Keikkapäiväkirja - jälleen Helsinki
Keikka Helsingissä ei sujunut tällä kertaa täysin kommelluksitta. Tämä on tarina siitä, miten ihan hirveän monta asiaa voi mennä aivan päin peetä, mutta lopulta voi kuitenkin selvitä voittajana ja olla tyytyväinen.
Kaikki alkoi siitä, kun sain eilen uuden (siviili) puhelimen. Olin huolellisesti kopioinut kaiken sisällön vanhasta uuteen, asettanut kaikki samat salasanat mitä aina ennenkin, järjestellyt sovellukset mieleiseen järjestykseen aloitusnäyttöön ja valinnut kauniin taustakuvan. Kello oli tässä kohtaa lähellä puolta yötä ja olin jo aika väsynyt, mutta tyytyväisenä menossa nukkumaan.
Puhelin tarjosi, että päivitetäänkö käyttöjärjestelmä. No minä klikkasin ok ja ajattelin, että se on nopeasti hoidettu ja pääsen nukkumaan. Puhelin asensi päivityksen ja pyysi näyttölukituksen avaamista. Näpyttelin saman numeron, mikä mulla on ollut vaikka kuinka monta vuotta, ja mistä olen täysin varma, että olin sen myös näyttölukoksi laittanut (plus, puhelin pyytää varmistamaan kahteen kertaan kun näyttölukkoa asettaa, eikä ole mahdollista että olisin kirjoittanut kaksi kertaa peräkkäin samalla tavalla väärin).
Ei kelvannut. En päässyt sisään puhelimeen. Uuteen vasta laitettuun puhelimeen. Hetken tuskailtuani ja googletettuani totesin, että ainoa vaihtoehto on hard reset eli kaikki sileäksi. Olin jo ehtinyt tyhjentää vanhasta puhelimesta kaiken pois koska annoin sen seuraavalle omistajalle.
Kirosin hiljaa mielessäni ja resetoin vaivalla laittamani puhelimen. Aloitin alusta. En päässyt sisään Google-tilille koska en voinut varmentaa edellisellä laitteella. Onneksi pääsin läppärin kautta Gmailiin ja laitoin SIM-kortin työpuhelimeen vähäksi aikaa niin kaksivaiheinen varmistus onnistui. Sain asennettua puhelimen. Latasin whatsappin ja tärkeimmät päivittäin käyttämäni apit ja menin silmät ristissä nukkumaan ajatellen, että onneksi on seuraavana päivänä asiakas vasta iltapäivän puolella, niin voin nukkua vähän pidempään ja lähteä sitten keikkapaikkaan.
Nukuin pidempään kuin oli tarkoitus, koska olin yöllä säätänyt luuria. Tuli kiirelähtö. Ajattelin, että onneksi mulla on kaikki kamat valmiiksi keikkapaikassa, koska kävin siellä jo eilen, että tosta vaan meikkipussi mukaan ja menoksi.
Pysäkillä tajuan, että en pääse käsiksi bussilippuun koska HSL appi vaatii vahvan tunnistautumisen. En saanut verkkopankkia auki koska ei mitään hajua missä joskus 10 vuotta sitten saadut tunnusluvut on kun niitä ei enää tarvitse. Onneksi asun runkolinjan varrella joten oranssiin bussiin vaan ja toivomaan, ettei tule tarkastajaa. Onhan mulla voimassaoleva kausi mutta en pysty näyttämään sitä.
Bussissa muistan, että päivän vika asiakas oli toivonut jumppatrikoita ja toppia, enkä ollut illalla pakannut niitä reppuun. Seuraavaksi huomaan että työpuhelimesaa on vain 4% akkua ja mulla ei ole laturia. Omassakin puhelimessa vain 20%.
Vaihto Isossa Omenassa metroon, ajattelen että mullahan on tässä hyvin aikaa hakea äkkiä laturi ja pöksyt. Clasulla oli KOLME maailman hitainta mummoa jonossa mun edessä ja kaikilla jotain ongelmia maksukortin käyttämisen kanssa. Purin hammasta, tuijotin kattoa ja koitin hengittää.
Seuraavaksi äkkiä hakemaan jumppahousuja vaatekaupasta, mutta ne ei olekaan siinä missä viime viikolla. Etsin kuumeisesti ympäri kauppaa, en löydä. Myyjältä piti kysyä mihin ne on piilotettu. Sovittamatta ja arvailemalla toivon, että on oikeaa kokoa. Kassalle. Myyjä viikkaa hitaasti ja nätisti, teki mieli sanoa hänelle, että anna tänne ja tunkea mytyssä reppuun. Hymyilin nätisti ja maksoin.
Juoksin metroon. Tuijotin kelloa ja koitin hengittää rauhassa. Olisin perillä 20min ennen asiakasta. Ehtisin hyvin pikasuihkuun (onneksi hiuksia ei tarvitse pestä) ja ehkä vähän meikkiä naamaan. Hengittelin syvään ja koitin rauhoittua. En voinut kuunnella musiikkia koska en muistanut Spotifyn salasanaa, enkä pystynyt keskittymään niin paljon, että saisin paritettua kuulokkeet uuteen puhelimeen. Miten se edes tehtiinkään, ei hajuakaan.
Menin sporaan. Ajoin ohi pysäkistä. Juoksin takaisin päin ja ehdin läkähtyneenä ja hikisenä asuntoon sisälle 7min ennen kuin asiakas saapuu. Heitin repun lattialle, laitoin puhelimen äkkiä laturiin, riisuin kaikki vaatteet pitkin poikin, ja suoritin maailman nopeimman peseytymisen. Tungin äsken sikinsokin levittämäni vaatteet piiloon.
Tajusin, että en ollut pessyt aamulla hampaita ja hammasharja on kotona. Ei se mitään, onneksi se on pelkkä hieronta. Hieronnassa kasvot ei ole lähellä asiakasta. Olin kuitenkin syönyt aamupalaa ja juonut, joten en sentään ihan aamuhengityksellä ollut liikkeellä.
Hain asiakkaan aloavelta ilman meikkiä. Asiakkaan ollessa suihkussa kuivasin omia suihkun jälkeistä tissihikiä (varmaan hyvin verrattavissa pallihikeen että voitte hyvin samaistua!) pyyhkeellä ja päätin, että en anna minkään tämän päivän kokemuksista vaikuttaa tähän tapaamiseen.
Samalla hetkellä kun asiakas tuli suihkusta tajusin, että hän oli antanut mulle tunnin GFE hinnan, ei tunnin hieronnan hintaa. Kysyn, että niin olihan tää hierontaa GFE:llä, hän siihen että joo oli.
Kerron vähän aamun tapahtumista ja pahoittelen että jouduin varmistamaan, ettei käy niin, että mä vaan hieron ja hän odottaa muuta. Yleensä luen aina ennen tapaamista huolella mitä kaikkea on sovittu mutta nyt en ehtinyt.
Vedän henkeä ja päätän, että teen liioitellun hitaita ja pitkiä liikkeitä, että rauhoitun eikä tapaamiseen synny kiireen tunnelmaa. Pääsin onneksi nopeasti sopivaan mielentilaan, ja tapaaminen sujui tosi hyvin. Tunnin kuluttua tyytyväinen asiakas lähti jatkamaan päiväänsä.
Toinen tunnin asiakas oli sovittu seuraavaksi mutta ehdin kuitenkin peseytyä nyt rauhassa ja vähän ehostautua. Nälkä vähän vaivaa, mutta ei ole aikaa sitä miettiä.
Seuraava asiakas kertoo peppuni alla hierottavana makoillessaan, että hän on lukenut saitilta mun kirjoituksia ja niiden pohjalta oli tullut tunne, että haluaa mua tulla tapaamaan. Kysyn kiinnostuneena ollaanko me kenties keskusteltu joskus, vai onko hän saitin hiljaisia käyttäjiä. Hän kertoi, että kirjoittaa aktiivisesti, mutta ei halunnut kertoa nikkiään.
Se on ihan ok, asiakkaalla on oikeus 100% anonyymiyteen niin halutessaan ja kunnioitan sitä, mutta ette usko miten meinaan kuolla uteliaisuuteen, kun en tiedä kuka teistä hän on! Kysyin kyllä luvan saanko mainita tästä blogissani ja hän sen luvan antoi. Rapsaa häneltä ei ole luvassa, kun ei kuulema koskaan kirjoita niitä, joten ei toivoakaan että koskaan arvaisin kenen kanssa puuhastelin tänään. (Moi vaan, tiedän että luet tätä 😘.)
Tämäkin tapaaminen meni hyvin, eikä siitä sen enempää. Asiakkaan ollessa suihkussa googlasin mihin asti pankki on auki. Ehtisin vielä selvittämään verkkopankkia jos juoksen koko matkan 600m päässä olevaan pankkiin.
Kysyin asiakkaalta haittaako häntä, jos lähden samalla ovenavauksella, että ehdin. Olin kertonut aiemmin kaikenlaista jutellessamme hänelle tästä puhelintiilanteesta, eikä häntä haitannut joten aloin vauhdilla pukeutua samaan aikaan asiakkaan kanssa.
Sanottiin kadulla pikaiset heipat ja lähdin juoksemaan. Olin pankin ovella ajoissa, mutta niin hengästynyt, että piti hetki hengittää ennen kuin pystyin selittämään asiani tiskillä.
Verkkopankki saatiin avattua, ja kävelin syömään ja kahvia juodessa kirjoittelen tätä tarinaa. Sain vihdoin selville miten saan paritettua kuulokkeet uuden puhelimen kanssa ja kaikki hyvin. Onnittelen itseäni siitä, että onnistuin niin hyvin. Melkein kuolin stressiin ja vitutukseen vielä 5min ennen kuin menin hakemaan asiakasta, mutta sain kaikesta huolimatta kaksi aivan nappiin mennyttä asikastapaamista ja kaksi tyytyväistä asiakasta jotka molemmat antoivat hyvää palautetta lopuksi.
Työpäivä jatkui hyvillä fiiliksillä ja lopulta se illan viimeinen asiakas, joka oli toivonut niitä treenitrikoita, olikin sitten fyysisesti niin raskas mulle, että onneksi oli viimeinen! Hauska ja mielenkiintoinen, mutta todella rankka keholle. En olisi pystynyt ottamaan enää muita asiakkaita hänen jälkeen ja ei kroppa tätä kirjoittaessakaan vielä ole täysin palautunut. Oli siis onni, että en ollut halunnut sopia tapaamisia enää myöhäisiltaan.
Pakkasin kamat kassiin, siivosin majapaikan ja lähdin kotimatkalle. Metroasemalla ajattelin, että en jaksa nyt virittää sitä HSL-appia kuntoon, ja sehän osoittautui tietenkin virheeksi. Alhaalla oli vastassa joukko tarkastajia ja tiesin jo valmiiksi, että tarkastusmaksuhan siitä rapsahtaa vaikka mulla se voimassaoleva kausi onkin. Tiedossa siis visiitti HSL:n toimipisteeseen lähiaikoina, laiskuudesta sai tällä kertaa kärsiä. Huoh. Sellainen päivä sitten.
Tuosta viimeisestäkin käänteestä huolimatta keikalta kotiin palaan jälleen tyytyväisenä ja hyvällä fiiliksellä. Helsinkiin kannatti jälleen mennä ❤️. Seuraavana Tampere!