elämäänsä kuten itse haluaa (tietysti lain puitteissa), eikä sen mukaan miten jotkut ulkopuoliset haluaisivat.

Väärin. Autiolla saarella voit elää niinkuin haluat, järjestäytyneessä yhteiskunnassa joudut ottamaan muutkin huomioon.
Siihen, että elät elämääsi niin kuin haluat ei missään yhteiskunnassa sisälly se, että voit kohdella toisia miten haluat.
Kuten sanoin, lain puitteissa on toimittava. Voit tietysti haluta, että kaikki muut noudattavat samaa maailman kuvaa ja arvoja kuin sinä, mutta ei tää maailma kuitenkaan niin toimi. Meepä kysyyn vaikka lestadiolaisilta mitä mieltä he ovt sinun elämän tyylistäsi, ja olisitko valmis noudattamaan heidän arvojaan ja tomintatapojaan.
Mitä laillisuuteen tulee, niin laki ei ole sama asia kuin moraalitaju. Laillinen ei ole sama kuin hyväksyttävä. Laki ei korvaa inhimmillisyyttä. Eikä se niin mene, että mitä ei laki kiellä, on automaattisesti sopivaa käytöstä muita kohtaan. Eikä laki kata kaikkea, ei ole tarkoituskaan. Lainlaatija on ajatellut, että homo sapiens (viisas ihminen) ei tarvitse joka asiaan lakia kertomaan miten sopii käyttäytyä ja miten ei. Lainlaatija on ajatellut, että homo sapiens ymmärtää sen useimmissa tapauksissa ilman lakiakin.
Mistähän sinä senkin tiedät mitä lainlaatija on ajatellut? Ne lainlaatijatkin muuten vaihtuvat yleensä neljän vuoden välein, että siihenkin porukkaan mahtuu varmaan monenlaista ajattelutapaa lakien tarkoituksesta.
Lapset tosin ei aina ymmärrä, ja tarvitsevat välillä äidin ja isin kertomaan mikä on ok ja mikä ei. Mutta lapsellekin siihen riittää äiti ja isi, ei lapsikaan lakikirjaa tarvitse. Tarkoitus olisi, että sitten aikuisena siihen ei tarvittaisi enää äitiä ja isiäkään.

Tuossa oli montakin virhettä. Mites ne lapset joilla ei ole äitiä tai isiä tai kumpaakaan? Tai mitä jos on kaksi äitiä eikä isää ollenkaan?  Ja hyi hyi ei nykyään saa enää muutenkan puhua äidistä ja isistä, pitää puhua synnyttäjästä ja siittäjästä https://www.is.fi/politiikka/art-2000006402858.html
Maailma ei taida ollakaan ihan niin yksikertainen kuin sinä sen kuvittelet.

Mutta mitä tästä enempää - joka ei kykene inhimmilliseen ajatteluun ja asettumaan toisen asemaan, ei tätä ymmärrä vaikka mitä tekisi. Se vain jankkaa, että minä, minulle ja heti. Ja että minulla on oikeus, ja että kuka muka sanoo, ettei näin voi tehdä. Ja että teen mitä haluan. Eikä lakikaan siinä mitään auttaisi. Lakihan edellyttää nykyisin seksin osalta suostumusta. Sellainen, joka ajattelee voivansa toimia niin kuin itse haluaa eikä piittaa muista, on yleensä kykenemätön ymmärtämään toisen suostumusta tai sen puutetta.
No kenen suostumus nyt sitten on puuttunut? Paljon jaaritusta, moralisointia ja paheksuntaa on tässä ketjussa ollut, muttei mitään konkreettista.
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa Ilotikku

  • Hero Member
  • Viestejä: 521
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Yleinen elämänkokemus sanoo, että jos seksitouhujen jälkeen tarvitaan juristia, jokin ei ole mennyt ihan putkeen. ;D

Kyllä mulle on neitoset tehneet välillä sellaisia temppuja, etteivät varmasti mene ihan yhteiskunnan normien mukaan. Toki ehkä pappi voisi olla sopivampi kaveri korjaamaan ne jutut. :inlove:

Mutta joo, mitä tähän avuttomien painostamiseen tulee niin hyi saatana. Ajovaloihin jäänyt peura härkäporukalla alakynteen ja tälle temput. Vähän jopa vatsaa kääntää ja tulee sellaiset Unelmien Sielunmessu -fläsärit, että ensi yönä joutuu hakemaan unen päätä. Hyi saatana!

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi
Voin kuvitella miten Predaattori ja Banana nauravat partaansa kun puudeli-Entot ja muut valkoritarit arvostelevat heidän toimintaansa.

Jostain syystä hän ei tuossa ^^ kuitenkaan vaikuta kovin nauravaiselta.  ;D
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Meidän ryhmän juristilla on jo juttu vireillä.

Oletteko kollektiivisesti palkanneet ryhmälle juristin, vai onko juristi ryhmän jäsen? Minkälaista tarttumapintaa juristilla on laittaa juttu vireille? Olettekko koko ryhmä omilla nimillä ja naamoilla hakemassa oikeutta?

Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Yleinen mielipide? Meinaatko että kuulustelut ja oikeudenkäynnit pidetään julkisesti kauppatorilla ja tuomiot jaetaan huutoäänestyksellä.  :laught:
Niin tai näin, se kertoo touhusta paljon, että ryhmällä on juristi. Siis se, että juristille on tarvetta. Yleinen elämänkokemus sanoo, että jos seksitouhujen jälkeen tarvitaan juristia, jokin ei ole mennyt ihan putkeen. ;D
AIka paljon on perättömiä raiskausilmoituksia, on vaan järkevää jos varsinkin tässä skenessä on juristi takataskussa
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi

Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Yleinen mielipide? Meinaatko että kuulustelut ja oikeudenkäynnit pidetään julkisesti kauppatorilla ja tuomiot jaetaan huutoäänestyksellä. :laught:

Suomessa oikeudenkäynnit ja kaikki niihin liittyvä aineisto ovat lähtökohtaisesti julkisia. Oikeudenkäynnit pidetään oikeussalissa, johon lähtökohtaisesti kuka tahansa voi mennä istuntoa seuraamaan. Tuomiot perusteluineen ja asian arviointeineen ovat julkisia myös. Mitä julkiseen huomioon tulee, niin vähän vähemmänkin oudot oikeusjutut tyypillisesti ylittävät mediakynnyksen.

AIka paljon on perättömiä raiskausilmoituksia, on vaan järkevää jos varsinkin tässä skenessä on juristi takataskussa

Tämä kommentti taisikin kertoa kaiken olennaisen. ::)
Kuinka moni turska täällä muuten on kokenut järkeväksi pitää juristia valmiina tässä skenessä harrastellessaan?

« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 21:29:02 kirjoittanut mattssonni »
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa Vieras1503

  • Hero Member
  • Viestejä: 834
  • * Kelpo kaveri

Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Yleinen mielipide? Meinaatko että kuulustelut ja oikeudenkäynnit pidetään julkisesti kauppatorilla ja tuomiot jaetaan huutoäänestyksellä. :laught:

Suomessa oikeudenkäynnit ja kaikki niihin liittyvä aineisto ovat lähtökohtaisesti julkisia. Oikeudenkäynnit pidetään oikeussalissa, johon lähtökohtaisesti kuka tahansa voi mennä istuntoa seuraamaan. Tuomiot perusteluineen ja asian arviointeineen ovat julkisia myös. Mitä julkiseen huomioon tulee, niin vähän vähemmänkin oudot oikeusjutut tyypillisesti ylittävät mediakynnyksen.

AIka paljon on perättömiä raiskausilmoituksia, on vaan järkevää jos varsinkin tässä skenessä on juristi takataskussa

Tämä kommentti taisikin kertoa kaiken olennaisen. ::)
Kuinka moni turska täällä muuten on kokenut järkeväksi pitää juristia valmiina tässä skenessä harrastellessaan?

En käsitä miksi juristi pitäis olla valmiiks hankittuna. Eiköhän tuo ole vain jokin tärkeily kommentti. Vaikuttaa siltä että tää keskustelu menee vinoraiteille sitä enemmän mitä enemmän noille parille narsistille tulee lisää kommentoitavaa
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 21:39:08 kirjoittanut vääräleuka2 »

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta

Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Yleinen mielipide? Meinaatko että kuulustelut ja oikeudenkäynnit pidetään julkisesti kauppatorilla ja tuomiot jaetaan huutoäänestyksellä. :laught:

Suomessa oikeudenkäynnit ja kaikki niihin liittyvä aineisto ovat lähtökohtaisesti julkisia. Oikeudenkäynnit pidetään oikeussalissa, johon lähtökohtaisesti kuka tahansa voi mennä istuntoa seuraamaan.
Entä sitten? Eivät ne seuraajat mitään tuomioita kuitenkaan päätä, eikä heidän myötätuntonsa tai tukensa vaikuta tuomareitten päätöksiin.

Kuinka montaa oikeudenkäyntiä muuten olet itse käynyt seuraamassa paikan päällä?

Tuomiot perusteluineen ja asian arviointeineen ovat julkisia myös. Mitä julkiseen huomioon tulee, niin vähän vähemmänkin oudot oikeusjutut tyypillisesti ylittävät mediakynnyksen.
Niin, kyllähän kunnianloukkaustuomiotkin varmaan kiinnostaa suurta yleisöä.

AIka paljon on perättömiä raiskausilmoituksia, on vaan järkevää jos varsinkin tässä skenessä on juristi takataskussa

Tämä kommentti taisikin kertoa kaiken olennaisen. ::)
Oletko siis sitä mieltä että perättömiä raiskausilmoituksia ei ole olemassa?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perattomat-raiskausilmoitukset-harmittavat-poliisia-motiivina-voi-olla-kosto-tai-omien-tekojen-peittely-ei-millaan-tavalla-hyvaksyttavaa/7590192#gs.5109fh
Kuinka moni turska täällä muuten on kokenut järkeväksi pitää juristia valmiina tässä skenessä harrastellessaan?
Varmaan ainakin ne fiksummat turskat.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2023, 21:57:19 kirjoittanut Penaattori »
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa Turuntyttö

  • Sr. Member
  • Galleria (5)
  • Viestejä: 1128
  • ****** Rakastajien aatelia

Jo en jaksanut alkaa tästä viestistä sen enempiä karsimaan, mutta aika hurjalta kuulostaa jos asiakas noin lähtökohtaisesti tarvitsisi juristin..? Herää kysymys, että kuinkahan monen ”epäilyttävän” henkilön luona on vieraillut? Ja moniko näistä on mahdollisesti niitä parituksen uhreja jos ihan juristi olisi hyvä olla mukana ns. jatkuvassa toiminnassa..?
Opiskelijarouva

Turku
🌹 23.-27.12. Äkäslompolo🌹

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta
^Mistä sä tuon parituksen (ylläri ylläri  :D) taas tähän keksit? Miten se nyt tähän ketjuun liittyy?
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa Pupu7000

  • Full Member
  • Viestejä: 111
  • ** Piristää muiden päivää
Siksi kollegoille tahtoisin sanoa, että ole itsellesi lempeä, ja jos olet kohdannut tällaista, et todellakaan ole yksin tai ainoa.

Omien rajojen tunnistamista, ilmaisemista ja konkreettisesti sen "ei:n" sanomista kannattaa mielikuvaharjoitella. Se voi olla todellisessa tilanteessa yllättävän vaikeaa, vaikka vastassa olisi vain yksi ihminen, porukasta nyt puhumattakaan.

Ja jos joku/jotkut onnistuvat venyttämään sun rajojasi/kävelemään niiden yli, koska esimerkiksi et ole uskaltanut sanoa ei tai päässyt turvallisesti poistumaan paikalta, niin se ei ole sun syy ❤️ Valitettavasti on olemassa tyyppejä, jotka ovat hioneet taitonsa kusipäisyyteen ihan tappiin ja omatuntonsa olemattomiin. Heistä varoittaminen on todella paikallaan, ja onneksi osa tulee sitten myös ilmoittautumaan ja avaamaan ajatusmalliaan tänne, niin tunnistaminenkin helpottuu.

Tässä on vinha perä. Jokainen meistä joutuu joskus huijatuksi, myös muut kuin me seksityöntekijät. Tässä tapauksessa on mahdollisesti annettu tahallaan ymmärtää taksan olevan aina matala, johonka sitten ollaan tartuttu. Mistään tietoisesta hinnanalennuksesta ei välttämättä voida puhua, mikäli palvelua tarjoava ei tiedä työnkuvaansa vastaavaa yleistä hintatasoa, tai suostuu taloudellisessa ahdingossa itselleen epäedulliseen suulliseen sopimukseen. Se, missä tilanteessa silloin voidaan puhua suostumuksesta, on eittämättä vaikea asia. Ilmiö on nähtävillä muillakin aloilla, esimerkiksi rakennustyömailla ja ravintola-alalla.

Mitä tulee huijatuksi tulemiseen — ei kukaan meistä halua tuntea olleensa sellainen, jota joku voisi huijata. Saatamme kertoa itsellemme asian paremmin päin, koska ehkä pelkäämme muiden reaktioita, jos he saisivat tietää. Ei ole helppoa myöntää muiden edessä, että onkin ollut hyväuskoinen tai rahapulassa. Huijatuksi tulemisen saattaa ymmärtää tapahtuneen vasta pitkänkin ajan kuluttua. Saatetaan myös ajatella, ettei mitään väärää olekaan tapahtunut, koska siitä sai silloin tarpeellisen, vaikkakin pienen rahallisen korvauksen. Moni ei halua olla uhri, eikä leimautua uhriksi puhumalla asiasta. Mediakin luo mielikuvaa vahvoista seksialan ammattilaisista, eikä siihen mielikuvaan mahdu aina se, mitä todellisuudessa voi tapahtua ja kuinka tapahtumista selvitään, ilman että selviytymisen reunaehtona olisi seksityön tekemisen lopettaminen.

Mitä tulee kuvien lähettämiseen tälle foorumille (muut alustat?), ensimmäinen mielikuvani tästä on muistutus mukaan huijatulle palveluntarjoajalle. Mahdollisesti kuva on lähetetty vieläpä täysin tietoisena siitä, että kyseinen palveluntarjoaja on foorumilla, näkee kuvat ja elää mielikuvissaan uudelleen tapahtuneen. Kuvien julkaisija ei anna palveluntarjoajan pitää yksityisyyttään, koska sitä pyritään mahdollisesti rikkomaan lisää. Nämä eivät ole "kivoja kuvia muille" vaan ne ovat nöyryyttämisen muoto, tuotuna kaikkien nähtäville. Niiden viestinä saattaa olla: "älä unohda".

Onneksi ilmeisesti Saitti näitä poistaa.
Stifler's mom.

Poissa mattssonni

  • Hero Member
  • Viestejä: 948
  • ***** Huikea tyyppi
Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Entä sitten? Eivät ne seuraajat mitään tuomioita kuitenkaan päätä, eikä heidän myötätuntonsa tai tukensa vaikuta tuomareitten päätöksiin.

Se oli sarkasmia  ;)
Kuten sanottu, siitä vaan omalla nimellä ja naamalla kertomaan ja kuvailemaan noita sessioita julkisesti tai vaikka edes lautamiehille ja tuomareille. Lifti tämän jo sanoikin:

Laskujeni mukaan se tulee kohta selittämään 16 kerran: Siis PALJON ON ILMAISIA TYTTÖJÄ MEIDÄN KIMPOISSA, että ei tarvitse edes maksaa...
Tuo puolustuspuheenvuoro olisi mukavaa kuulla oikeudessa  :laught:
Harva asia on mustavalkoinen, useimmiten niissä on monia, vähintäänkin harmaan, sävyjä.

Poissa Penaattori

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1123
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Kannetta ei tosiaan voi ajaa muuta kuin omalla nimellä ja naamalla. Voin jo nähdä, miten yleinen mielipide on puolellanne ja suuren yleisön myötätunto ja tuki takananne, kun porukkaan kuuluvat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan sessioiden kulusta.
Entä sitten? Eivät ne seuraajat mitään tuomioita kuitenkaan päätä, eikä heidän myötätuntonsa tai tukensa vaikuta tuomareitten päätöksiin.

Se oli sarkasmia  ;)
Kuten sanottu, siitä vaan omalla nimellä ja naamalla kertomaan ja kuvailemaan noita sessioita julkisesti tai vaikka edes lautamiehille ja tuomareille. Lifti tämän jo sanoikin:

Laskujeni mukaan se tulee kohta selittämään 16 kerran: Siis PALJON ON ILMAISIA TYTTÖJÄ MEIDÄN KIMPOISSA, että ei tarvitse edes maksaa...
Tuo puolustuspuheenvuoro olisi mukavaa kuulla oikeudessa  :laught:
Puolustuspuheenvuoro mille?  :D
Jotka osaa, ne tekee mitä vaan
Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan
- Juice Leskinen

Poissa Pupu7000

  • Full Member
  • Viestejä: 111
  • ** Piristää muiden päivää
Aiemmin mainittuun "miesporukan juristiin" sellainen kysymys, johon ei tarvitse vastata, olettaen ettei kyseenomaista henkilöä välttämättä ole olemassakaan: kuinka moni juristi on valmis sekä tulemaan julki tällaisen miesporukan aktiivisena jäsenenä, että vetämään uransa alas julkisen käymälän viemäristä oletetun porukan puolustajana?

Otetaan huomioon, että ehkä mahdollisen oikeudenkäynnin pöytäkirjat voi kuka tahansa siviilikin tilata postilootaansa ja sitä myöten olla pitämättä asiaa salassa? Eikö olisi hieman ylivedettyä kaverin lojaaliutta oletetulta juristilta? Näin pohdintana.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 12, 2023, 01:39:33 kirjoittanut Pupu7000 »
Stifler's mom.

Poissa Turuntyttö

  • Sr. Member
  • Galleria (5)
  • Viestejä: 1128
  • ****** Rakastajien aatelia
^Mistä sä tuon parituksen (ylläri ylläri  :D) taas tähän keksit? Miten se nyt tähän ketjuun liittyy?

Pahoittelut, myönnän että olin hieman naiivi. Oletukseni oli että kyseiset kirjoittajat ovat kuitenkin ihan asiallisia asiakkaita eivätkä tee mitään laittomuuksia asioidessaan pt:den luona. Tästä johtuen ainoa laittomuus (johon se juristi pitäisi olla jo valmiina aina) joka äkkiseltään tuli mieleen oli tuo. Koska eihän seksin ostaminen itsenäiseltä henkilöltä joka sitä vapaaehtoisesti myy, ole rikos.🤔

Ja jos huomasit niin vastasin aiemmin kirjoitettuun kommenttiin juristin jatkuvasta tarpeesta tätä hommaa ostajana harrastaessa.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 12, 2023, 07:46:27 kirjoittanut Turuntyttö »
Opiskelijarouva

Turku
🌹 23.-27.12. Äkäslompolo🌹