^ En tiennytkään että noin pahasti oli jalalle käynyt Ei tietenkään pitäisi vakaville asioille nauraa, ei edes Vitolle
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
^ Kiva kuulla että tytöt ottaa vastaan, vaikka sulla on todella paha se liikuntarajoite, Vito.Tavallaan tämä kyllä naurattaa, mutta tavallaan ei. Oma terveys ja liikuntakyky on tärkeä asia. Vai mitä itse pidät ajatuksesta kun sinulle kerrotaan, että jalka pistetään polven alapuolelta poikki ja joudut käyttämään proteesia?
Tuo kuulostaa pyörätuolisormikakkamieheltä Hän on siis ollut yhteydessä sinuunkin.
Kyseinen henkilö on siis ihan feikki kyselijä. Kävin hänen kanssaan keskustelun hieman pidemmän kaavan mukaan, ja sen aikana hän tuli vahingossa paljastaneeksi, että oikeasti hän ei luultavasti edes tarvitse pyörätuolia. Tai jos tarvitsee, niin ainakaan hän ei ole ihan yhtä vammainen tai avuton, kuin kertoo olevansa.
Kyseessä oli ilmeisesti jokin avuttomuus-hoiva-vaippa-anaalifetissi. Mikä olisi tosi ok juttu minulle, jos sen vain esittelisi asianmukaisesti fetissinä, eikä yrittäisi huijata minua elämään sitä mukamas todellisuutena!
Tällaiset erikoiset kyselijät ovat tosi ikävää porukkaa, koska he vaikeuttavat oikeasti vammaisten mahdollisuuksia päästä ostamaan seksiä. Kykyiset asiakkaat esiintyvät jalkavammaisina, kuuroina, sokeina ties minkä hölmöjen syiden vuoksi, ja kun he jäävät huijauksestaan kiinni, niin seksityöntekijälle jää päälle epäluulo kaikkia jalkavammaisiksi, kuuroiksi ja sokeiksi esittäytyviä asiakkaita kohtaan.
Aina tämä ei näy asiakkaalle mitenkään, mutta kun vammaiset asiakkaat ovat kuitenkin aika harvinaisia, niin monilla saattaa jäädä tapaaminen kokonaan saamatta. Palveluntarjoajaa ei välttämättä hirveästi kirpaise, jos yksi asiakas jää ottamatta, ja jos takaraivossa on jo valmiina muisto jostain aiemmasta, vammaiseksi esittäytyneestä hölmöilijästä, niin siinä tilanteessa on vain psykologisesti liian helppoa jättää vammainen asiakas vastaanottamatta. Kaikille olisi kivempaa, jos se ei menisi näin.