Itse olen vielä aika nöösipoika tässä harrastuksessa, mutta aihe liippaa sen verran läheltä, että pakko kommentoida. Ikää on siis allekirjoittaneelle kertynyt jo reilusti yli 30, mutta ujoudesta ja tietyistä muista syistä johtuen kokemukset vastakkaisen sukupuolen kanssa ovat jääneet käytännössä olemattomiksi. Vasta 28-vuotiaana sain kerättyä sen verran rohkeutta. että uskalsin varata ajan eräälle maksulliselle palveluntarjoajalle päästäkseni eroon poikuudesta. Odotukset tuolloin oli korkealla, mutta oman jännityksen ja suorituspaineiden takia homma lässähti heti alkuunsa enkä saanut koko touhusta oikein mitään irti. Tästä jäi sen verran huono maku, että meni useampi vuosi ennen kuin uskalsin yrittää uudestaan erään toisen palveluntarjoajan kanssa ja taas sama homma eli koko touhu oli pelkkää pakonomaista suorittamista, josta ei meinannut tulla mitään. Tässä vaiheessa aloin pikkuhiljaa tajuta, että pelkkä mekaaninen jyystäminen ei ole se oma juttu, vaan hommassa pitää olla jotain syvällisempääkin.
Sitten huomasin eräällä alan sivustolla erään kotimaisen GFE:tä tarjoavan palveluntarjoajan ilmoituksen, joka todella herätti kiinnostuksen ja kuvatkin vaikutti hyviltä. Ajan varaus onnistui ja jo viestittelystä syntyi myönteinen vaikutelma. Parin aiemman huonon kokemuksen takia osasin nyt myös jo itse etukäteen esittää toivomuksia tapaamisen suhteen. Kun tapaamisajankohta lopulta koitti, vastassa oli vielä kuviakin kauniimpi ja sopivalla tavalla naapurintyttömäinen sekä ihanan empaattisella asenteella varustettu pt, joka aivan upeasti osasi ottaa toivomukseni huomioon. Aivan sanoinkuvaamattoman upea fiilis, kun ensimmäistä kertaa elämässään pääsi kokemaan halailua, suutelua, hellää koskettelua ja muutenkin kiireetöntä läheisyyttä hyvännäköisen naisen kanssa, joka vieläpä oli täysillä hommassa mukana. Tuolloin vasta ensimmäistä kertaa oikeasti tajusin, kuinka suuri merkitys pelkällä läheisyydellä ja kosketuksella on ja parhaimmillaan se on jopa parempaa kuin varsinainen seksi.
Omalla kohdalla tämän asian ymmärtäminen vaati siis pari epäonnistunutta yritystä. Tavallaan on hyvä, että tällaista "läheisyysterapiaa" on tarjolla, mutta toisaalta samaan aikaan hieman surullista, että nykyään on paljon allekirjoittaneen kaltaisia miehiä, ja etenkin nuoria miehiä, joille käytännössä ainoa keino läheisyyden ja seksin hankkimiseen on raha.