^Tuossa olen samaa mieltä. Jokaisesta tulisi erikseen antaa tuomio, mutta ei silti mitään 900v niin kuin jenkeissä.
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
Lainsäädäntöä voisi muuttaa niin, että myös syyntakeelliset henkirikosten uusijat olisi mahdollista jollain tavalla pysyvästi eristää yhteiskunnasta.Tottakai sitä voisi muuttaa tai pikemminkin pitäisi muuttaa. Mutta me Suomalaiset olemme kuitenkin niin konservatiivisiä, ettei tällaiset muutokset ainakaan eduskunnassa tule kuuloonkaan vielä pitkään aikaan. Se on kieltämättä kiusallista.
Sama Penttilän tapauksessa, tappanut yhden ja päässyt sen jälkeen uusimaan rikoksensa vielä kolmesti joista yksi Lapsi. Näiden lisäksi vielä muita tapon yrityksiä, väkivalta ja seksuaalirikoksia. Minun maalaisjärkeeni ei vain käy että tällainen ihminen päästetään aina vapaaksi.
Toinen Penttiläänkin liittyvä kansalaisten oikeustajua koettteleva piirre oikeuskäytännössämme on eri rikoksista saatujen tuomioiden yhdistäminen. Penttilän toissa keväänä saama jo lainvoimainen tuomio rikoksen valmistelusta tulee todennäköisesti lyhentämään määräaikaista rangaistusta, jos tuomio tulee taposta.
Täytyy sanoa etten ymmärrä Suomalaista oikeuslaitosta tippaakaan. Monenko täytyy kuolla ennekuin tajuavat laittaa tällaiset ihmiset loppuiäkseen säilöön tai vielä parempi olisi kuolemanrangaistus.
Minusta ihmisten tappaminen ei ole koskaan ymmärrettävää, eikä minulta sympatiaa sellaisille heru.
Lainsäädäntöä voisi muuttaa niin, että myös syyntakeelliset henkirikosten uusijat olisi mahdollista jollain tavalla pysyvästi eristää yhteiskunnasta.Tottakai sitä voisi muuttaa tai pikemminkin pitäisi muuttaa. Mutta me Suomalaiset olemme kuitenkin niin konservatiivisiä, ettei tällaiset muutokset ainakaan eduskunnassa tule kuuloonkaan vielä pitkään aikaan. Se on kieltämättä kiusallista.
No niin. Haettiinpa muutosta hovioikeuden ratkaisuun KO:sta tai ei, niin jo seuraavan vuosikymmenen vaihtuessa voidaan alkaa odotella Michael Penttilän seuraavaa keissiä.
Kaikista maailman ammateista, puolustus asianajaja on sellainen jota itse en voisi olla