[Stands]

Kenneth Eriksson - Rahaan kahlitut on kuuntelussa.
Rajuja tarinoita kyllä.

[FortySexN2]

Ben MacIntyren Kova joukko. Brittien SAS rykmentin synnystä toisessa maailmansodassa kertova kirja. SAS avasi arkistonsa MacIntyrelle ja kirja perustuu sieltä löytyviin päiväkirjoihin, raportteihin ja muihin dokumentteihin. Vaikka kirja on hivenen dokumentin oloinen se avaa hienosti henkilöiden mielenmaisemia ja luonteita sekä tietysti operaatioita. 

HBOlta löytyy kirjan pohjalta tehty minisarja Rogue heroes, mikä sekin on tosi kiinnostava.

[RobertLey]

Harri Mustonen: Jääkärikenraali Aarne Snellmanin Soturielämä

Luettu. Tervetullut kuvaus Jääkäripataljoona 27:n haupitsipatterin (josta myöhemmin muodosutui käytännössä koko Suomen kenttätykistön pohja), Vapaussodan, Viron-, ja Aunuksen Retkien eräästä veteraanista, J.W.Snellmanin pojanpojasta Aarnesta (27.12.1894-28.4.1942.) Uuutta ja mielenkiintoista luettavaa oli myös Miehen vaikutus Nuoren Tasavallan ilmavoimien kehitystyössä - ja niistä upseerien keskinäisistä otteluista joita jo 1920-luvulla käytiin - tässä tapauksessa kahden omapäisen miehen - Aarnen ja Arnen (Somersalo) kesken siitä kuinka Suomen Ilmavoimia (tai tässä tapapuksessa vielä Ilmailupataljoonaa) tuli kehittää.

Teos sisältää mainioita yksityiskohhtia ensin tavallisen tykkijääkärin elämästä Saksassa vv 1915-1918, Eckeau-Kekckaun verisistä tykistötaisteluista 18-23.6.1916 (verisin päivä sattui 21.7. jolloin tuolloin vielä lähes kokematon jaos - kaksi 105mm:n haupitsia - joutui ampumaan vajaassa kolmessa tunnissa 236 laukausta hyökkäävien r... venäläisten niskaan, tapaus jota saksalaisetkin kävivät ihmettelemässä. Aarne Snellmanin pääsy haluttuun aselajiin ei ollut itsestään selvää, sillä siinä missä saksalaisen tykistön päällystöltä vaadittiin ennsisijaisesti matemaattisia ja teknisiä taitoja - tykkimiehiltä taas vahvoja hartijoita sekä hevostenkäsittelytaitoja - tämän opinnot viittasivat metsänhoitajan uralle. "Mutta täytyy kai mottien ja puiden  kuutiotilavuudetkin hallita", oli Snellmanin vastaus pataljoonan komentajalle - ja hään tuli valituksi. Päivämäärä oli 17.3.1916 mikä on katsottu itsenäisen Suomen tykistön syntymäpäiväksi.

Vapaussotaan Snellman osallistui kapteenina ja ensin patterin päällikkönä Tampereen taistelussa, sitten - kun Tampereella oli saatu lisää koulutettavaa miehistöä sekä punaisilta vallattua tykkikalustoa - patteriston komentajana (3 patterista saatiin muodostettua 6 patterinen prikaati), joka lähetettiin kiireesti Viipurin rintamalle. Snelman toimi siis Tampereella perustetun Jääkäritykistöprikaatin 3. peeston komentajana. Viipuri antautui lopulta kovien taisteluiden jälkeenvapuksi 1918 ja Snellman oli tuolloin saanut ensimmäiset Vapaudenristinsä (VR3, VR4mk.)

Vapaussodan jälkeen Snellman toimi majurina Lappeenrantaan sijoitetussa Suomen Tykistökoulussa, työtoverinaan mm raskastykkiryhmästä vastannut myöhempi Täyskenraali sekä "Viimeinen Jääkäri" Väinö Valve. Tosiasiassa suomalaista tykistöä komensivat vielä tuossa vaiheessa saksalaiset - tai oliva ainakin ns. neuvonantajia nuoren kenttätykistön ottaessa ensimmäisiä askeleitaan. Snellman päätti kuitenkin liittyä v 1919 alkaneeseen Viron Vapaussotaan kuuluisan Hans Kalmin Pohjan Poikien Rykmentin tykistön komentajana missä tehtävässä joutui ottamaan osaa Viron puolen lisäksi taisteluihin Pohjois-Latviassakin sekä Marienburgin retkellä. Sieltä palattuaan hän ei pahemmin ehtinyt vetää henkeä koska lähti jo keväällä 1919 Aunuksen retkelle, missä toimi koko retkikunnan tykistökomentajana. Tämä retki sujui niinkuin sujui, sieltä jouduttiin perääntymään Viteleen menettämisen jälkeen mutta Snellman säilyi vahingoittumattomana - ja ehkä yhtä kokemusta viisaampanakin. Se oli ensimmäinen tappio hänelle kuten monelle muullekin mutta sotilaana sinänsä tervetullut muistutus siitä, etteivät asiat aina mene miltä ne paperilla näyttävät.

Näiden vaihtelevien sotaretkien jälkeen Aarne Snellman halusi siirtyä tykistöupseerin tehtävistä ilmavoimien puolelle ja opiskeli ranskalaisessa Istresin sotilaslentäjäkoulussa v. 1920. Koska lentokokemusta omaavista upseereista oli tuolloin luonnollisesti huutava pula hän pääsikin siirtymään Suomen Ilmavoimiin, missä hän sai tilaisuuden täydentää ohjaaja- ja tähystäjäopintojaan.Lentomerkki hänelle myönnettiin 1921. Toimenkuvana oli virallisesti toimiminen osastopäällikkönä pääesikunnassa, mutta Snellman kehitti jatkuvasti omaa käytännön osaamistaan lentämällä kaksitasolla. Esikunnassa hän ehti toimia vajaan vuoden kunnes hänet komennettiin Ilmailupataljoonan komentajaksi maaliskuussa 1922. Ilmavoimien komentajana oli tähän asti toiminut majuri Arne Somersalo, joka hänkin oli - I. Maailmansodan länsi- ja itärintamalla husaarina taisteltuaan - joutunut hankkimaan lentäjänpätevyytensä lähestulkoon omin neuvoin ja oma-aloitteisesti. Molempien miesten välit tulehtuivat heti alkuunsa, lisäksi kolmantena osapuolena riitaan sekaantui Snellmanin vanha Jääkäriaseveli, niinikään ilmaailukokemusta hankkinut majuri Bertel Mårtenson. Nämä pitivät yhtä Somersaloa vastaan jatkuvilla kanteluilla jotka vaikuttivat siihen, että Somersalo joutui jättämään tehtävänsä - tosin ennen tätä Ilmavoimista olivat joutuneet lähtemään Somersalon kanssa riitaantuneet alaiset. Molemmat - sekä Snellman että Somersalo - olivat periksiantamattomia ja pedantteja Miehiä.

Toimittuaan hetken aikaa Tuusulassa Kenttätykistörykmentti 1:n patteriston komentajana pioneerihenkisyyteen selkeästi taipuvainen Snellman hakeutui ensin Suojeluskuntain komentajakursseille sekä seuraavaksi Sotakorkeakouluun (2.kurssi.) Hän laati diblomityönsä lähinnnä sotahistoriasta (Serbian sotaretki 1915.) Arvosana oli tyydyttävä puutteellisen lähdemateriaalin tehdessä tutkielmasta pakostakin pinnallisen - kykyä Snellmanilla olisi parempaankin ollut.

Sotakorkeakoulussa opiskelleessaan Snellman oli jo nimetty Suojeluskuntain yleisesikunnan Liikekannallepano-osaston päälliköksi ja tässä virassa hän toimi harvinaisen pitkän ajan, seitsemisen vuotta. Päätökseen saattoi vaikuttaa perheellistyminen ja halu vakiintua muutenkin. Kun 1930-luvulle tultaessa hänelle ei avautunut ura Ilmavoimienkaan komentajana hänet kielitaitoisena miehenä siirrettiin Berliinin sotilasasiamieheksi, missä hän sai pääkallonpaikalta nähdä Kolmannen Valtakunnan nousun. Tuona kautena hänet ylennettiin jo virkansa puolestakin everstiksi - arvo, jota hän oli saanut odottaa jo kymmenen vuotta - joskin Yleisesikuntaupseerin arvo oli tullut samassa yhteydessä. Snellman raportoi Berliinistä tyypilliseen tapaansa tarkoin mitä näki ja mitkä vaikutelmat Saksasta syntyivät: "Taloudellisesti katsoen herättää syrjäisessä ihmettelyä, miten maan köyhtyneet finanssit kestävät varustautumisen taakan entisten jättiläismäisten työnhankintaohjelmien lisäksi. Sekä maa-, meri-, että ilmavoimienkin alalla toimii nim. sotateollisuus täydellä höyryllä ja lisäksi rakennetaan kaikkialla uusia kasarmikaupunkeja, lentoasemia ja tehtaita." - Tämä ei ollut ihmettelyä vaan selkeä piikki siihen kuinka Suomenkin olisi jo tuossa vaiheessa (1930-luvun puoliväli/loppupuoli) tullut valmistautua ja varustautua jo näkyvissä olevaan suursotaan. Se oli älykkään sotilaan näkemys jolle ei kuitenkaan juuri valitun Cajanderin hallituksen piirissä kiinnitetty huomiota vaan kuitattiin olankohautuksilla. V. 1938 Snellamn saikin palata takaisin Suomeen ja ottaa komentoonsa Kenttätykistörykmentti 3. Hän palasi vielä kuitenkin Saksaan sotavarustusosaston hankinta-asioissa. Tämän jälkeen kotimaahan lähtö oli kuitenkin väistämätön ja pysyvä.

Saksan-komennuksensa jälkeen Snellman ehti juuri ja juuri ilmoittautua Suojeluskuntain tykistökomentajaksi ennen kuin YH syksyllä 1939 alkoi. Eversti Aarne Snellmanille osoitettiin tuolloin Laatokan Karjalan puolustuksesta vastanneen IV Armeijakunnan tykistökomentajan vakanssi. Kun taistelut itärajalla alkoivat, vanhahko tykkikalusto hupeni nopeasti - samoin kuin puolustavien suomalaisjoukkojen määrä. 12.Divisioonan komentaja joutui toteamaan jo joulukuun alkupuolella: "Pston kunto hyvin alhainen, koska päällystö ja miehistö lopen uupunut - tai se mikä siitä on enää jäljellä..." Lyhyestä valmisteluajasta ja mäkisestä maastosta - johon Snellman olikin jo syksyn aikana kiinnittänyt huomiota - Armeijakunnan tykistö ei ehtinyt välittömästi puolustajien tueksi, lisäksi lohkoon kuului mm Mantsin linnake (yksi jaos sekä ainoastaan kaksi raskasta 152mm Canet-tykkiä) jota oli hankala niin puolustaa kuin jättääkään sillä se oli luonnollisesti saarialuetta Laatokalla. Tästä huolimatta KTR 3:n tykkimiehet tulittivat Mantsista tehokkaasti Kirkkojoen-Uusikylän tietä aiheuttaen jatkuvasti tappioita tiellä liikkuville r... vihollisen kolonnille. (Sivuanekdoottina todettakoon, että Mantsissa toimi jv-komppanian päällikkönä muuan Jääkärikapteeni Toivo Kärnä joka sitten myöhemmin tuli tunnetuksi Kaarna-nimisenä kapteenina eräässä kaunokirjallisessa teoksessa.) Vaikka jo ympäristöolosuhteet olivat pahimmasta päästä vanhentuneen tykkikaluston ohella suomalaiset puolustajat tekivät sen minkä voivat ja ylittiviätkin itsensä. Mm Syskyjärvellä joulukuun alkupuolella r... venäläisten panssarien päästessä läpimurtoon edeten kylän aukeassa maastossa KTR 13:n patteristo ampui vuorokauden aikana 1074 kranaattia, vastustajan hyökkäys saatiin näin pysäytettyä ja panssarit päästiin tuhoamaan polttopulloilla loppujen vetäytyessä suojaan.

Kaiken kaikkiaan näissä taisteluissa Snellmanin tykistö olisi tarvinnut huomattavasti enemmän ammuksia sekä varsinkin raskasta tykistöä mottien tuhoamiseen. Snellman totesi helmikuussa 1940, että rykmenttien 76mm:n tykkien teho oli syvässä lumessa heikko, ja että lumipeite heikensi ammusten sirpalevaikutusta. Ainoastaan täysosumilla oli vaikutusta vihollisen "kuoppatukikohtiin" sekä ohuimpiin korsukatoksiin.

[RobertLey]

Jatokosodassa Aarne Snellman sai komentoonsa lähinnä suomenruotsalaisen 17.Divisioonan eli "Tammidivisioonan" komentajuuden joka käsitti alkuun mm jalkaväkirykmetit 13, 34 sekä 55. Vaasalainen JR 61 liittyi divisioonan alaisuuten vasta myöhemmin Itä-Karjalassa. Snellman antoi 17.6.1941 päiväkäskyn jonka mukaan "eri äidinkieli ei erota aseveljiä ja keskinäinen ymmärrys saavutetaan hyvällä tahdolla. Varusmiesajan mitättömät kiistat on nyt unohdettava." Kesän aikana Snellman oli vastuussa Hangon rintamasta divisioonansa kanssa ja ehti ennen sodan syttymistä käydä neuvotteluja saksalaisten kanssa yhteistyöstä Hangon suunnalla; lohkojen nimiksi olisivat tulleet tuolloin West, Mitte ja Ost. Tätä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa, sillä 25.6.1941 r... venäläisten pommikoneet tulittivat taas Suomen asutuskeskuksia ja Hangon ulommaisia saaristolinnakkeita vastaan alkoi jatkuva tykkituli. Hangon Ryhmän tykistö (KTR8) sai Mannerheimilta luvan vastata tuleen ja jo ensimmäisen päivän iltana käytiin toista tuntia kestävä, yhtäjaksoinen tykistötaistelu. Sota Hankoniemellä muodostui asemasodan luontoiseksi, sillä vuokra-alue päätettiin vain eristää, eivätkä venäläisetkään päässeet tekemään välitöntä maihinnousua suomalaisten kiivaan vastarinnan vuoksi.

Snellman antoi muutamia käskyjä väkivaltaisiin tiedusteluihin ja ne toteutettiin yleensä vahvennettujen komppanioiden voimin; tällaisia suoritettiin mm Lappohjan sataman suuntaan, Snappertunaan sekä Dragsvikiin, jonne JR 55 suoritti väkivaltaisen hyökkäyksen heinäkuun alkupäivinä. Lappohjassa vastaavalla operaatiolla saatiin työnnettyä etulinjaa puolisen kilometriä eteenpäin - tosin ei vailla tappioita. Verisimmät taistelut käytiin kuitenkin Horsönin saariryhmässä 9.10.7. yöllä r... venäläisten yritettyä siellä nousta maihin. Muutaman tunnin kiivaan taistelun "kivi kiveltä, luoto luodolta" suomalaisten oli kuitenkin peräännyttävä osan joutuessa uimaan mantereelle. Moni hukkui tuolla matkalla, moni sai Suomenlahdessa kauhoessaan r... vihollisen kuulan päähänsä. Jo samana päivänä Hangon Ryhmä sai käskyn vallata Horsön takaisin mutta operaatio keskeytyi - ei tosin Aarne Snellmanin käskystä. Saariryhmästä taisteltiin kuitenkin vielä noin viikon päivät ennen kuin se oli pakko jättää.

17. Divisioonan osalta taistelut Hangon rintamalla päättyivät heinäkuun puolivälin jälkeen, sillä sitä tarvittiin kipeästi Itä-Karjalassa, Syvärillä. Snellmania jäi vaivaamaan se, ettei Hankoa pystytty valtaamaan/pitämään hallussa kokonaan. Tappiot olivat saaristotaisteluissa olleet lyhyen ajan sisällä kuitenkin liian raskaat hänen Miestensä osalle. Lisäksi sanansa oli sanottavana luonnollisesti myöskin Mannerheimilla sekä vanhalla Jääkäriveljellä Väinö Valveella, jonka vastuulle rannikkopuolustus ensisijaisesti kuului. Peräänantomutta Aarne Snellmanista ei löytynyt, eikä hyökkäyshengen puutetta. Hänen luonteensa jakoi mielipiteitä koko hänen elämänsä ajan.

Siirto Syvärille tapahtui elokuun puolivälissä 1941. IV. Armeijakunnan Syvärin hyökkäyksen toinen vaihe alkoi 4.9.1941 ja kenraali Talvela määräsi Snellmanin vastuulle Nurmoilan valtauksen. Rynnäkkö alkoi divisioonan osalta erilliskäskyllä jo päivää aikaisemmin; ennen Nurmoilaa oli otettava Suurmäki ja Säntämä joihin vihollinen oli kaivautunut "kuin myyrä koloihinsa" ja tappioita alkoi taas tulla. Divisioonaan liitetty vaasalainen JR 61 sen sijaan pääsi kometajansa Alpo Marttisen johdolla eteenpääin ja onnistui seuraavana päivänä valloittamaan Syvärin rautatieaseman ja sitä tietä päästiin etenemään ja ylittämään itse Syvärin virta. Snellman antoi tunnustusta Marttiselle vaikkei miestä aikaisemmin tuntenutkaan (JR 55 oli jäänyt Hankoon.) 14.9.1941 alkoi hyökkäys kohti Syvärin kaupunkia jote kesti vuorokauden. Kaupunki saatiinkin vallatuksi mutta Snellmanin oli vielä komennettava divisioonansa laajentamaan sillanpätä kymmenkunta kilometriä Syväristä etelään ennen kuin tilanne alkoi rauhoittua ja ns asemasotavaihe Itä-Karjalassa saattoi hänen joukkojensa osalta alkaa. Kaiken kaikkiaan divisioonan lohko kulki linjalla Jandeba-Semenski. Tunnustustakin alkoi tulla; JR 13:n rämäpäisenä konepistoolimiehenä kunnostaututunut, karjalohjalainen alikersantti Yrjö Kilpinen (1904-1983) nimitettiin myöhemmin Mannerheim-Ristin Ritariksi (n:o 59), samoin syksyn taisteluissa kunnostautunut Raskaan Patteristo 24:n komentaja Laakso.

Sunnuntai 12.4.1942 oli Jääkärieversti Aarne Snellmanille joko kuumeisen kiireinen, tai sitten hän tutki karttojaan kometopaikassaan tai lepäsi. Joka tapauksessa tuona päivänä esikunnan alue joutui r... venäläisten U-2-hävittäjien maalitauluksi tuhoisin seurauksin; Snellman kuljetettiin vaikeasti haavoittuneena ensin sotasairaalaan Vaaseniin, mutta lentohyökkäyksessä saadut vammat katsottiin niin pahoiksi että eversi oli pakko lähettää eteenpäin, Tilkkaan Helsinkiin. Sieltä hän vielä jaksoi lähettää alaisilleen terveiset, että palaisi pian Syvärille. Kolme päivää myöhemmin hänet ylennettiin viimein kenraalimajuriksi mutta sitten tuli tajuttomuus ja kooma. Loppu tuli varhain aamulla 28.4.1942.

Aarne Snellman siunattiin 5.5.1942 Hietaniemen sankarihautaan. Paikka 1687. Hän oli kaatuessaan 47-vuotias.