Mulla meinas viime tapaaminen päätyä ohareiks mun puolelta. Koko elämäni oon julkisilla kaikkialle kulkenut mutta nyt matkojen kokonaisuutta pystyi kutsumaan juurikin absurdiksi. Mä koitan aina sopia tapaamiset silleen että jäisi ainakin puolen tunnin varoaika mikäli teen siirtymän tapaamispaikkakunnalle vasta tapaamispäivänä.
Olin sopinut perheenjäsenen kanssa että voin olla edeltävän yön hänen talossaan jotta ehdin paremmin naapuripitäjän asemalle, omassa kun ei juna pysähdy. No tietenkin juuri siihen väliin iski semmonen talvimyrsky että koko seudulla katkeili sähköt. Siinä olikin sitten säätämistä huolehtia ettei talo jäädy pystyyn poissaollessa, onneksi satuin itse juuri olemaan siellä. Kuitenkin pääsin lähtemään aivan liian myöhään vaikka saman välin monesti kävelleenä luulinkin ehtiväni hyvin. En ollut ottanut kelejä tarpeeksi huomioon.
Siinä oli siis sanotaanko muutama kilometri kävelyä asemalle ja vielä noin 100km junalla. Junat menee kuitenkin sen verran harvoin että seuraavalla ei olisi ehtinyt edes myöhässä. No siinä kävellessä alkoi vähän epäilyttää että ehtiikö tässä ehkä sittenkään. Koitin juosta muttei kelien takia ihan sujunut. Epäilys alkoi muuttua paniikiksi ja puolessa matkassa jouduin toteamaan että ei helvetti mä en ehdi siihen junaan. 😱😭
Tässä vaiheessa päällimmäisenä oli jotain kauhun ja häpeän sekaista tunnetta että eikai musta nyt tule se oharit tekevä kusipää. Parin tunnin aika kuitenkin varattuna eli varmasti vaikuttaa myös PTn tuloihin, varsinkin koska oli itsekin keikalla eikä omalla paikkakunnallaan. Eniten kauhistuttikin juuri se että mä hukkaisin toisen aikaa tällä tavalla ja vitutus toteutumatta jäävästä tapaamisesta oli vain pieni tunne jossain syvällä. Mietin miten typerältä selittelyltä mun peruutus kuulostaisi siinä vaiheessa. Ei varmasti tulisi uutta mahdollisuutta.
Noh ei muuta kuin tien sivuun peukalo pystyyn ja näyttämään mahdollisimman epätoivoiselta. Ensimmäisessä ohi ajavassa autossa rouva katsoi mua kuin saastaa mutta jo toka pysähtyi. Duunariäijä työpakussaan. Miten nykysuomessa, jossa ei oteta mitään kontaktia tuntemattomiin voi edes mennä niin että joku liftaa ja saa vielä heti kyydin. Noh sain kyydin asemalle ja tein auttajalle selväksi että hän pelasti mun päivän.
Eli ei tarvinnut tehdä ohareita vaan tuli tarina minkä kertoa. Sen verran hätkähtänyt olin perille saavuttua edelleen, että ensimmäistä kertaa ikinä en tajunnut maksaa ennenkuin huomautettiin.
Tapaaminen meni jokseenkin täydellisesti mutta lähdettyä tuli kyllä takaisin mieleen miten lähellä oli että kaikki olisi mennyt vituiksi. Ehtiminen onnistui lopulta vaan koska tuntematon ihminen oli valmis näkemään vaivaa mun puolesta. Siksi jäikin vähän semmonen olo kuin olisin tehnytkin ne oharit vaikken tehnytkään. Jos tyyppi tulee joskus vastaan niin tarjoon kyllä parit
Matkan vaikeudet ei siis jääneet edes siihen vaan olin jatkamassa bussilla vielä kolmannelle paikkakunnalle kaveria kattomaan mutta sehän vuoro peruttiin ja jouduin ostamaan siihen verrattuna triplahintaisen junalipun. Pari päivää myöhemmin kun olin tulossa yhdellä bussilla suoraan takaisin kotiin niin bussista loppui polttoaine kesken matkan.
Pitää varmaan alkaa vakavasti miettimään kortin ja auton hankkimista. Tai muuttoa takaisin parempien yhteyksien piiriin.