Henkilökohtaisia ajatuksia: Vuonna 2020 eletään edelleen Suomessa, jossa seksityötä varjostaa painava stigma, häpeäleima. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että seksityön tekeminen julkisesti, omalla nimellään ja/tai naamallaan ei monestakaan syystä ole mahdollista. Kuten ei myöskään avoin ostaminen.
Myyjälle ”paljastuminen” missä tahansa kontekstissa (ei siis ainoastaan Iltalehden kannessa vaan myös esim. omalle lähipiirille) voi aiheuttaa pitkäkestoisia ja vakavia ongelmia.
Moni pelkää kodin ja päivätyönsä menetystä. Sosiaaliset suhteet, jopa perhesuhteet voivat katketa lopullisesti. Puhumattakaan siitä, että seksityötä yritettäisiin käyttää perusteena vaikkapa lasten huostaanotolle. Yksikin näistä asioista on valtava kriisi, seksityön paljastuessa yksi ihminen saattaa kohdata kerralla kaikki. Kuka. Tahansa. Meistä.
Seksityöntekijöiden aseman parantamiseen liittyy valtavasti erilaisia tulokulmia, joihin oikeastaan kaikkiin tämä stigma, eli häpeän lietsonta, häpäisy, kelvottomana tai viallisena pitäminen ja jatkuva pelko niistä kuuluu oleellisesti. Stigman vähentäminen on siis avain asemassa.
Mitä stigman vähentäminen sitten on? Se on pitkälti asennetyötä. Stigma on syvällä kulttuurin asenteissa, ja niihin vaikutetaan monista eri suunnista. Yleiseen asenneilmapiiriin voidaan vaikuttaa monin tavoin, mutta mitä syvempi asenne, sitä pidempi urakka. Stigmaa on purettu Suomessa vuosikymmeniä. Kulttuuriset muutokset muissa asioissa vaikuttavat. Joskus asenteet kiristyvät, ja sitten taas höllentyvät. Myös asiallinen tieto vaikuttaa paljon.
Stigmaa vahvistavaa toimintaa ylläpitää yleensä tietämättömyys ja välinpitämättömyys. ”Eihän se nyt tähän vaikuta...”-asenne. Yksilötasolla äärimmäisen vakavaa on nk. ”outing”, jossa siis seksityöntekijä paljastetaan (yleensä jollekin tutulle tai muuten oleelliselle taholle/julkisesti. Paljastuksessa stigma valjastetaan henkisen väkivallan työkaluksi. Syitä voi olla monia. Yleensä paljastaja hyötyy edes hetkellisesti itse.
Jokainen, joka on elänyt seksityön vuoksi kaksoiselämää, ymmärtää, miten raskasta se on. Seksityötä tehdään monista eri syistä, ja jokainen on yhtä validi. Oli kyseessä sitten päätyö, jolla maksetaan ruuat ja vuokrat ja laskut, sivuhomma, jotta voi opiskella, huumeiden käytön rahoitus, halu kokeilla jotain uutta... ihan mikä tahansa. Yhdenkään seksityöntekijän asema, mahdollisuus tehdä selkeästi omia valintoja, saada täydet yrittäjän/työntekijän oikeudet, jne. EI parannu, mikäli samalla ei pidetä silmällä stigmaa, ja miten sitä saadaan vähennettyä. Jos stigma ei vähene, me elämme jatkossakin raskaita kaksoiselämiä, joissa joillain voi olla paljonkin menetettävää, toisilla vähemmän.
Koska jokaisen seksityöntekijän tilanne on yhtä validi, on yhtä validia myös se, kuinka yksityinen haluaa olla. Kollegiaalisinta on pitää mielessä, ettei minun tilanteeni ole tuon toisen tilanne. Ymmärtää se, että vaikka minä haluaisin jotain, se saattaa olla todella turvatonta ja jopa riskialtista jollekin toiselle. Kulmakivi omalla aktivismillani on siinä, että tiedän toimillani edistäväni tämän suuren kuvan toteutumista. Se vaatii joskus kompromisseja minulta. Joskus uuden oppimista. Paljon ymmärrystä ja uteliaisuutta erilaisia elämäntilanteita kohtaan.
Kyse ei koskaan voi olla yksittäisen henkilön edun ajamisesta. On eri asia kuulla yksittäiset äänet ja toimia ryhmänä, kuin antaa yksittäisen äänen johtaa ryhmää. Minä toimin, ja aion jatkossakin toimia sellaisissa ryhmissä, joissa iso kuva pysyy kirkkaana mielessä, ja myös niiden, joilla on paljon menetettävää, tai joita ei yleensä kuulla, tulevat kuulluksi. Aktivismissa on usein kyse äänen antaminen niille joilla ei sitä ole. Ei toimiminen kovaa huutavimman halujen mukaisesti.
En tule koskaan hyväksymään vaaraa ja turvattomuutta lisäävää toimintaa kollegoiltakaan. Niin arvokkaana ja tärkeänä pidän sitä työtä, jota seksityöntekijöiden aseman parantamiseksi olen aktiivisesti tehnyt vuosia. Parempi asema yhteiskunnassa ja vertaistuki kuuluvat kaikille. Sen eteen teen töitä, riippumatta olenko samaa mieltä, tai osaanko saman arvomaailman jokaisen seksityöntekijän kanssa. Ihmisarvo ei ole riippuvainen sellaisesta. Onko tärkeää kyetä erottamaan, milloin on kyse minusta, ja milloin jostain paljon minua suuremmasta. Jostain jota on tehty vuosikymmeniä ennen syntymääni, ja jota tullaan jatkamaan todennäköisesti kauan kuolemani jälkeenkin.
Jos jonkun verkoston, yhdistyksen tai järjestön toiminta kiinnostaa, suosittelen rohkeasti ottamaan yhteyttä siihen eri medioiden kautta. Ennen kaikkea kuitenkin toivoisin, että yhteiseen hyvään pyrkiville, varsinkin ilman mitään palkkaa toimiville ihmisille annettaisiin jatkossakin työrauha.
Mitä tulee seksityöaktivismiin, varmaan jokainen asiakaskin toivoisi, ettei tarvitsisi elää kaksoiselämää? Arvatkaa mitä tapahtuu asenteille asiakkaita kohtaan, kun seksin myynti nähdään ihan normityönä?