Olipa kerran toveri osa 1
Kocour-niminen hylätty lapsi oli kasvanut nuoruutensa sotien jälkeisessä Suomessa, jossa valtion ostokortilla hankittiin kaikki välttämättömät elintarvikkeet. Kurjuus oli jättänyt ikuiset jäljet pojan sieluun. Aikuisena mies oli oikea kitupiikki, joka tinki aina kaikesta mahdollisesta. Hän ei raaskinut heittää koskaan mitään pois, kun sitä saattaisi tarvita vielä joskus. Vessapaperinkin mies käytti kahteen kertaan.
Kansakoulun toiseksi viimeisellä luokalla poika sai stipendin. Pojalle oli tullut pakkomielteeksi osoittaa olevansa parempi kuin muut. Arvosanat oli parantuneet ja stipendin myöntämiseen vaikutti erityisesti ainekirjoitus: Jos Neuvostoliittoon hyökkää-ansaitsee tulla tuhotuksi. Väkevään ja ideologiseen kirjoitukseen rakastui inkeriläinen Jevgeni Stroganoff-Backman. Opettajasta tuli mentori, vakituinen saunakaveri, selänpesijä ja luotettu toveri. Jegveni opetti uusia asioita ja avasi ovia, jotka ei muuten olisi auenneet.
Suomi-DDR-ystävyysseuran rahallisella avustuksella ja Jevgenin suhteilla äidin kaipuusta kärsinyt poikamiehen loppu pääsi vaihto-oppilaaksi Itä-Saksan Dresdeniin. Kuten usein elämässä sattuma puuttui peliin. Tovereiden kanssa Brühlsche Terrassessa Elbe-joen rannalla alkoholia ja päihteitä nauttinut nuori Kocour tapasi sattumalta toisen vasemmistolaisnuoren, hippityttö Leenan Suomesta. Nainen ei ollut kaunis, mutta se haitannut. Toveri on aina toveri toverille.
Kocour oli ilmiantanut monet naapurinsa ja opiskelutoverinsa, jotka olivat länsimielisiä ja haaveilivat Länsi-Saksaan loikkaamisesta. Menestykkäästä toiminnasta molemmille oli tarjottu Stasin värväyskirjaa oppivuotensa päätteeksi. Rahallisen korvauksen hoiti Sozialistische Einheitspartei Deutschlands. Kocourin koodinimi olisi ´Boris´ ja Leenan ´Ingemar´. Kocour ajatteli, että demokratia on kuin arpajaiset, johon kaikki voisivat osallistua. Näin ei voi olla. Vain järjestelmään perustuva kansalaisoikeuksia ja yksilönvapauksia rajoittava keskushallinto, on ainoa oikea hallintomuoto valtiossa.
Suomeen palattuaan pari meni naimisiin Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Pian sen jälkeen Kocour valmistui kansakoulusta ja sai työpaikan vasemmistoliiton puoluekirjalla Oulun Nuottasaaren paperitehtaalta. Metsäteollisuus oli pitkään Suomen tärkein vientiin keskittynyt toimiala, jolla töitä riitti. Työpaikan varmuus toi uskoa taistolaiseen tulevaisuuteen. Illat sujuivat toverien kanssa paikallisessa Suomi-Neuvostoliitto-seurassa ja Suomi-DDR-ystävyysseurassa. Seuroissa opeteltiin Marxin ja Engelsin kommunistisen manifestin keksiä teemoja. Teoksessa kuvattiin, kuinka kommunismi ja sosialismi, syrjäyttävät kapitalismin proletaarien suorittaman vallankumouksen avulla. Muut ajat ryypättiin vodkaa venäläisten toverien tapaan.
Interrail-matkailun yleistyttyä nuorison keskuudessa myös miesten mies rakastui tähän edulliseen matkailumuotoon, pihi kun oli. Matkan määränpää oli kulttuurikaupunkiin Praha. Matkalle lähdettiin taistolaisnuorten kesken ja raskaana ollut vaimo jäi kotiin. Prahassa Kocour tapasi eräässä ravintolassa komean miehen; Jakubin, joka muutti Kocourin elämänsuunnan täysin. Siitä päivästä lähtien miehet olivat kuin paita ja peppu, vaikka asuivat eri maassa. Yhteydenpito oli vilkasta. Romanttisia rakkauskirjeitä saapui solkenaan ja puhelimessa leiskui lempi. Kocour vietti, joka vuosi syyslomansa miehen kanssa Prahassa vaimoltaan salaa. Kulttuurikaupungista löytyi monia heille sopivia paikkoja, joista ei turistioppaissa mainittu mitään.
Vaimostaan Kocour erosi viidentoista avioliittovuoden jälkeen. Kocour inhosi seksiä naisten kanssa. Seksiin hän oli suostunut pitkin hampain. Parille syntyi kaksi lasta. Eron jälkeen lapset eivät halunneet tavata henkisestä epätasapainossa olevaa miestä, joka oli katkera maailmalle.
Aika kului tiimalasissa, vuodet vierivät ja elämä soljui tasaista tahtia eteenpäin kuin Tammettu virta IIjoella, kunnes rautaesirippu romahti. Shokki oli valtava. Erich Honecker oli vuotta aiemmin vakuuttanut, että Saksan Demokraattinen Tasavalta on olemassa vielä sadan vuoden päästäkin. Eipä ollut enää. Kocorin maailma hajosi pieniksi palasiksi kuin lattialle tippunut tyhjä vesilasi. Kocour piti matalaa profiilia ja sulkeutuu omiin oloihinsa kirjoittamaan. Kellariloukossaan Kocour tuhosi kaikki tovereihin liittyvät todisteet.
Kocour-niminen hylätty lapsi oli kasvanut nuoruutensa sotien jälkeisessä Suomessa, jossa valtion ostokortilla hankittiin kaikki välttämättömät elintarvikkeet. Kurjuus oli jättänyt ikuiset jäljet pojan sieluun. Aikuisena mies oli oikea kitupiikki, joka tinki aina kaikesta mahdollisesta. Hän ei raaskinut heittää koskaan mitään pois, kun sitä saattaisi tarvita vielä joskus. Vessapaperinkin mies käytti kahteen kertaan.
Kansakoulun toiseksi viimeisellä luokalla poika sai stipendin. Pojalle oli tullut pakkomielteeksi osoittaa olevansa parempi kuin muut. Arvosanat oli parantuneet ja stipendin myöntämiseen vaikutti erityisesti ainekirjoitus: Jos Neuvostoliittoon hyökkää-ansaitsee tulla tuhotuksi. Väkevään ja ideologiseen kirjoitukseen rakastui inkeriläinen Jevgeni Stroganoff-Backman. Opettajasta tuli mentori, vakituinen saunakaveri, selänpesijä ja luotettu toveri. Jegveni opetti uusia asioita ja avasi ovia, jotka ei muuten olisi auenneet.
Suomi-DDR-ystävyysseuran rahallisella avustuksella ja Jevgenin suhteilla äidin kaipuusta kärsinyt poikamiehen loppu pääsi vaihto-oppilaaksi Itä-Saksan Dresdeniin. Kuten usein elämässä sattuma puuttui peliin. Tovereiden kanssa Brühlsche Terrassessa Elbe-joen rannalla alkoholia ja päihteitä nauttinut nuori Kocour tapasi sattumalta toisen vasemmistolaisnuoren, hippityttö Leenan Suomesta. Nainen ei ollut kaunis, mutta se haitannut. Toveri on aina toveri toverille.
Kocour oli ilmiantanut monet naapurinsa ja opiskelutoverinsa, jotka olivat länsimielisiä ja haaveilivat Länsi-Saksaan loikkaamisesta. Menestykkäästä toiminnasta molemmille oli tarjottu Stasin värväyskirjaa oppivuotensa päätteeksi. Rahallisen korvauksen hoiti Sozialistische Einheitspartei Deutschlands. Kocourin koodinimi olisi ´Boris´ ja Leenan ´Ingemar´. Kocour ajatteli, että demokratia on kuin arpajaiset, johon kaikki voisivat osallistua. Näin ei voi olla. Vain järjestelmään perustuva kansalaisoikeuksia ja yksilönvapauksia rajoittava keskushallinto, on ainoa oikea hallintomuoto valtiossa.
Suomeen palattuaan pari meni naimisiin Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Pian sen jälkeen Kocour valmistui kansakoulusta ja sai työpaikan vasemmistoliiton puoluekirjalla Oulun Nuottasaaren paperitehtaalta. Metsäteollisuus oli pitkään Suomen tärkein vientiin keskittynyt toimiala, jolla töitä riitti. Työpaikan varmuus toi uskoa taistolaiseen tulevaisuuteen. Illat sujuivat toverien kanssa paikallisessa Suomi-Neuvostoliitto-seurassa ja Suomi-DDR-ystävyysseurassa. Seuroissa opeteltiin Marxin ja Engelsin kommunistisen manifestin keksiä teemoja. Teoksessa kuvattiin, kuinka kommunismi ja sosialismi, syrjäyttävät kapitalismin proletaarien suorittaman vallankumouksen avulla. Muut ajat ryypättiin vodkaa venäläisten toverien tapaan.
Interrail-matkailun yleistyttyä nuorison keskuudessa myös miesten mies rakastui tähän edulliseen matkailumuotoon, pihi kun oli. Matkan määränpää oli kulttuurikaupunkiin Praha. Matkalle lähdettiin taistolaisnuorten kesken ja raskaana ollut vaimo jäi kotiin. Prahassa Kocour tapasi eräässä ravintolassa komean miehen; Jakubin, joka muutti Kocourin elämänsuunnan täysin. Siitä päivästä lähtien miehet olivat kuin paita ja peppu, vaikka asuivat eri maassa. Yhteydenpito oli vilkasta. Romanttisia rakkauskirjeitä saapui solkenaan ja puhelimessa leiskui lempi. Kocour vietti, joka vuosi syyslomansa miehen kanssa Prahassa vaimoltaan salaa. Kulttuurikaupungista löytyi monia heille sopivia paikkoja, joista ei turistioppaissa mainittu mitään.
Vaimostaan Kocour erosi viidentoista avioliittovuoden jälkeen. Kocour inhosi seksiä naisten kanssa. Seksiin hän oli suostunut pitkin hampain. Parille syntyi kaksi lasta. Eron jälkeen lapset eivät halunneet tavata henkisestä epätasapainossa olevaa miestä, joka oli katkera maailmalle.
Aika kului tiimalasissa, vuodet vierivät ja elämä soljui tasaista tahtia eteenpäin kuin Tammettu virta IIjoella, kunnes rautaesirippu romahti. Shokki oli valtava. Erich Honecker oli vuotta aiemmin vakuuttanut, että Saksan Demokraattinen Tasavalta on olemassa vielä sadan vuoden päästäkin. Eipä ollut enää. Kocorin maailma hajosi pieniksi palasiksi kuin lattialle tippunut tyhjä vesilasi. Kocour piti matalaa profiilia ja sulkeutuu omiin oloihinsa kirjoittamaan. Kellariloukossaan Kocour tuhosi kaikki tovereihin liittyvät todisteet.