Tänään tuli toistamiseen käytyä nauttimassa Femme Fatalen palveluista. Hieroja oli nuori ja nätti Stella, josta ei vielä ollut yhtään arvostelua. Edellisestä kerrasta viisastuneena olin tällä kertaa valinnut palvelupaketin, jossa pt:ä sai koskettaa. Voi pojat, kyllä kannatti! 20€:n lisämaksulla sai hyväillä kaikkialta paitsi yhdestä paikasta. Sain myös suukotella poskia, kaulaa ja imeskellä pieniä terhakkaita rintoja.
Sessio oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että laukesin jo yhteisen suihkun aikana session alussa. Niin perusteellisen käsittelyn veitikkani sai jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen hieronnasta oli helppo nauttia raukeana ja rentoutuneena.
Myös itse hieronta poikkesi edellisestä siinä mielessä, että b2b:a ei juurikaan ollut. En kuitenkaan valita. Hieronta oli hyvää ja välillä kovaotteistakin. Jossain vaiheessa Stella pyysi minua kääntymään selälleni, minkä jälkeen han aloitti pitkän ja monipuolisen Lingam-hieronnan. Välillä hän tuli päälleni 69-asentoon, jolloin sain ihailla upeita näkymiä lipaisuetäisyydeltä ja hyväillä kiinteitä pakaroita ja reisiä, tytön hieroessa veitikkaani. Toista kertaa en kuitenkaan pystynyt laukeamaan tunnin ajalla, vaikka lähellä oli.
Lopuksi vielä yhteinen suihku, jonka aikana Stella kertoi olevansa Ukrainasta. Innoissani vastasin hänelle venäjäksi, että valitettavasti en osaa ukrainaa, mutta kylläkin jonkin verran venäjää, vaikkakin taito päässyt pitkälti unohtumaan, kun ei ole yli 20 vuoteen juurikaan tullut käytettyä.
Nyt vähäpuheisesta huonoa englantia puhuvasta tytöstä kuoriutui yhtäkkiä iloinen ja eloisa höpöttäjä, joka kertoi ja kyseli kaikenlaista. Jatkoimme jutustelua venäjäksi hieman yliajalle, mikä ei haitannut, koska olin illan viimeinen asiakas. Pitkän halauksen ja poskipusujen jälkeen poistuin tyytyväisenä ja hymyillen koleaan Helsinkiin. Noin tuntia myöhemmin Stella sattui tulemaan vielä kadulla vastaan, ja sain häneltä ohimennen lyhyen katsekontaktin ja pienen, juuri ja juuri havaittavissa olevan hymyn.