Olen joutunut kerran kyllä sangen erikoiseen tilanteeseen Prahassa näitten suomalaisten hakkapeliittojen tiimoilta. Mala Stranassa baaritiskillä aloin kerran vieressä istuvani tyylikkäästi harmaantuneen herrasmiehen kanssa juttusille. Tietenkin tuli myös puheeksi, että mistä olen kotoisin. Kun kerroin olevani suomalainen meidän ystävällinen keskustelu sai jäätävän lopun. Se tuli minulle aivan täysin puskista, koska tämä oli kyllä ensimmäinen ja toistaiseksi onneksi ainoa kerta. Aina aikaisemmin suomalaisuus oli ollut kuin valttikortti. Olin sitten privatissa, oluttuvassa, ravintolassa syömässä tai airbnb kämppää vuokraamassa, niin suomalaisena olen kokenut, että minulla on aina ollut aivan erityisen lämmin asema prahalaisten sydämessä. Mutta sillä kertaa meni vähän toisin.
Tämä vanha herra kaatoi niskaani siinä baaritiskillä suuret synnit esi-isieni lähes 400 vuotta sitten tekemistä töölöntöistä. Tiesin kyllä paljonkin hakkapeliittojen suorittamista "urotöistä" kolmikymmenvuotisessa sodassa juuri Böömin alueella, mutta tämä prahalaisherra kertoi minulle kyllä myös paljon sellaista, mistä en olisi niin erityisemmin halunnut kuulla. Minulla ei ollut oikeastaan mitään vastaansanomista, koska ymmärsin kyllä heti että tämä herra tiesi kotikaupunkinsa historian perinpohjaisesti. Hakkapeliitat ryöstivät Strahovin luostarin ja hajottivat joka paikan. Kaikki hopeakin piti hakata irti ja särkeä hienot esineet. Sitten nämä sankarit laskeutuivat alas Mala Stranaan ja polttivat koko Mala Stranan. Mala Stranan jälkeen hakkapeliitat lähtivät ylittämään Vltavaa tarkoituksenaan hävittää Stare Mesto ja Nove Mesto. Eli koko Praha. Vltavan yli meni silloin 1600-luvun alussa vain yksi silta, eli Kaarlensilta, ja hakkapeliitat pysäytettiin ja lyötiin sillä sillalla.
Jossakin vaiheessa minua alkoi ihan tosissani vituttamaan tämä, että minua syytettiin 400 vuotta sitten esi-isiemme tehneistä töölöntöistä. Ja kyllähän se toisaalta vähän huvittikin. Mutta toisaalta en mitenkään halunnut loukata tätä vanhaa herrasmiestä. Aloin kertomaan sitten, että minkälaista elämä oli Suomessa Ruotsinvallan aikana. Ja että nämä hakkapeliitat olivat tavallaan Ruotsin kuninkaan pakottamia ratsusotilaita, joidenka oli pakko osallistua tähänkin Ruotsin käymään sotaan. Maatalojen oli varustettava ratsumies varustuksineen ja lähdettävä mukaan Ruotsin kuninkaan sotaretkille. Kerroin, että suomalaiset hakkapeliitat olivat vain tavallisia maalaismiehiä, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin käyneet edes oman pitäjänsä ulkopuolella. Heitä johti ruotsalainen upseeristo, joka ei osannut edes suomenkieltä. Kerroin, että hakkapeliitat olivat oikeastaan uhreja tässä suursodassa. Ja kaikki se valtava sotasaalis mitä Prahasta ryöstettiin ei koskaan jalkautunut Suomeen asti. Kerroin että suomalaisten suurin sotasaalis koko sodasta oli peruna, mikä hakkapeliittojen satulalaukkujen sisällä perunanmukuloina kantautui myös Suomen perikylille asti. Vaikka peruna vasta sitten lopulta 1800-luvulla syrjäyttikin nauriin, ja näin oleelliseti paransi suomalaisten ruokahuoltoa. Kerroin että Euroopan museoita kyllä koristavat vielä tänäkin päivänä kaikki ne hienot aarteet mitä Rudolf II aikana Prahaan kerättiin 1500-luvun lopulla, ja sitten sieltä kolmikymmenvuotisessa sodassa ryöstettiin, muuta Suomessa sitä ryöstösaalista ei ole.
Vieritin kaiken syyn ruotsalaisten niskoille. Pikku hiljaa aloimme löytää yhteisen sävelen historian tulkinnassa. Myös minun tarjoilemani Pilsner Urguell ja Becherovka- napsut alkoivat maistua. Lopulta löysimme kansojemme väliltä suuren yhtenäisyyden. Olemme molemmat olleet aina suurten naapuriemme sorron alla. Meidän yli on aina kävelty. Mennen, tullen ja palatessa. Mutta silti olemme sitkeänä, työteliäänä ja ylpeänä kansan molemmat säilyttäneet oman kielemme, kulttuurimme ja itsenäisyytemme. Vaikka välillä on ollut vaikeaakin. Kohottelimme maljoja Tsekin ja Suomen ystävyydelle ja haukuimme ruotsalaiset, itävaltalaiset, unkarilaiset, saksalaiset, neuvostoliittolaiset ja venäläiset. Meillä oli oikeastaan hyvä ja lämmin ystävyyden hetki.
Kun poistuin kapakasta Prahan tähtikirkkaaseen yöhön, niin olin itseeni oikeastaan aika tyytyväinen. Olin ollut yhteisen isänmaan asialla
.
Tämä vanha herra kaatoi niskaani siinä baaritiskillä suuret synnit esi-isieni lähes 400 vuotta sitten tekemistä töölöntöistä. Tiesin kyllä paljonkin hakkapeliittojen suorittamista "urotöistä" kolmikymmenvuotisessa sodassa juuri Böömin alueella, mutta tämä prahalaisherra kertoi minulle kyllä myös paljon sellaista, mistä en olisi niin erityisemmin halunnut kuulla. Minulla ei ollut oikeastaan mitään vastaansanomista, koska ymmärsin kyllä heti että tämä herra tiesi kotikaupunkinsa historian perinpohjaisesti. Hakkapeliitat ryöstivät Strahovin luostarin ja hajottivat joka paikan. Kaikki hopeakin piti hakata irti ja särkeä hienot esineet. Sitten nämä sankarit laskeutuivat alas Mala Stranaan ja polttivat koko Mala Stranan. Mala Stranan jälkeen hakkapeliitat lähtivät ylittämään Vltavaa tarkoituksenaan hävittää Stare Mesto ja Nove Mesto. Eli koko Praha. Vltavan yli meni silloin 1600-luvun alussa vain yksi silta, eli Kaarlensilta, ja hakkapeliitat pysäytettiin ja lyötiin sillä sillalla.
Jossakin vaiheessa minua alkoi ihan tosissani vituttamaan tämä, että minua syytettiin 400 vuotta sitten esi-isiemme tehneistä töölöntöistä. Ja kyllähän se toisaalta vähän huvittikin. Mutta toisaalta en mitenkään halunnut loukata tätä vanhaa herrasmiestä. Aloin kertomaan sitten, että minkälaista elämä oli Suomessa Ruotsinvallan aikana. Ja että nämä hakkapeliitat olivat tavallaan Ruotsin kuninkaan pakottamia ratsusotilaita, joidenka oli pakko osallistua tähänkin Ruotsin käymään sotaan. Maatalojen oli varustettava ratsumies varustuksineen ja lähdettävä mukaan Ruotsin kuninkaan sotaretkille. Kerroin, että suomalaiset hakkapeliitat olivat vain tavallisia maalaismiehiä, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin käyneet edes oman pitäjänsä ulkopuolella. Heitä johti ruotsalainen upseeristo, joka ei osannut edes suomenkieltä. Kerroin, että hakkapeliitat olivat oikeastaan uhreja tässä suursodassa. Ja kaikki se valtava sotasaalis mitä Prahasta ryöstettiin ei koskaan jalkautunut Suomeen asti. Kerroin että suomalaisten suurin sotasaalis koko sodasta oli peruna, mikä hakkapeliittojen satulalaukkujen sisällä perunanmukuloina kantautui myös Suomen perikylille asti. Vaikka peruna vasta sitten lopulta 1800-luvulla syrjäyttikin nauriin, ja näin oleelliseti paransi suomalaisten ruokahuoltoa. Kerroin että Euroopan museoita kyllä koristavat vielä tänäkin päivänä kaikki ne hienot aarteet mitä Rudolf II aikana Prahaan kerättiin 1500-luvun lopulla, ja sitten sieltä kolmikymmenvuotisessa sodassa ryöstettiin, muuta Suomessa sitä ryöstösaalista ei ole.
Vieritin kaiken syyn ruotsalaisten niskoille. Pikku hiljaa aloimme löytää yhteisen sävelen historian tulkinnassa. Myös minun tarjoilemani Pilsner Urguell ja Becherovka- napsut alkoivat maistua. Lopulta löysimme kansojemme väliltä suuren yhtenäisyyden. Olemme molemmat olleet aina suurten naapuriemme sorron alla. Meidän yli on aina kävelty. Mennen, tullen ja palatessa. Mutta silti olemme sitkeänä, työteliäänä ja ylpeänä kansan molemmat säilyttäneet oman kielemme, kulttuurimme ja itsenäisyytemme. Vaikka välillä on ollut vaikeaakin. Kohottelimme maljoja Tsekin ja Suomen ystävyydelle ja haukuimme ruotsalaiset, itävaltalaiset, unkarilaiset, saksalaiset, neuvostoliittolaiset ja venäläiset. Meillä oli oikeastaan hyvä ja lämmin ystävyyden hetki.
Kun poistuin kapakasta Prahan tähtikirkkaaseen yöhön, niin olin itseeni oikeastaan aika tyytyväinen. Olin ollut yhteisen isänmaan asialla
. 
.
.
