Täällä on nyt lyhyen ajan sisällä ollut monia keskusteluja, joihin olisin voinut vastata. Sen sijaan aloitan uuden aiheen.
Sen perusteella, mitä olen lukenut (nykyään vaihteeksi epäsuositusta) evoluutiopsykologiasta.
Ihmisellä, samoin kuin useimmilla (ei kaikilla) linnuilla, joillakin (harvoilla) kaloilla, ja joillakin (harvoilla) muilla nisäkkäillä ... normaali lisääntymisjärjestely on n.s. parisuhde.
Syy siihen on kalliit jälkeläiset, joiden onnistunut aikuusuuteen saattaminen vaatii sekä uroksen että naaraan panostusta. (Normaalimpeja tapauksia on esimerkiksi se, että enemmän sijoittava sukupuoli, lähes aina naaras, valitsee parhaan mahdollisen toisen sukupuolen kandidaatin, sopivien geenien saamiseksi, vaikka ei mitään muuta saa ... vaikkapa urosten taistelun jälkeen, tai urosten ominaisuuksien (upea pyrstö!) takia. Näissä, ei-parisuhdetta harrastavien lajien tapauksessa, paras mahdollinen uros (paras pyrstö!) antaa naaraan pojille edun, joka johtaa niiden lisääntymismenestykseen (kaikilla upea pyrstö...). Ja ominaisuus auttaa voittoa (enemmän omia jälkeläisiä) kohti seuraavassa sukupolvessa.
Mutta, parisuhteita harrastavilla lajeilla, on omat ongelmansa, ja nämä ovat vahvasti läsnä myös ihmisten keskinäisissä suhteissa.
Parisuhdetta harrastavien lajien kannalta perussopimus on "Uros auttaa omien (!) jälkeläistensä kasvatuksessa, sijoittaen huomattavan määrän resurssejaan siihen."
Mutta, tämä "sopimus" (siis, se mitä tapahtuu -- eivät eläimet sovi mitään, eivätkä ihmisetkään aina oikeasti) jättää aukkopaikkoja.
Uroksen kannalta:
- Ok, minulla on naaras, mutta ... naapuripariskunnan naaras näyttäisi olevan valmis lisääntymään kanssani, ja sen ukko hoitaisi jälkeläiseni --> YES! KA-CHING! Ilmaisia jälkeläisiä!
- Oma naaras saattaa pitää naapurin ukkoa parempana kuin minua ... -> en halua sitä, joten vahdin naarastani, ja kurmootan naapurin ukkoa!
Naaraan kannalta:
- Naapurin ukolla on paremmat geenit kuin omalla, jos pikaisesti nusaisen, niin oma huonompi ukko pitää paremmista jälkeläisistäni huolen, VOITTO!
- Oma ukko on liian kiinnostunut naapurin hutsusta ... entä jos se alkaakin antaa resursseja sille, eikä minulle ja jälkeläisilleni!? Toimiin, siis!
Parisuhteeseen normaalisti ryhtyvillä linnuilla jotain 10%-25% jälkeläisistä on muita kuin parisuhteen uroksen, tuon takia. Ihmisillä, kun veriryhmät, ja niiden periytyminen ymmärrettiin, johti siihen, että Englannissa 50-luvulla tajuttiin, että 10% lapsista oli jonkun muun kuin oletetun isänsä. (Nykyään, enemmän, kun geenianalyysillä saadaan paremmin selville, ja menneiden sukupolvien seikkailut paljastuvat myös).
Anyway, normaalia menoa. Ei syytä huoleen. Me ollaan kaikki suht fiksuja apinoita (*), maailma jatkaa pyörimistään.
(*) Ups... tosiaan, me ollaan apinoita. Tämän takia tuo parisuhdejuttu on meille suht uusi, ehkä max miljoona vuotta? Meillä on selkeästi jäänteitä kilpailevistakin strategioista ohjelmistossa. Haaremit, monia naaraita per hallitseva uros (kuten gorilloilla), ja kommunaaliset naintibileet (ei voi tietää kuka on kenenkin isä, turvallisuussyistä) kuten simpansseilla ... joo, on meillä noitakin. Tai ainakin mahdollinen halu niihin.
Oookei. (Oook?). Pidetään hauskaa, fyysinen maailma kyllä hoitaa itsensä, tehtiin mitä vaan? (Tähän maininta eettisistä näkökannoista, korkeamman tietoisuuden olentoina, näin.)
Sen perusteella, mitä olen lukenut (nykyään vaihteeksi epäsuositusta) evoluutiopsykologiasta.
Ihmisellä, samoin kuin useimmilla (ei kaikilla) linnuilla, joillakin (harvoilla) kaloilla, ja joillakin (harvoilla) muilla nisäkkäillä ... normaali lisääntymisjärjestely on n.s. parisuhde.
Syy siihen on kalliit jälkeläiset, joiden onnistunut aikuusuuteen saattaminen vaatii sekä uroksen että naaraan panostusta. (Normaalimpeja tapauksia on esimerkiksi se, että enemmän sijoittava sukupuoli, lähes aina naaras, valitsee parhaan mahdollisen toisen sukupuolen kandidaatin, sopivien geenien saamiseksi, vaikka ei mitään muuta saa ... vaikkapa urosten taistelun jälkeen, tai urosten ominaisuuksien (upea pyrstö!) takia. Näissä, ei-parisuhdetta harrastavien lajien tapauksessa, paras mahdollinen uros (paras pyrstö!) antaa naaraan pojille edun, joka johtaa niiden lisääntymismenestykseen (kaikilla upea pyrstö...). Ja ominaisuus auttaa voittoa (enemmän omia jälkeläisiä) kohti seuraavassa sukupolvessa.
Mutta, parisuhteita harrastavilla lajeilla, on omat ongelmansa, ja nämä ovat vahvasti läsnä myös ihmisten keskinäisissä suhteissa.
Parisuhdetta harrastavien lajien kannalta perussopimus on "Uros auttaa omien (!) jälkeläistensä kasvatuksessa, sijoittaen huomattavan määrän resurssejaan siihen."
Mutta, tämä "sopimus" (siis, se mitä tapahtuu -- eivät eläimet sovi mitään, eivätkä ihmisetkään aina oikeasti) jättää aukkopaikkoja.
Uroksen kannalta:
- Ok, minulla on naaras, mutta ... naapuripariskunnan naaras näyttäisi olevan valmis lisääntymään kanssani, ja sen ukko hoitaisi jälkeläiseni --> YES! KA-CHING! Ilmaisia jälkeläisiä!
- Oma naaras saattaa pitää naapurin ukkoa parempana kuin minua ... -> en halua sitä, joten vahdin naarastani, ja kurmootan naapurin ukkoa!
Naaraan kannalta:
- Naapurin ukolla on paremmat geenit kuin omalla, jos pikaisesti nusaisen, niin oma huonompi ukko pitää paremmista jälkeläisistäni huolen, VOITTO!
- Oma ukko on liian kiinnostunut naapurin hutsusta ... entä jos se alkaakin antaa resursseja sille, eikä minulle ja jälkeläisilleni!? Toimiin, siis!
Parisuhteeseen normaalisti ryhtyvillä linnuilla jotain 10%-25% jälkeläisistä on muita kuin parisuhteen uroksen, tuon takia. Ihmisillä, kun veriryhmät, ja niiden periytyminen ymmärrettiin, johti siihen, että Englannissa 50-luvulla tajuttiin, että 10% lapsista oli jonkun muun kuin oletetun isänsä. (Nykyään, enemmän, kun geenianalyysillä saadaan paremmin selville, ja menneiden sukupolvien seikkailut paljastuvat myös).
Anyway, normaalia menoa. Ei syytä huoleen. Me ollaan kaikki suht fiksuja apinoita (*), maailma jatkaa pyörimistään.
(*) Ups... tosiaan, me ollaan apinoita. Tämän takia tuo parisuhdejuttu on meille suht uusi, ehkä max miljoona vuotta? Meillä on selkeästi jäänteitä kilpailevistakin strategioista ohjelmistossa. Haaremit, monia naaraita per hallitseva uros (kuten gorilloilla), ja kommunaaliset naintibileet (ei voi tietää kuka on kenenkin isä, turvallisuussyistä) kuten simpansseilla ... joo, on meillä noitakin. Tai ainakin mahdollinen halu niihin.
Oookei. (Oook?). Pidetään hauskaa, fyysinen maailma kyllä hoitaa itsensä, tehtiin mitä vaan? (Tähän maininta eettisistä näkökannoista, korkeamman tietoisuuden olentoina, näin.)