1980-luvun alussa kävin neljä kertaa interraililla. Silloin oli 26 vuotta se ikäraja, ja oikeastaan joka kesä piti reissuun päästä. Maailma oli silloin aika erilainen kuin nykyään. Halpalentoyhtiöitä ei oltu vielä keksittykään, ja lentolippujen hinnat reittilennoilla olivat pilvissä. Tuskinpa juuri muilla kuin ministereillä oli varaa matkustaa lentäen ympäri Eurooppaa, ja hekin matkustivat veronmaksajien piikkiin. Mutta toisaalta hyvä puoli oli se, että Euroopan suurkaupungeissakaan ei ollut mitään turistiruuhkia. Nähtävyydeltä nähtävyydelle vaeltavat turistimassat eivät pilluuttaneet eurooppalaisten kaupunkien omintakeista atmosfääriä.
Jos halusi matkustaa muuallekin kuin Kanariansaarille tai Mallorcalle, niin juna oli oikeastaan se ainoa vaihtoehto. Kesällä 1982 pelattiin jalkapallon MM-kisat Espanjassa. Suomessahan se jalkapallokulttuuri oli silloin vielä aivan lapsenkengissä. Televisiosta tuli kyllä jonkin verran Englannin liigaa, mutta muuta eurooppalaista jalkapalloa ei ollut mahdollisuutta katsoa. Ei ainakaan minulla ollut oikein minkäänlaista käsitystä siitä, että kuinka suosittua jalkapallo on ja kuinka valtavan paljon se ihmisille Euroopassakin merkitsee. Jalkapallon MM- ja EM-kisat kyllä Suomessakin televisioitiin, mutta mitään nykyisen kaltaisia hienoja kisastudioita ja jalkapallon taktisia kuvioita ymmärtäviä asiantuntijoita ei ollut. Joku Bror-Erik Wallenius tai Hannu-Pekka Hänninen selostivat otteluita, vaikka eivät jalkapallostakaan mitään ymmärtäneet. Niillä pohjilla lähdettiin reissuun kesällä 1982.
Ensin mentiin suoraan Pariisiin, kuten aina. Olihan Pariisi Henry Millerin kirjan Kravun kääntöpiirin syntypaikka. Henry Miller väitti kirjassaan Hiljaiseloa Clichyssä nussineensa kaikkia pariisilaisia huoria, ja jonkinlaisesta samantyylisestä uroteosta mekin varmaan haaveiltiin. Pariisilaiset eivät yleensä interrailaajia juuri noteeranneet ja paikallisten kanssa oli vaikea päästä juttusille. Pariisilaiset eivät kyllä siihen aikaan englantia edes osanneet, tai eivät ainakaan suostuneet puhumaan. Mutta football connects people, kuten sanotaan. Jalkapalloilun kieli on universaali. Oltiin aina iltaisin baareissa katsomassa jalkapalloa ja tunnelma oli hieno. Ranska oli myös meidän suosikkijoukkue niissä kisoissa. Ranska pelasi silloin hienoa hyökkäävää ja taitavaa jalkapalloa, ja joukkueessa pelasivat sellaiset pallotaiturit kuin Michel Platini, Alain Giresse ja Jean Tigana. Ranskan ottelun jälkeen noustiin seisomaan ja laulettiin yhdessä Marseljeesi. Ihmiset halailivat toisiaan ja meidätkin hyväksyttiin tasavertaisina mukaan jalkapallojuhlaan. Kielimuurista ei ollut tietoakaan. Olihan meillä joku taskusanakirja, josta me yritettiin sönköttää jotain ranskaksi, mutta ei se ollut tarpeen, sillä ilmeet ja eleet kertoivat kaiken. Tuntui todella hienolta katsoa Pariisissa MM-jalkapalloa yhdessä ranskalaisten kanssa.
Yöjunalla matkustettiin Pariisista Barcelonaan. Barcelonassa oli täysi jalkapallohuuma päällä, sillä olihan Barcelonan Camp Nou yksi MM-kisojen näyttämöistä. Espanjassa oli muutenkin silloin 1980-luvun alussa aivan erityislaatuinen tunnelma, sillä Francon sotilasdiktatuurin kukistumisesta oli vasta muutama vuosi. Espanjassa oli 36 vuotta ollut vallassa Francon oikeistodiktatuuri, ja entinen rikas merenkävijä ja siirtomaavalta oli vajonnut sekä taloudellisesti että henkisesti kehitysmaan asteelle. Nyt Espanjassa oli jälleen demokratia ja ihmiset olivat pitkästä aikaa saaneet äänestää vaaleissa ja maassa oli sosialidemokraattien johtama hallitus. Ihmisille oli palannut taas tulevaisuudenusko, vapaus ja ilo elämään. Tämä jalkapallon MM-kisojen järjestäminen merkitsi espanjalaisille todella paljon, sillä nyt he kokivat olevansa taas kansakunta kansakuntien joukossa.
Käytiin yksi alkusarjan ottelu katsomassa Camp Noulla ja muuten katsottiin futismatseja baareissa televisiosta. Vaikka Espanja oli silloin todella edullinen maa, niin interrailaajan matkakassa ei enempään antanut myötä. Matkakassaan oli kyllä varattu rahaa joka päivälle Ramblasin katuhuorille, mutta me ei haluttu niitä varoja käyttää jalkapallon katsomiseen. Tärkeysjärjestys oli silloin sellainen. Espanjassa valuutta oli tietenkin peseta, ja Barcelonassa oli todella halpaa elää ja pelata. En jaksa muistaa enää tarkasti, mutta huorien nussiminen maksoi varmaan maksimissaan jotain 20 euroa suhteutettuna nykyrahaan. Hintavaa se ei ollut, koska meilläkin oli interrailaajina vara käydä joka yö yksi laaki ampumassa. Muistelen, että Stranglersin keikan tiketti maksoi suunnilleen saman kuin huoran nussiminen, ja mietittiin että nussitaanko rahat vai mennäänkö keikalle. No me mentiin keikalle ja sitten kuitenkin yöllä nussittiin se yksi varvi. Oltiin sitten seuraava päivä vähän kevyemmällä ruolla ja juomalla.
Se Ramblasin sataman puoleinen pää oli öisin täynnä katuhuoria ja kaikki ne sataman läheiset Ramblasin talot tuntihotelleja. Huoria oli öisin satoja myymässä palvelujaan ja se akti käytiin vetämässä niissä tuntihotelleissa. Asiakkaan piti maksaa myös siitä huoneesta vuokra ja pyyhkeistä ja kondomeista. Senoritat eivät kyllä kondomia halunneet käyttää, sillä heille aika oli rahaa ja kondomin kanssa jyystettäessä känninen merimies tai reilaaja ei ihan äkkiä lauennut. Se käytäntöhän oli, että laaki ja vainaa. Eli nainen pesiskeli sinun munatskut ja oman pillunsa ja alkoi ottamaan suihin. Ja kun soturi seisoi tanassa, niin nainen hyppäsi satulaan. Asentoja vaihdeltiin ja senorita teki kaikkensa että laukeaisit mahdollisimman nopeasti. Ja eihän siinä kovin kauan mennyt, sillä Barcelonan senoritat olivat kyllä taitavia nussimaan. Perse vatkasi ja pillu imi kullia siihen tahtiin, että äkkiä se nuorella oululaisella kollilla nalli paloi. Sitten nopea yhteinen suihku ja senorita säntäsi ulos kadulle uutta asiakasta etsimään. Siinä ei turhia pussailtu tai lemmestä leperrelty. Vaikka paljaalla nussittiin, niin tauteja ei aisaan tarttunut. Tai saattoi tarttuakin, mutta aina Barcelonasta matkaa jatkettuamme käytiin varmuuden vuoksi apteekista ostamassa kuuri V-penisilliiniä ja vedettiin se naamaan.
Barcelonasta matkamme jatkui Ranskan Rivieralle Nizzaan. Sielläkin tietenkin muun oheistoiminnan ohessa nautittiin myös jalkapallohuumasta. Muistan ikuisesti sen vuoden 1982 huippujännittävän välierän Ranska vastaan Länsi-Saksa. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1-1. Jatkoajalla Ranska teki nopeasti kaksi maalia ja ottelu tuntui jo ratkenneen. Ranskan valmentajana oli Michel Hidalgo, ja hän komensi joukkueensa jatkamaan hyökkäämistä, vaikka tietenkin olisi ollut järkevämpää vetäytyä siinä vaiheessa puolustukseen. Se oli aivan käsittämätön ratkaisu, ja sitkeä Länsi-Saksa kaikkien painajaiseksi tietenkin tasoitti pelin. Ottelu päättyi siis tasan 3-3 ja ratkaisu siirtyi rangaistuspotkukilpailuun. Se oli aivan karmeata katsottavaa ja Länsi-Saksa voitti rangaistuspotkukilpailun maalein 5-4. Länsi-Saksa siis meni loppuotteluun ja Ranskan oli tyytymineen kamppailuun pronssista. Nizzassa kaikki ranskalaiset olivat baareissa ja kadulla aivan järkyttyneitä. Varmalta näyttänyt loppuottelu oli livennyt käsistä. Missään muussa kuin jalkapallossa ei varmasti voi kokea vastaavaa draaman kaarta. Suuri juhla vaihtuu suureksi tragediaksi. Marseljeesi ei soinut.
Kun Ranska hävisi, niin mekin menetettiin paljolti mielenkiinto koko turnaukseen. Loppuottelussa Italia voitti väsyneen Länsi-Saksan maalein 3-1. Nizzasta matkustettiin Firenzeen, missä oli käynnissä suuret mestaruusjuhlat. Aina niin arvokas ja hillitty Medicien renessanssikaupunki oli yhtä karnevaalia. Juhlan nimi oli Grazie Azzurri. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Baareissa oli vuorokausi tolkulla jatkuva happy hour. Huomattiin, että meidänkin on oikeastaan syytä olla hyvin iloisia, koska Länsi-Saksa ei sentään voittanut maailmanmestaruutta. Alettiin juhlia yhdessä italialaisten kanssa. Ja meidät, viimeiset roomalaiset, pohjoisten metsien vaaleat pedot otettiin sydämellisesti mukaan juhlaan.
Kaikki interrailini ovat olleet hienoja ja unohtumattomia kokemuksia, mutta kyllä se kesän 1982 reissu on jotenkin jäänyt ihan erikoislaatuisena mieleen. Juuri niiden Espanjan jalkapallon MM-kisojen takia. Sain olla mukana siinä suuressa tunnelmassa. Ja aloin ymmärtää, että kuinka paljon se jalkapallo Euroopassakin ihmisille todellakin merkitsee. Ja sen, että jalkapallo yhdistää ihmisiä. Siitä lähtien olen itsekin fanittanut jalkapalloa ihan eri tavalla
.