Kuinka nyt törmäsinkin tähän ketjuun?
Saitilla olen monesti miettinyt sitä että täältä puuttuu tai se on melko lailla piilossa se tunnepuoli, molemmilta pt & asiakas...
Annin kommenteissa olen nähnyt sitä pehmeyttä, sellaista mistä kuultaa läpi " Muistuttaa ihmistä muutenkin kuin jalan jäljistä..."
Tuolla aiemmin kysyi hän itkemisestä. Granadon kirjoituksista löydän myös paljon itseäni ja itse asiassa kaikki kirjoitukset tässä ketjussa ❤️
Minä olen elänyt mielenkiintoisen elämän, sen kiinalaisen kirouksen mukaan. Täällä en lähde avaamaan mihin kuivui minun itkuni mutta minua lämmittää tällaiset keskustelut kuin tässä.
Keskikäistyttyäni hain pitkään jotain merkitystä elämääni, sisältöä.
Päädyin kurssille ja aloin kriisipuhelipäivystäjäksi mieli.ry.lle.
Alkuun olin kovasti huolissani omasta psyykestä, analysoin tuntojani ja koitin tarkkailla omaa jaksamistani.
Vieläkin, kovan illan jälkeen joskus on pala kurkussa, aina ne asiat ei vaan jää heti sinne.
Mutta sitten, sen kerran kun joku soittaa, itkee hysteerisesti niin että ei saa sanoista selvää ja lähdetään yrittämään... Kun pääsee sanomaan; " Hei huomasiksä, sä nauroit äsken?" Kun saa ihmisen nousemaan jostain tosi syvältä niin kyllä se on aivan jotain mieletöntä.
Joskus joku soittaja koittaa haastaa, millä meriiteillä minä siellä olen; Olen ottanut tavaksi sanoa että olen kokemusasiantuntija.
Nämähän on anonyymejä juttuja. Päivystäjä ei näe soittajan numeroa eikä esiinny nimellä vaan molemmat pysyvät tuntemattomina toisilleen.
Arki on tavallisen suomalaisen duunarin arkea, Annia lainatakseni pienellä twistillä?
Sisälläni vain asuu sellainen pieni saatana joka pitää pitää aisoissa.
Elämä on kivaa mutta tämäkin hutsuilu, minun sielu tarvii....
Tämä oli tällaista väsyneen, valvoneen höpinää, selvästä päästä silti.
Enkä koe loukanneeni yhdistyksen sääntöjä, kenekään oma mukaan lukien yksityisyys ei ole tässä uhattuna?
Saitilla olen monesti miettinyt sitä että täältä puuttuu tai se on melko lailla piilossa se tunnepuoli, molemmilta pt & asiakas...
Annin kommenteissa olen nähnyt sitä pehmeyttä, sellaista mistä kuultaa läpi " Muistuttaa ihmistä muutenkin kuin jalan jäljistä..."
Tuolla aiemmin kysyi hän itkemisestä. Granadon kirjoituksista löydän myös paljon itseäni ja itse asiassa kaikki kirjoitukset tässä ketjussa ❤️
Minä olen elänyt mielenkiintoisen elämän, sen kiinalaisen kirouksen mukaan. Täällä en lähde avaamaan mihin kuivui minun itkuni mutta minua lämmittää tällaiset keskustelut kuin tässä.
Keskikäistyttyäni hain pitkään jotain merkitystä elämääni, sisältöä.
Päädyin kurssille ja aloin kriisipuhelipäivystäjäksi mieli.ry.lle.
Alkuun olin kovasti huolissani omasta psyykestä, analysoin tuntojani ja koitin tarkkailla omaa jaksamistani.
Vieläkin, kovan illan jälkeen joskus on pala kurkussa, aina ne asiat ei vaan jää heti sinne.
Mutta sitten, sen kerran kun joku soittaa, itkee hysteerisesti niin että ei saa sanoista selvää ja lähdetään yrittämään... Kun pääsee sanomaan; " Hei huomasiksä, sä nauroit äsken?" Kun saa ihmisen nousemaan jostain tosi syvältä niin kyllä se on aivan jotain mieletöntä.
Joskus joku soittaja koittaa haastaa, millä meriiteillä minä siellä olen; Olen ottanut tavaksi sanoa että olen kokemusasiantuntija.
Nämähän on anonyymejä juttuja. Päivystäjä ei näe soittajan numeroa eikä esiinny nimellä vaan molemmat pysyvät tuntemattomina toisilleen.
Arki on tavallisen suomalaisen duunarin arkea, Annia lainatakseni pienellä twistillä?
Sisälläni vain asuu sellainen pieni saatana joka pitää pitää aisoissa.
Elämä on kivaa mutta tämäkin hutsuilu, minun sielu tarvii....
Tämä oli tällaista väsyneen, valvoneen höpinää, selvästä päästä silti.
Enkä koe loukanneeni yhdistyksen sääntöjä, kenekään oma mukaan lukien yksityisyys ei ole tässä uhattuna?