Uusien (ja monesti vanhojenkin) tuttujen kanssa kommunikoinnissa on aina epävarmuutta.
Yhteydenottajista todella harva on "varmasti hyvä tyyppi". Samoin harvat ovat "selkeitä häiriköitä". Suurin osa putoaa siihen välikategoriaan, että "mahdollisesti kiusa, mahdollisesti hyvä tyyppi". Ei siinä muuta voi kuin käyttää omaa harkintakykyään, ja kyllä, joskus se pettää. Joskus tulee sovittua tapaamisia kiusanhenkien kanssa, ja joskus tulee käännyttäneeksi hyviä tyyppejä pois, koska heitä luulee kiusanhengiksi. Onko se vittumaista asiakkaalle? On. Onko se vittumaista minulle? Kyllä on. Mutta kun ei sille mitään mahda, niin se on pakko hyväksyä osaksi työn luonnetta.
Minä teen niin, että jos uusi tuttavuus vaikuttaa epäilyttävältä, niin punnitsen, että vaikuttaako hän ajantuhlaukselta vai vaaralta. Jos hän vaikuttaa vaaralta, niin katkaisen yhteydenpidon. Jos hän vaikuttaa ajantuhlaukselta, niin kohtelen häntä kuin ketä tahansa asiakasta aina siihen asti, kunnes saan todisteita siitä, onko hän ajantuhlaaja vai ei. Yleensä he paljastuvat todella ajantuhlaukseksi, mutta välillä tulee vastaan myös iloisia yllätyksiä. Kerran esimerkiksi olin ihan vähällä katkaista yhteydenpidon asiakkaaseen, kun hän vaikeili tapaamisen sopimisessa ihan satasella. Mutta koska hän ei vaikuttanut uhalta, niin hammasta purren tarvoin sitä keskustelua läpi niin kauan että saimme tapaamisen sovittua. Paikan päällä kävi ilmi, että tuolla henkilöllä oli jonkinasteinen kehitysvamma, ja että hän oli ihan tositarkoituksella liikenteessä, vaikka olikin yhteydenpitonsa perusteella vaikuttanut pelkältä oharirunkkarilta.
Yhteydenottajista todella harva on "varmasti hyvä tyyppi". Samoin harvat ovat "selkeitä häiriköitä". Suurin osa putoaa siihen välikategoriaan, että "mahdollisesti kiusa, mahdollisesti hyvä tyyppi". Ei siinä muuta voi kuin käyttää omaa harkintakykyään, ja kyllä, joskus se pettää. Joskus tulee sovittua tapaamisia kiusanhenkien kanssa, ja joskus tulee käännyttäneeksi hyviä tyyppejä pois, koska heitä luulee kiusanhengiksi. Onko se vittumaista asiakkaalle? On. Onko se vittumaista minulle? Kyllä on. Mutta kun ei sille mitään mahda, niin se on pakko hyväksyä osaksi työn luonnetta.
Minä teen niin, että jos uusi tuttavuus vaikuttaa epäilyttävältä, niin punnitsen, että vaikuttaako hän ajantuhlaukselta vai vaaralta. Jos hän vaikuttaa vaaralta, niin katkaisen yhteydenpidon. Jos hän vaikuttaa ajantuhlaukselta, niin kohtelen häntä kuin ketä tahansa asiakasta aina siihen asti, kunnes saan todisteita siitä, onko hän ajantuhlaaja vai ei. Yleensä he paljastuvat todella ajantuhlaukseksi, mutta välillä tulee vastaan myös iloisia yllätyksiä. Kerran esimerkiksi olin ihan vähällä katkaista yhteydenpidon asiakkaaseen, kun hän vaikeili tapaamisen sopimisessa ihan satasella. Mutta koska hän ei vaikuttanut uhalta, niin hammasta purren tarvoin sitä keskustelua läpi niin kauan että saimme tapaamisen sovittua. Paikan päällä kävi ilmi, että tuolla henkilöllä oli jonkinasteinen kehitysvamma, ja että hän oli ihan tositarkoituksella liikenteessä, vaikka olikin yhteydenpitonsa perusteella vaikuttanut pelkältä oharirunkkarilta.