Lainaus
Yleistyvät muistisairaudet aloittavat parisuhteissa uuden vaiheen ja nostavat esiin uusia, kipeitäkin pohdintoja.Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat (artikkeli tilaajille). https://www.hs.fi/elama/art-2000010781198.html
Voi olla raskas paikka seurata, kun rakkaan ihmisen muistisairaus etenee. Muistot yhteisistä hetkistä katoavat eikä hän ole enää tukena niin kuin aiemmin.
Terve osapuoli voi kokea olevansa tavallaan välitilassa. Puoliso on yhä elossa, mutta ei enää sama kuin ennen. On jäänyt ikään kuin ”elävän leskeksi”.
Se on todellisuutta tuhansille suomalaisille, ja tulevaisuudessa vieläkin useammalle.
Elävän leski.
Vaikeasti selitettävä, mutta jo läpi historian ihmisiä vaivannut asia on viimein saanut kuvaavan termin.
Elävän leskeksi voi päätyä monin tavoin. Puoliso voi joutua onnettomuuteen ja muuttua vihannekseksi. Puoliso voi saada koska vain aivoverenvuodon. Puolisolle voi tulla muistisairaus joko hiipien tai salamannopeasti.
Harvinaisemmissa tapauksissa elävän leskeksi voi päätyä puolison jättäessä perheen yllättäen (pitkäksi venyneet tupakanhakureissut) tai harkitusti (paremman elämän toivossa Amerikkaan tai Neuvostoliittoon, muun perheen tullessa perässä). Jotkut epäonniset katoavat pysyvästi esim. henkirikoksen uhrina, toiset jäävät sodan taistelukentille.
Joka tapauksessa lopputulema on samankaltainen. Puoliso jää tilanteeseen, jossa hän on periaatteessa leski. Mutta sitten kuitenkaan ei ole, mikä vaikeuttaa elämän jatkumista. Niin henkisesti kuin myös käytännön tasolla.
Tähän tilanteeseen voi päätyä kuka vain parisuhteessa oleva.
Helsingin Sanomat jatkaa.
Lainaus
Meriläinen muistuttaa, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteenkuuluvuuden kokeminen sekä ymmärretyksi, rakastetuksi ja kosketetuksi tuleminen.
Ihminen, joka haluaisi ja pystyisi olla parisuhteessa, voi kaivata toista ihmistä rinnalleen. Se ei ole hänestä mikään ihme.
Monesti tällaisessa tilanteessa olevat kysyvät Meriläiseltä, onko oikein aloittaa uusi suhde. Pohdintaa käydään monesti ennen kuin sellainen on edes alkanut.
Usein varsinkin iäkkäämpiä ihmisiä vaivaa se, että he ovat luvanneet seistä kumppaninsa rinnalla, kunnes kuolema erottaa, hän kertoo.
Lainaus
Uusi suhde on usein tabu. Meriläinen kertoo, että esimerkiksi lapset, sukulaiset ja naapurit voivat paheksua sitä. He saattavat ajatella, että terve puoliso on hylännyt muistisairaan kumppaninsa.
Varsinkin lapsilla voi herätä monenlaisia tunteita. Heistä voi tuntua, että vanhempi hylkää sairastuneen vanhemman. Toisaalta monet ovat myös onnellisia vanhempansa uuden suhteen puolesta.
Onko elävän leski tuttu termi? Herääkö ilmiöstä ajatuksia?
Luku/katselusuosituksia.
https://www.youtube.com/watch?v=uWA8k8vr8Lk
https://www.hs.fi/elama/art-2000011003393.html (artikkeli tilaajille)
https://www.hs.fi/elama/art-2000010781198.html (artikkeli tilaajille)
https://www.is.fi/perhe/art-2000006036650.html
https://seura.fi/terveys/hyvinvointi/asioista-pitaa-puhua-ajoissa-miten-elama-jatkuu-jos-muistisairaus-katkaisee-liitton-ja-yhteyden-puolisoon/