Mielenkiinnosta kerään näkökulmia vahvistus-/varmistusviestin käytännöistä.
Kun sovin asiakkaan kanssa ajan, pyydän häntä laittamaan vielä viestiä tapaamispäivänä aikaan X mennessä, jotta tiedän hänen saapuvan paikalle suuremmalla todennäköisyydellä. Mulle kyseessä on “pelkkä” muodollisuus eli oletan tapaamisen olevan jo sovittu - tuo viesti on vain varmistus, mutta itse tapaaminen on vahvistettu jo aikaisemmin sitä sovittaessa.
Jos asiakas ei siis pääsekään paikalle, oletan, että siitä erikseen ilmoitetaan, eikä jätetä vain lähettämättä tuota pyytämääni viestiä. Jos näin käy, lasken sen ohariksi (joskin ei yhtä pahaksi kuin sellainen missä ei tulla paikalle) ja asiakas ei pääse asiakkaaksi maksamatta varausmaksua tulevaisuudessa. Oletan, että kyseessä on henkilö, joka hupivarailee tms. eikä vaikka flunssan saanut henkilö, joka olisi terveenä tullut kyllä paikalle.
Olen kuitenkin huomannut, että osa suhtautuu viestiin vahvistuksena eli ei viestiä aikaan mennessä = ei sovittua tapamaista = kyseessä ei ole ohari.
Varmasti vaikuttaa, miten sen PT myös kirjoittaa ja miten sen luettuna ymmärtää.
Joten: kumpaan joukkoon kuulut? Palveluntarjoajat, kumpi on oma käytäntösi ja ostajat, kumman koette olevan yleisempi tai miten suhtaudutte näihin ylipäänsä? Pitääkö erikseen pyytää, että “ilmoita, mikäli et pääse paikalle”?