Nyt jäämme kärsimättöminä odottamaan aloittajan vasta argumentteja.
Tätä on jännittävempää seurata, kuin Kettua lauantai iltana.
Tätä on jännittävempää seurata, kuin Kettua lauantai iltana.
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
heips kaikille tätä lukeville! täällä tosiaan kirjoittaa nyt Vidia.
….
kovista otteista sain mustelmia ja verenpurkaumia molempiin käsivarsiin, näistä otettu kuvat. kuvat on otettu myös siitä sotkusta joka asuntoon jäi tästä kiinnipitotilanteesta (kun yritin rimpuilla itseäni irti, tauluja kaatui lattialle ja vartalopeili meni melkein rikki). mä en itse missääkään vaiheessa ole lyönyt tai käyttäytynyt fyysisesti väkivaltaisesti, koska tiedän olevani niin heikossa asemassa. eihän siinä muutenkaan ole mitään järkeä, että mä alle 160cm alan sellaiseen, olenhan kirjoittajan mukaan tämmöinen hento sintti :-----). sanallisen väkivallan tunnustan, huusin ja kiroilin tämän tilanteen aikana.
Setämies tai ei niin kyllä voi ihan asiallisesti käyttäytyväkin asiakas kohdata varsin ikävää käytöstä. Näin on käynyt myös allekirjoittaneelle. Mihinkään fyysiseen käsiksikäymiseen en sentään ole törmännyt mutta muunlaista perseilyä kyllä.. Joten en tässä kohtaa leimaisi kumpaakaan osapuolta pelkkien kertomusten perusteella. Jos et ole itse ollut paikalla niin aika vaikea tuomita..Asiakashan on itse myöntänyt käyttäytyneensä todella oudosti.
Oman turskakokemukseni perusteella jää kyllä nyt sellainen käsitys että molemmat osapuolet ovat tavalla tai toisella ns. perseilleet ja ylittäneet rajoja käsiksikäymisen ja suoranaisen väkivallan osalta. Se kyllä ärsyttää että tukea tulee kuitenkin lähinnä pt:n suuntaan ja aloittaja leimataan kusipääksi.. Miksi aloittaja olisi edes kirjoittanut asiasta jos ei olisi kokenut saaneensa ikävää kohtelua..? Tuskin kukaan nauttii tilanteesta jossa jää ilman ja saa lähteä kassit täynnä kotiin.. Mutta näinhän se yleensä menee että mies ja varsinkin setämies(!) on automaattisesti syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa.
Aika tapaus on kyllä myös setä, joka tulee suihkuttelemaan, mutta haluaa lähteä, kun ei pääse peiton alle.
Tiesin kirjoittaessani, että tuohon peiton alle pääsemiseen joku jaksaa tarttua. Ihan ok. Ymmärrän, että joku muu olisi pannut itsensä ja PT:n lämpimäksi vaikka jääpalapussi hampaissa. Itselleni moni asia on tärkeämpää kuin seksi. Lämpö ja puhtaus kuuluvat näihin. Jos niitä ei ole tarjolla, oikea ratkaisu on kääntyä pois. Ikävä kyllä realiteetit selvisivät vasta "suihkuttelun" jälkeen. Ensi kerralla osaan kysyä etukäteen. Viestini ydin oli kuitenkin muualla, kuten moni lukija on huomannut.
Mun parhaalla maksuseksikeikallani pääsin peiton alle ja aloiteltiin toka kierros lusikassa pt:n kanssa. Kuin ”kotiseksiä”, mutta todella kuuman kissan kanssa. Eka kierros meni vähän kinkymmissä merkeissä, tokalla himmailtiin.
Mut on se jumalauta kumma, ihmiset, että suuhun saa kusta, päälle oksentaa ja naamalle paskantaa, mut jos joku haluaa peiton alle lämmittelemään, niin täällä on joku lynkkauskuoro haukkumassa kirjoittajaa.
No tunkekaa lynkkaajat vaikka sitten hevosten sähköpiiska kuivana perseeseenne ja painakaa napista. Ehkä se tuntuu teistä kivemmalta kuin peiton alla lämmittely. None of my business, kuha mielipiteeni näin ilmaisen. Aloittajalle pointsit suoraselkäisestä toiminnasta ja selkeästä viestinnästä. Ja pointsit myös niille, jotka ei lynkanneet.
Se mikä ihmetyttää, että jos hupsukan kertoma on totta, niin miten ihmeessä aloittajalla on ollut pokkaa laittaa tämmöinen topikki pystyyn ja mitä kuvittelee sillä saavuttavansa.Todennäköisesti oikeasti uskoo asiaansa, eikä edelleenkään tajua, että itse aiheutti sotkun. Halusi tosiaan varoittaa. On siis melko pahasti sekaisin.
Oman turskakokemukseni perusteella jää kyllä nyt sellainen käsitys että molemmat osapuolet ovat tavalla tai toisella ns. perseilleet ja ylittäneet rajoja käsiksikäymisen ja suoranaisen väkivallan osalta. Se kyllä ärsyttää että tukea tulee kuitenkin lähinnä pt:n suuntaan ja aloittaja leimataan kusipääksi.. Miksi aloittaja olisi edes kirjoittanut asiasta jos ei olisi kokenut saaneensa ikävää kohtelua..? Tuskin kukaan nauttii tilanteesta jossa jää ilman ja saa lähteä kassit täynnä kotiin.. Mutta näinhän se yleensä menee että mies ja varsinkin setämies(!) on automaattisesti syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa.
Usko pois, niitä on jotka nauttii. Jotka tarkoituksella käy esim eteisessä pyörimässä ja maleksimassa ilman aikomustakaan maksaa. Virnuilenassa. Ehkä varastamassa suudelman. Kyllä, heitä on.