Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Tilastoja  (Luettu 3957 kertaa)

Poissa K. Kojootti

  • Newbie
  • Viestejä: 3
  • * Kelpo kaveri
Tilastoja
« : Tammikuu 03, 2020, 03:41:38 »
Hei,

Olen ollut tällä foorumilla ja myös aiemmalla sihteeriopiston foorumilla vuodesta 2012 asti vain kuunteluoppilaan roolissa, mutta nyt päätin ryhtyä myös kommunikoimaan muutenkin kuin yksityisviesteillä. Olen aina pitänyt itseäni avarakatseisena mutta täytyy myöntää että ymmärrykseni trans-asioista on ollut hyvin vajavainen. Ymmärrykseni on parantunut huomattavasti tämän alueen ketjujen myötä, erityisesti Courtesanin ja Espoolaisrouvan viestien ansiosta.

Tapasin itse kesällä Courtesanin ja tajusin vasta myöhemmin (uuden ilmoituksen takia) että kyseessä oli sukupuolenvaihdoksen läpikäynyt nainen. Nyttemmin mieleeni on noussut joitain kysymyksiä:

1) Miksi pidän mitään merkitystä sillä mikä jonkun henkilön biologinen sukupuoli on ollut syntymässä. Eikö riitä se, että kyseisen henkilön nykyinen olemus miellyttää minua. (Tähän kysymykseen en varsinaisesti oleta löytäväni täältä vastausta mutta yleinen pohdinta on aina tervetullutta. Ja nyt näitä asioita itse pohdittuani ainakin toivon pitäväni merkityksellisenä lähinnä kunkin henkilön kiinnostavuutta tapaamisajankohdalla.)

2) Kuinka yliedustettuja transsukupuoliset ovat seksityöläisten joukossa? Onko tästä kansallisia tai kansainvälisiä tilastoja?

3) Kuinka yleistä on transsukupuolisuus XY-kromosomit ja XX-kromosomit omaavien keskuudessa? Onko transnaisia huomattavasti enemmän kuin transmiehiä? Onko tästä tilastoja tai tieteellistä analyysiä?

Poissa Viola

  • Sr. Member
  • Galleria (53)
  • Viestejä: 1256
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Tilastoja
« Vastaus #1 : Tammikuu 05, 2020, 06:22:20 »
Kohtaan 1 mielipide. (niitähän minulla riittää  ;D )

Olen ehdottoman itsemäärämisoikeuden puolustaja. Ellei toisin sovita.
Siihen pohjautuen, vaikka transnaisen olemus miellyttää ja voi kuvitella ostavansa häneltä tapaamisen, olennaista on kuitenkin mitä tapahtuu ennen ostopäätöksen tekemistä.
Ihmiselle on tärkeää se kun hän saa itse arvioida tilanteen ja tehdä päätöksen tietoisesti.
Tähän arviointiin tarvitaan tieto päätöksen tekemistä varten. Se on henkisesti jotenkin vapauttavaa ja oma elämän hallittavuuden tunnetta lisäävää. Se että minä mietin ja minä päätin.

Niitä hallitsemattomia tilanteita jossa ihmistä viedään kuin pässiä narussa, niitä tulee elämän varrella ihan riittävästi. Kompensaationa ja elämän tasapainon ylläpitämiseksi olisi todellakin hyvä olla myös tilanteita joissa voi itse ohjailla suuntaa.


« Viimeksi muokattu: Tammikuu 05, 2020, 06:24:50 kirjoittanut Viola »
kuvagalleria
*** Helsingissä****

Poissa Vieras0050

  • Full Member
  • Viestejä: 280
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Tilastoja
« Vastaus #2 : Tammikuu 06, 2020, 22:04:33 »
Hei,

Olen ollut tällä foorumilla ja myös aiemmalla sihteeriopiston foorumilla vuodesta 2012 asti vain kuunteluoppilaan roolissa, mutta nyt päätin ryhtyä myös kommunikoimaan muutenkin kuin yksityisviesteillä. Olen aina pitänyt itseäni avarakatseisena mutta täytyy myöntää että ymmärrykseni trans-asioista on ollut hyvin vajavainen. Ymmärrykseni on parantunut huomattavasti tämän alueen ketjujen myötä, erityisesti Courtesanin ja Espoolaisrouvan viestien ansiosta.

Tapasin itse kesällä Courtesanin ja tajusin vasta myöhemmin (uuden ilmoituksen takia) että kyseessä oli sukupuolenvaihdoksen läpikäynyt nainen. Nyttemmin mieleeni on noussut joitain kysymyksiä:

1) Miksi pidän mitään merkitystä sillä mikä jonkun henkilön biologinen sukupuoli on ollut syntymässä. Eikö riitä se, että kyseisen henkilön nykyinen olemus miellyttää minua. (Tähän kysymykseen en varsinaisesti oleta löytäväni täältä vastausta mutta yleinen pohdinta on aina tervetullutta. Ja nyt näitä asioita itse pohdittuani ainakin toivon pitäväni merkityksellisenä lähinnä kunkin henkilön kiinnostavuutta tapaamisajankohdalla.)

2) Kuinka yliedustettuja transsukupuoliset ovat seksityöläisten joukossa? Onko tästä kansallisia tai kansainvälisiä tilastoja?

3) Kuinka yleistä on transsukupuolisuus XY-kromosomit ja XX-kromosomit omaavien keskuudessa? Onko transnaisia huomattavasti enemmän kuin transmiehiä? Onko tästä tilastoja tai tieteellistä analyysiä?

Hei, en nyt tiedä kuka mahdat olla, mutta toivottavasti meillä oli hauskaa. :)



2)  Transnaisia on alalla hyvin paljon, mutta pohjoismaalaisia melko vähän. Syy tähän on se, että yleensä kun lapsen todellinen sukupuoli käy perheelle ilmi, vanhemmat erottavat lapsen perheestä ja heittävät tämän kadulle asumaan, jolloin häneltä jää koulu kesken, eikä hän pysty opiskelemaan muuta ammattia tai rahoittamaan kalliita hoitoja, muuta kuin myymällä persettä. Ikävä kyllä, transnaisille tämä ala on huomattavasti vaarallisempi, kuin cis-naisille ja monet pääsevätkin hengestään - etenkin jos työskentelevät kaduilla. Jenkeissä on suorastaan epidemia jossa transnaisia murhataan, suurin osa heistä oli seksityöntekijöita ja tummaihoisia. Meillä täällä onneksi - vaikka perhe hylkäisi - voi käydä koulut loppuun ja hoidotkin maksetaan osittain.


3) hoitoihin hakeutuu huomattavasti paljon enemmän syntymässä naiseksi määriteltyjä henkilöitä, mutta heistä harvempi on oikea transsukupuolinen ja nämä karsiutuvat tutkimuksissa pois. Luulen tämän johtuvat siitä, että miehillä on monin tavoin helpompaa yhteiskunnassa ja jotkut naiset kuvittelevat sukupuolekorjaushoitojen olevan ratkaisu siihen. Mutta kun sukupuolta ei valitettavasti voi vaihtaa, vaan siihen synnytään.... kuten minä olen syntynyt naisena. :)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Tilastoja
« Vastaus #3 : Maaliskuu 26, 2020, 15:22:45 »
Transnaisia on alalla hyvin paljon, mutta pohjoismaalaisia melko vähän. Syy tähän on se, että yleensä kun lapsen todellinen sukupuoli käy perheelle ilmi, vanhemmat erottavat lapsen perheestä ja heittävät tämän kadulle asumaan, jolloin häneltä jää koulu kesken, eikä hän pysty opiskelemaan muuta ammattia tai rahoittamaan kalliita hoitoja, muuta kuin myymällä persettä. Ikävä kyllä, transnaisille tämä ala on huomattavasti vaarallisempi, kuin cis-naisille ja monet pääsevätkin hengestään - etenkin jos työskentelevät kaduilla. Jenkeissä on suorastaan epidemia jossa transnaisia murhataan, suurin osa heistä oli seksityöntekijöita ja tummaihoisia. Meillä täällä onneksi - vaikka perhe hylkäisi - voi käydä koulut loppuun ja hoidotkin maksetaan osittain.

Onneksi on pohjoismaalaisiakin, jotka kaiketi sitten erottuvat joukosta suhteellisesti pienen määränsä vuoksi. Ihanaa olla pohjoismaalainen.  :-* Täällä kun ei olosuhteet ole samanlaiset kuin jossakin Brasiliassa, jossa tosiaan voisi joutua asumaan kadulla, kohdata enemmän turvallisuusuhkia (toki täälläkin oma pää on se, jota kaiketi kannattaa käyttää, jos sellaista on, vaaliakseen hyvää turvatasoaan) ja miettiä kaikenlaisille hoidoille ja leikkauksille rahoitusta yksityisen kautta. Täällä Suomessa julkinen puoli onneksi kustantaa transtaustaisten hoidot suurelta osin vaginoplastiaa myöden, jos ei huvita säästää leikkausta varten Thaikkuihin ja lähteä maksamaan kymppitonnia, ja siitä olen tällä pallonpuoliskolla syntyneenä hyvinkin kiitollinen...  8)
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 26, 2020, 15:25:47 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Vieras0076

  • Full Member
  • Viestejä: 494
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Tilastoja
« Vastaus #4 : Elokuu 03, 2020, 10:39:33 »

3) Kuinka yleistä on transsukupuolisuus XY-kromosomit ja XX-kromosomit omaavien keskuudessa? Onko transnaisia huomattavasti enemmän kuin transmiehiä? Onko tästä tilastoja tai tieteellistä analyysiä?

Hesarissa on mielenkiintoinen artikkeli aiheesta. Se, että nuoret haluavat useimmiten naiseudesta eroon oli itselle yllätys.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006588177.html