Ostin Black Fridayna uuden kännykän. Kun se oli muka niin houkutteleva tarjous. En minä sitä kyllä välttämättä tarvinnut olisi, mutta kuitenkin. Olen kyllä täysin tumpelo tämän nykyisen tietotekniikan kanssa. Se ei lisäksi kiinnosta minua pätkääkään. Aloin aamulla ottaa sitä uutta kännykkääni haltuun. Kyllä minä juuri ja juuri osaan sim-kortin vaihtaa, mutta siinä se sitten suunnilleen onkin. Vaikka minulla entinenkin kapula oli vanha iphone ja uudessa kännykässä on sama käyttöjärjestelmä, niin ei siitä oikein tullut mitään. Ja minulla ei tuo hermokaan oikein tahdo kestää sitä värkkäämistä. Meinasin jo käydä heittämässä sen uuden kapulan parvekkeelta kartanolle, mutta maltoin kuitenkin mieleni. Soitin vävylle ja hän lupasi tulla jeesaamaan. Eero sitten värkkäsi aikansa ja laittoi kaiken minulle valmiiksi. Kaikki apit ja muuta. Siirsi vanhasta kännykästä kuvat tietokoneelleni. Minun tehtäväni oli lähinnä kaikkien uusien hienojen salasanojen keksiminen. Kiitin Eeroa ja kumarsin. Olisihan se mukava jos osaisi itsekin kaikkea hienouksia tämän tietotekniikan kanssa, mutta minkäs teet. Ylioppilaskirjoituksissa 1970-luvun lopulla matematiikan kirjoituksissa ratkaistiin tehtävät laskutikkua apuna käyttäen. Laskutikku oli silloin kova peli ja hieno tekninen apuväline. Mietin että ovatkohan molemmat tyttäreni valinneet miehikseen insinöörit sen takia, että isäukko on aina ollut ihan tumpelo tekniikan ja mekaniikan kanssa?
.
.