Entäs röyhtäily? Röyh!
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
Eikö yhdelläkään turskalla tule mieleen pahoitella lajitoverinsa käyttäytymistä?
^^ Noista vainoajista: Onko Kuumis kysymyksessä rakastunut turska vai vihastunut turska ?Siis kyseessä on vihainen ja katkeralta vaikuttava ihminen. Syy ei voi mitenkään liittyä minuun, sillä ilmoitukseni kuvineen oli täysin totuudenmukainen ja toimin muutenkin sovitusti ja ystävällisesti. Hassua oli, että tämä tyyppi oli antanut rajusti väärän kuvan itsestään. Olin sen vuoksi päässäni hyvin tyrmistynyt kun hänet näin. Toki en sitä ulkoisesti näyttänyt, vaikka olin oikeasti hieman järkyttynyt. Joskushan käy niin, että vaikka olisi kuinka ihana ja mukava tahansa, niin aina ei kemiat vain kohtaa tai joku tyyppi ei diggaa. Hänellä ei ollut mitään syytä olla tyytymätön ulkomuotooni tai käytökseeni. Tästä olen päätellyt, että hänellä lienee jonkinlaisia omia ongelmiaan, joita sitten purkaa tyttöihin tunteakseen itsensä alfaksi kun todellisessa elämässä on sen vastakohta. Oli miten oli, niin todella ikävää käytöstä ja toivottavasti hän jättäisi minut rauhaan. Ja muut myös. Mutta tosiaan varmasti 99%:a miehistä on miellyttäviä herrasmiehiä, jotka handlaavat käytöstavat ja ovat tasapainossa itsensä ja elämänsä kanssa. Silloinhan ei nimittäin tarvitse tuntemattomille äksyillä tai heitä yrittää pelotella.
Hermostu jos et saa aikaa "just ja nyt"...ei horot huvikseen jätä asiakkaita ottamatta, mutta jos ajat vain on jo menneet niin ne on menneet.
Se joka varaa ensin saa ajan ensin, viime hetkeen jos jättää mahdollisuudet on huonommat.
Mutta ei se ole niin vakavaa, ei kukaan pillun puutteeseen kuole
Hermostu jos et saa aikaa "just ja nyt"...ei horot huvikseen jätä asiakkaita ottamatta, mutta jos ajat vain on jo menneet niin ne on menneet.
Se joka varaa ensin saa ajan ensin, viime hetkeen jos jättää mahdollisuudet on huonommat.
Mutta ei se ole niin vakavaa, ei kukaan pillun puutteeseen kuole