Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: IlonaTequila  (Luettu 8168 kertaa)

Poissa Vieras1703

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2811
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
IlonaTequila
« : Tammikuu 22, 2020, 14:32:48 »

Joulukuun 2019 alkupuolella bongasin kalenterista IlonaTequilan ensivisiitin Tampereelle hupakoinnin merkeissä. Kuvapostaukset olivat jo paljon akaisemmin saaneet mielenkiintoni heräämään, ja ehdottamani tunnin tapaamisaika lyötiin nopeasti lukkoon. Viestittelyssä Ilona on itse täsmällisyys, ja hänellä on myös taito saada tuleva asiakas paitsi malttamattomaksi, myös tuntemaan itsensä erityiseksi.

Sovittuna aamuna nousen junasta Tampereella. Suuntaan kulkuni asemalta kohti tapaamispaikkaa. Mieleen tulee opiskeluaikojeni kesä, jolloin olin duunissa ihan siinä vieressä. Soitto hieman ennen sovittua aikaa, ja saan ystävällisen opastuksen minne tulla. Ovi aukeaa valoisaan eteiseen.

Pidän näkemästäni. Ilona näyttää ilmoittamaansa ikää nuoremmalta. Joitain rokkimimmin tunnusmerkkejä on, joten häntä voisi luonnehtia vaikkapa tuhmaksi naapurintytöksi.

Ilona kysyy korkkareista, en halua hänen laittavan niitä. Sen sijaan Ilonan hoikkaa vartaloa saan ihastella kaikista suunnista, sillä Ilona on sängyssä varsinainen gfe-seksipeto. Ratsastuksen ystäville hän on oikea kultakimpale - ottaa luvan saatuaan aktista irti omankin osansa. Itse saavutan hekumani huipun satulanuppi reverse cowgirl -Ilonan ihanassa perseessä.

Lopuksi rentoa loikoilua monenlaisista asioista jutustellen ennen loppusuihkuttelua. Yllättäen saan sinne seuraa. Jäähdyttelevä turska avasi näin uuden hupakointivuosikymmenen, eikä yhtään hassummalla tavalla.

Poissa Noodelidude

  • Hero Member
  • Viestejä: 653
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: IlonaTequila
« Vastaus #1 : Syyskuu 12, 2024, 18:02:26 »
Itse saavutan hekumani huipun satulanuppi reverse cowgirl -Ilonan ihanassa perseessä.
Saako Ilonalta siis... Kehtaako tätä edes ääneen sanoa...ANAALISEKSIÄ!?!!

Vai onko tämä vain vanhaa tietoa ja nykyään on asiat huonommin? Muistelisin nähneeni ilmossa erikseen kieltävän peppusex maininnan ja kärsineeni masennuksen, mutta voin muistella väärinkin. 🤔
🌸Real_Noodelidude🌸

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1994
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: IlonaTequila
« Vastaus #2 : Syyskuu 12, 2024, 18:31:31 »
On jo tullut selväksi kuvista ja rapsoista että muodollisesti pätevä ja varsinainen seksi sujuu. Myös tämä on mulle tärkeää

Lainaus
Viestittelyssä Ilona on itse täsmällisyys, ja hänellä on myös taito saada tuleva asiakas paitsi malttamattomaksi, myös tuntemaan itsensä erityiseksi.

Miksi en vielä ole tällä vieraillut?

Poissa Noodelidude

  • Hero Member
  • Viestejä: 653
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: IlonaTequila
« Vastaus #3 : Syyskuu 12, 2024, 18:37:30 »
Miksi en vielä ole tällä vieraillut?
Näinpä. Aina emme osaa toimia omaksi parhaaksemme.
🌸Real_Noodelidude🌸

Poissa Strimari

  • Newbie
  • Viestejä: 47
  • * Kelpo kaveri
Vs: IlonaTequila
« Vastaus #4 : Syyskuu 13, 2024, 09:27:03 »
On jo hetki aikaa kun olen viimeksi käynyt nauttimassa Ilonan suloista, mutta pitää sanoa että ihan täyden kympin kisu!
Pesulla käydessäni oli kietonut ympärilleen punaisen lahjapsperin ruusukkeineen ja sujauttanut tapin peppuunsa ja odotti minua keittiön pöydällä kiehnäten....
Jumalauta miten himot noudivat potenssiin 10!

Sanomattakin selvää että luja suositus!

Poissa IlonaTequila

  • Sr. Member
  • Galleria (18)
  • Viestejä: 2214
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: IlonaTequila
« Vastaus #5 : Syyskuu 13, 2024, 11:07:48 »
Itse saavutan hekumani huipun satulanuppi reverse cowgirl -Ilonan ihanassa perseessä.
Saako Ilonalta siis... Kehtaako tätä edes ääneen sanoa...ANAALISEKSIÄ!?!!

Vai onko tämä vain vanhaa tietoa ja nykyään on asiat huonommin? Muistelisin nähneeni ilmossa erikseen kieltävän peppusex maininnan ja kärsineeni masennuksen, mutta voin muistella väärinkin. 🤔

Multa tosiaan on joskus muinoin saattanut saada anaaliseksiä (tietyin ehdoin) myös tapaamisilla, mutta tällä hetkellä se ei kuulu palveluvalikoimaan ollenkaan (mun suuntaan) 😘 Eli valitettavasti anaaliseksin ystäville joudun suosittelemaan kääntymistä muiden ihanien kollegoiden suuntaan ❤️

Poislukien penetraatio mun PerC toki yhä nauttii huomiosta, ja esim. naamaa ja kieltä sinne saa haudata niin paljon kuin sielu sietää 😎😘

*

On jo hetki aikaa kun olen viimeksi käynyt nauttimassa Ilonan suloista, mutta pitää sanoa että ihan täyden kympin kisu!

Kisu kiittää kehräten 😽💕

🍑 livekeikat kalenterissa, pikseleinä onlyfansissa 🍑
~baby mä oon rock'n'roll~