Onko ohjeita miten herrasmiehenä tulee toimia kun on sössinyt asiat PT:n kanssa?
Kävin tässä taannoin ensimmäisiä kertoja maksullisissa. Kaikin puolin erinomainen kokemus PT:n kanssa jonka luulin olevan vain tilapäisesti saatavilla kotikaupungissani. Kun juttelimme kun vedin vaatteita päälle paljastui että onkin vakituisesti tavattavissa. Innostuin tästä, jolloin oma käytös poistuessa ei ollut paras mahdollinen (kyselyä pääasiassa jatkon käytänteistä jonka takia poistuminen venähti, mukaan lukien viimeinen kun PT oli ehtinyt avata rappukäytävän oven). Loppukaneetin kohdalla PT oli sen verran säikähtäneen oloinen että tajusin häipyä, ja vähän myöhemmin upposi tajuntaan miten totaalisesti oli tullut sössittyä. Lähetin ensin yhden pahoittelusähköpostin, ja vähän myöhemmin toisen kun ensimmäiseen ei vastattu, joissa molemmissa kyselin hänen tuntemuksiaan ja pahoittelin (oletettuja) virheitäni. En tiedä PTn kantaa asiaan tai onko hän lukenut meilejäni. Sen jälkeen en ole häntä lähestynyt.
Ensinnäkin mietin että olisiko minun pitänyt toimia jotenkin toisin sössimisen jälkimainingeissa?
Toisekseen: Haluaisin nähdä kyseistä PTtä uudestaan jos mahdollista, ja tiedän osaavani käyttäytyä jos hän antaa minulle tilaisuuden. Ymmärrän kuitenkin että hänen pitäisi leppyä minulle ensin sikäli kuin se on mahdollista. Miten yleistä on että huonosti käyttäytyneelle asiakkaalle annetaan toinen mahdollisuus, ja jos on mitä minun kannattaisi sen eteen tehdä? Kannattaako minun ottaa häneen yhteyttä myöhemmin? Vai pitääkö nyt vain todeta että paras mitä voin Ptn suhteen tehdä on olla ottamatta enää yhteyttä?