Aktivoidaas ketjua: Mieli tekisi lähteä tällaiselle viihteelle lähiaikoina, onko tuo Showtime tiloiltaan ja tarjonnaltaan miten hyvä paikka? Kursorisen googlettelun tulokset oli aika ristiriitaisia.
Showtime on sekä tiloiltaan että tarjonnaltaan oikein kiva ja mukava paikka. Tilat ovat toki vanhat ja ajan patinoimat, mutta paikka on aika iso ja viihtyisä. Sanoisin jopa olohuonemaiseksi ja kotoisaksi. Lava on catwalk-tyylinen ja suomalaisittain suuri, kolme tankoa samalla lavalla. Taitaa olla Suomen suurin lava. Katsoja pääsee ihan lavaan kiinni istumaan. Arkisin paikassa on aina neljä tyttöä, perjantaisin ja viikonloppuisin joskus enemmän. Paikan kiva juttu on se, että yleensä ainakin puolet tytöistä on suomalaisia ja ne suomalaiset ovat nuoria kauniita opiskelijatyttöjä. Ulkomaalaiset esiintyjät ovat yleensä vähän varttuneempia, mutta he ovat toisaalta pääsääntöisesti todella hyviä esiintyjiä noin suomalaisen klubi-skenen mittapuulla. Hinnat ovat edullisemmat kuin Helsingissä, mutta kyllä tuollaisella klubilla yleensä vähintään toistasataa kuluu.
Kannattaa mennä ma-to, jolloin paikassa on vähemmän asiakkaita. Toki sillon on paljon vähemmän esityksiäkin ja meno pysähtyneempää, mutta palvelu on kiireettömämpää. Privahuoneita on kolmea kategoriaa, joista ehdottomasti ei kannata valita sitä halvinta. Juomien osalta paras hinnan ja vastineen suhde on viinipulloissa. Enkä tarkoita nyt juomien makua. Laatuviinien maistelijan kannattaa mennä muualle.
Sitten neljä asiaa kannattaa muistaa:
- Kyseessä on striptease -klubi, jossa ei ole tarjolla seksipalveluita. Jos niitä etsii, kannattaa mennä muualle.
- Tapoihin kuuluu tipata esiintyjiä ja tarjota ainakin yhdelle tytölle ainakin yksi lady drink. Myös privan ostaminen on suotavaa, jos paikassa viihtyy vähän pidempään. Tyttöjen palkka muodostuu kokonaan niistä. On epäkohteliasta mennä katsomaan esityksiä ilmaiseksi maksamatta esiintyjille palkkaa.
Kolmannen ja neljännen jutun unohdin tätä kirjoittaessani, lisään ne kun pälkähtävät uudelleen mieleen
Showtime on pyörinyt jo yli 25 vuotta saman emännän pitämänä. Se on Suomessa pitkä ikä striptease-klubille etenkin saman omistajan alla ja kertoo siitä, että paikan pitäjä osaa hommansa.
Suomessa klubiskene on pieni ja kulttuuri kehittymätön. Turha odottaa Prahan tai Saksan klubien tasoa aiemmasta Venäjän klubikulttuurista puhumattakaan. Mutta Suomen skenessä Tampereen Showtime on parhaimmistoa minun mielestäni, makuasioita toki. Ja sitten on tietysti mistä kukakin tykkää. Vähän pidemmän klubi-illan hinnalla saa tunnin full serviceä outcallina, mutta ei niitä voi verrata. Klubitunnelma on ihan oma juttunsa.
Eli lyhyesti: olen käynyt ja käyn jatkossakin ja omasta kokemuksesta voin suositella muillekin, jos tällainen kulttuuri kiinnostaa.