"Ensimmäisiä ja oikeen niitä karmasempia jalkaväen oppeja mä sain Niittysuolla - pitäjää en muista, enkä välitäkään. Oli ollu ensimmäisiä Karjalan Kannaksen taisteluja, joihin meirän rykmentti JR 4 eli Punamustat niinkun sanottiin, oli joutunu.
Kaikki meirän komppanian vänrikit oli kaatunu siinä melkeen ensimmäisessä hyökkäyksessä mihin oli jouruttu. Ja mä muistan kuinka siinä makas pölysellä maantiellä neljän vänrikin ja seittemän sotamiehen ruumiit.
En tiedä, mikä niittä vänrikkejä oli vaivannu. Heille oltiin kyllä sanottu että 'Jättäkää pistoolit pois, otatte kiväärin taikka - jos suinkin niitä riittää niin - koopeen käteen. Vastapuolen tarkka-ampujat ampuu ensimmäisenä ne miehet joilla on rähinäremmit, kiiltävälippaset lakit ja pistoolit koska he ovat upseereita.'
Meirän komppanianpäällikkö, kapteeni Ensio Tattari kulki sitä tien sivuu niitten vänrikkien ruumiitten viertä ja piti meille puhuttelun;
'Mä en tykkää kuolleista sankareista, mä tykkään elävistä sankareista.', sano kapteeni Tattari siinä meille, sano, ja jatko sitä kulkuaan; 'Pysykää pojat hengissä ja kulkekaa puulta puulle. Etsikää kuolleita kulmia. Yhden miehen poterot on tärkeitä, joten jättäkää ja pitäkää aina kenttälapiot mukana.'"
Näin tarinoi muuan Tapsa kotonaan Oulunkylässä kevättalvella 1978 silloiselle Suomen Kuvalehden toimittajalle Juha Nummiselle.