^
Olet tervetullut mukaan.
Olet tervetullut mukaan.
Uutiset:
30.11.1939 klo 9:15 n-liiton lentokoneet pommittivat Helsinkiä ensimmäisen kerran. Talvisota alkoi.
Lakki päästä, kuten toisessakin ketjussa sanottiin.
Suojajoukot joutuivat ensimmäisinä kosketuksiin ...n kanssa aamukuuden tienoissa itärajalla 30.11.1939. - Tulivat hämärissä ketjuna kohti suomalaisten asemia, huudettiin pysähtymiskäsky mutta kun ne vaan jatkoivat niin seuraava käsky oli sitten tulikomento ja siitä se alkoi...
Verikauha päästä täälläkin.
Suojajoukot joutuivat ensimmäisinä kosketuksiin ...n kanssa aamukuuden tienoissa itärajalla 30.11.1939. - Tulivat hämärissä ketjuna kohti suomalaisten asemia, huudettiin pysähtymiskäsky mutta kun ne vaan jatkoivat niin seuraava käsky oli sitten tulikomento ja siitä se alkoi...
Verikauha päästä täälläkin.
... tais tulla rajan yli Rajajoella ja Rauduksessa ja Metsäpirtissä. Pipa päästä täälläkin.
^Mutta missä on Jebou Peksi?
Onko hän päässyt jo autioltasaarelta jo kotia?
Paljon tulee kyllä mietittyä eri asioita, mutta viimeisimmäksi seuraavaa:
Aika paljon käsitellyt muiden ihmisten ja itseni kuolemaa.
Koska muutakaan ei ole näköpiirissä niin edelleen kuolen 82 vuotiaana sen +- 5 vuotta.
Puhunut lapsillekin kuolemasta. Toki silleen hallitusti ja oikeissa paikoissa ja sivulauseissa. Ikään kuin sivulauseissa, että prosessi käynnistyy alitajunnassa, mutta sitä ei tarvitse alkaa sen enempää miettimään. Että lapset ymmärtää sen olevan väistämätöntä.
Mummo kuolee, minä kuolen, äiti kuolee kaikki heitä selkeästi vanhemmat ihmiset kuolee ennen heitä. Se on normaalia jos ei mitään yllättävää tapahdu kuten ennenaikainen kuolema. Ennenaikainen ihmisen kuolema on sellainen asia jota ei kannata jäädä odottamaan, se tulee jos on tullakseen.
Vaikka kuulostaakin julmalle niin paras vitsi minun mielestä on se, että ihminen pelkää/odottaa ikänsä kuolemaa ja 96 vuotiaana toteaa viimeisillä henkäyksillään: ”arvasin”.
Se miksi sitä prosessia teen lapsilleni niin siksi, että lapsien henkisen kehityksen kannalta prosessi pitää aloittaa jo 8 vuotiaana, että he 50 vuotiaana ovat valmiita vanhemman kuolemaan. Kuolemalla ei pidä kuitenkaan pelotella, vaan ottaa se saattohoitoaika ihmisen elämän ja kuoleman välillä rikkautena. Mitä useamman vuoden olet saanut nauttia vanhemmistasi niin sitä rikkaampi elämäsi on.
Olen kritisoinut pakkomielteistä vanhemmuutta. Absoluuttisen oikea kasvatus on yllä. Miksi sitä kritisoinut niin sen vuoksi, että lapsi on jotain ”things must to do before You die”. Jos sen tekee oikein niin se on kaikkea muuta kuin helppoa. Vanhemmalla ei ole oikeuksia, on vaan pelkkiä velvollisuuksia.
Kaikki pitää tehdä oikein. On muuten ylivoimaisesti raskain tie elämässä tehdä asiat oikein kuin väärin. Väärin tekemällä pääset kyllä helpolla, mutta tulet tuhonneeksi samalla muiden elämän. Sitä sanotaan itsekkyydeksi. Aidosti epäitsekäs elämä on helevetin raskasta. Mutta minä ainakin selviän siitä ja olen selvinnyt. Pahimmat paineet on hävinneet ja tässä vaan porskutetaan.
Ehkä raskainta elämässä on yrittää kasvattaa lapsiaan oikein samalla kun joudut kasvattamaan omia vanhempiasi. Se se vasta raskasta on. Sotien varjossa kasvaneilla lapsilla on kaiken maailman traumoja jotka johtuvat heidän vanhempiensa traumoista. Sinänsä ymmärrettävää, mutta se ei ole lasten syy.
Aika helposti vanhempi syyllistyy siihen, että antaa ”paskan” valua alaspäin ja he omille lapsilleen ja he omille lapsilleen. Ylivoimaisesti haasteellisinta on niillä jotka kääntää sen ”paskan” nousemaan ylöspäin.
Sama pätee itseasiassa työelämässä. Tehnyt työnjohtoa, projektinjohtoa ja mitäpähän nyt olenkaan tehnyt. Ylivoimaisesti haasteellisinta on se kun asiakas antaa palautetta jotka selvästi kumpuaa heidän omista lapsuuden traumoistaan eikä niinkään siitä suoritteesta josta he ovat maksaneet niin pysäyttää se siihen eikä siirtää sitä alaisilleen. Se on haasteellisinta. Ei se vaikeaa ole, mutta haasteellista.
12 vuotiaalle tyttärelle olen pyrkinyt antamaan viestiä, että minä en sinua tarvitse, mutta olen käytettävissä jos sinä tarvitset. On kyllä ollut ilo seurata sitä itsenäistymistä jo tuossa iässä. Ja aina olen ollut ja olen käytettävissä. Hän ei muuta tarvitse kuin tiedon siitä, että näin on. Mutta sen pitää olla vain bonus, hänen pitää myöskin ymmärtää, että se on vain ohimenevää, koska minäkin jossain vaiheessa kuolen.
Toki sen asian hänelle teen selväksi sitä mukaa kun hänen aivokapasiteettinsa ottaa vastaan ja valmis hän ei ole kuin vasta 25 vuotiaana jolloin se todellinen elämän oppiminen alkaa ja sitä kestää sitten se seuraavat 25 vuotta jolloin minä pystyn tyytyväisenä poistumaan ajasta ikuisuuteen.
8 vuotias poika. Ei mitään syvällistä. Opetan häntäkin, mutta hieman eri tavoin. Halusi yksi päivä mönkijän niin sanoin, että iskällä ei ole nyt rahaa, mutta saat ruokaa ja katon pään päälle. Onko ok? Ok.
Miksi isillä ei ole rahaa? Koska olen täällä pienessä maalaiskunnassa teidän lähellä. Jos isillä olisi rahaa niin isi ei olisi täällä vaan jossain ihan muualla. Kumpiko on parempi? Että isillä olisi rahaa vai se, että isi on täällä joka Tiistai ja Torstai klo 13.00 ottamassa sinut vastaan koulusta ja laittaa mummon kanssa välipalaa ja kuuntelee sinun koulun lukuläksyt? ”ehkä se, että olet täällä!”
Sanonut kaikille ”kasvattajille” pojan ympärillä, että antakaa sen olla rauhassa. Rauhallinen mies ei käskyjä kaipaa, siitä tulee vaan rauhaton. Jos se pelaa jotain pelejä ja ottaa kahden tunnin puhelun kaverilleen whattsappissa samalla niin antaa ottaa. Kunhan on rauhallinen.
Pidän hänet kuitenkin kokoajan lähellä ja juttelen hänen läsnä ollessa vain sellaisia asioita kuin hänen ikäiselleen sopii. Jos soitellaan kaverin kanssa niin siirryn loitommalle ja jutellaan sitten hänen kanssaan aikuisten asioita. Rasvaisia ukko juttuja.
Vaikka hän rauhallisena pelailisikin jotain pelejä niin tosiasiassa hän hahmottaa elämää koko ajan. Peli on vaan syy ja konsti irtaantua muuttuvasta elämästä ympärillään. Ikään kuin terapiaa. Koko ajan hän kuitenkin kuuntelee. Jotain puolivuotta sitten totesin puolihuolimattomasti, että pitää lopettaa limpparin juonti ja alkaa juoda vaan vettä kun alkaa maha kasvaa. Totesi yks päivä kun join limpparia, että: ”eikös sinun pitänyt juoda vaan vettä”.
Aiemmin ei tykännyt yhtään limpparista, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa juoda sitä. Miksi?
Yksi näistä sykähdyttävistä esimerkeistä oli kun annoin hänelle muutaman euron kun halusi ostaa muumilimpparia kaupasta. Halusi mennä ihan itse ostamaan sitä ja isi ei saanut tulla mukaan eli itsenäistyy.
Keskustelu alkoi näin kauppareissun jälkeen: ”tiedätkö miksi minulla meni näin kauan?” No? ”kun siinä oli jonoa ja edellisellä naisella oli niin paljon ostettavaa”. Ok!
Meni reilu tunti niin poika kysyi: ”minkäikäisenä aloit isi polttaa tupakkaa?” 15 vuotiaana. Tajusin heti mistä hän puhuu ja sanoin, että: ”siihen aikaan kun isi oli nuori niin tupakanpoltonraja oli 15 vuotta (saattoi olla myös 16 vuotta, en muista). Miten niin?” ”no kun olin siinä jonossa niin huomasin tupakkatuotteista, että ikäraja on 18 vuotta”. ”ok”
Eli se, että hän koki tarpeelliseksi keskustella siitä kaupassakäynnin ajasta ei johtunut siitä, että hän olisi kokenut tarpeelliseksi keskustella siitä vaan iskän tupakanpoltosta.
Pitää ymmärtää se lapsen kapasiteetti käsitellä asioita. Pala kerrallaan vuosien saatossa. Ihan sama asia on työpaikoilla. Jos tulee joku muutos, niin sen muutoksen pitää antaa tasoittua ja sitten uusi muutos. Se on sitä hallittua johtamista. Jos muutosta tulee muutoksen perään niin missään vaiheessa ei ole sopeutumista. Riittää pelkästään uusi työkaveri. Niinkin mitätön ja pieni yksityiskohta.
Isin ja äidin roolit lapsenkasvatuksessa on kovin erilaiset. Äidit tietää kyllä parhaiten miten heistä pidetään huolta fyysisesti. Hoidetaan vaatteet, katto päänpäälle, hoidetaan nukkumaan ajoissa jne. Isät kasvattaa henkisesti. Sitä ei voi lukea oppikirjoista. Pitää olla tilannetajua.
Yhteistyötähän se on.
Helppoa tuo lapsen kasvatus, eikö? Ja ennen kaikkea aikuisten..
No mikä siihen on lääke näin miesnäkökulmasta? Totaalinen ryyppyviikonloppu poikaporukalla silloin tällöin. Syö jos muistaa, jos ei muista niin pärjää sitä kaksi päivää ilman syömistäkin. Naisilla on sitten omat terapiansa.
Kun tulee kotiin Sunnuntaina niin kotona ei minkäänlaista moraalisaarnaa vaan Jaakko Tepon sanoin: ”emäntä kanto veskelekalla vettä”. Siinä se.
Helppoa tuo elämä, eikö?
ps. edelleen Jaakko Teppoa siteeraten: ”oli niin hauska viikko Kanarialla, että viikkoon ei pesty persettä”