Vein aamulla velipojan lentokentälle. Velipoika lähti Finnairin sinivalkoisin siivin Helsingin kautta kohti Malagaa. Ajeltiin lentokentälle ja myrskytuuli vihmoi sadetta auton ikkunoihin niin, että se haittasi jo näkyvyyttäkin. Velipoika kyseli, että mitkä ovat viisi hyvää syyttää muuttaa Suomesta Espanjaan? Vastasin, että persut, persut, persut, persut ja persut. Velipojan mielestä vastaukseni oli hyvä, ja persutkin ihan riittävä syy muuttaa Espanjaan, mutta hänen etsimänsä vastaus oli loka-, marras-, joulu-, tammi- ja helmikuu. Vastasin, että siihen listaan voi lisätä vielä maalis- ja huhtikuun. Velipojan mielestä maalis- ja huhtikuu olivat ihan mukavia kuukausia Suomessa, kun silloin voi hiihdellä valkoisilla keväthangilla ja auringosta kimaltelevalla merenjäällä. Vastasin, että minä en hiihtämisestä juuri perusta, ja että se koko murtomaahiihtokin on vain pelkkää kepulaisten urheilua. Velipoika myönsi kyllä tämän, mutta sanoi että Suomi voitti talvisodassa itsenäisyyden hiihtämällä. Mietin esim. Raatteentien mottia ja myönsin tämän todeksi.
Lentokentällä velipojan kanssa erotessa halattiin ja velipoika muistutti minua pitämään itseni miehenä. Lupasin ainakin yrittää. En viitsinyt sanoa, että minäkin olen jo tällainen eläkeukko, jonka "hurja" nuoruus on takanapäin, enkä enää viitsi tai edes kykene ryhtyä kovin ihmeellisiin "töölöntöihin". Vaikka velipoika on minua vain pari vuotta vanhempi, niin hän on näköjään sinne viimeiseen päätyyn asti isoveli, joka haluaa aina pikkuveljeä neuvoa ja opastaa. Toivottelin turvallisia lentoja ja lupasin tulla Malagaan kohta perästä. Kun ajelin lentokentältä takaisn kotiin niin mieli oli vähän apea. Asutaan nykyisin velipojan kanssa Toppilansaaressa lähes vierekkäisissä kerrostaloissa ja tavataan viikottain. Käydään toisillamme kylässä, kaupungilla lounaalla, torilla aamukahvilla, Hietasaaressa ja Liminganlahdella pongailemassa muuttolintuja ja joskus Jumprussa tai Leskisessä oluella. Kun ajelin lentokentältä takaisin kotiinpäin, niin siniristiliput liehuivat ylväästi kovassa tuulessa lipputangoissa. Muistin, että tänään on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä
.
Lentokentällä velipojan kanssa erotessa halattiin ja velipoika muistutti minua pitämään itseni miehenä. Lupasin ainakin yrittää. En viitsinyt sanoa, että minäkin olen jo tällainen eläkeukko, jonka "hurja" nuoruus on takanapäin, enkä enää viitsi tai edes kykene ryhtyä kovin ihmeellisiin "töölöntöihin". Vaikka velipoika on minua vain pari vuotta vanhempi, niin hän on näköjään sinne viimeiseen päätyyn asti isoveli, joka haluaa aina pikkuveljeä neuvoa ja opastaa. Toivottelin turvallisia lentoja ja lupasin tulla Malagaan kohta perästä. Kun ajelin lentokentältä takaisn kotiin niin mieli oli vähän apea. Asutaan nykyisin velipojan kanssa Toppilansaaressa lähes vierekkäisissä kerrostaloissa ja tavataan viikottain. Käydään toisillamme kylässä, kaupungilla lounaalla, torilla aamukahvilla, Hietasaaressa ja Liminganlahdella pongailemassa muuttolintuja ja joskus Jumprussa tai Leskisessä oluella. Kun ajelin lentokentältä takaisin kotiinpäin, niin siniristiliput liehuivat ylväästi kovassa tuulessa lipputangoissa. Muistin, että tänään on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä
.
. 
