Entisajan kasvatuksessa vyöllä hakkaaminen, tukistaminen, läpsiminen, jne. on selitetty välittämisellä. Sittemmin osa ihmisistä on viisastunut. Itse ajattelen, että jos ihmisillä on mahdollisuus tehdä maailmasta turvallisempaa myös henkisesti kaikille, niin miksei sitä tekisi.
Mitä tulee ”älä ota henkilökohtaisesti”-kommenttiin, niin se on aika väsynyt nykyisen traumatiedon ja -tutkimuksen valossa. Ihmisille, joille tämä ei auta haluan sanoa:
Jokainen tunne on täysin validi - oikea ja totta. On ihan ok tuntea ihan mitä tahansa, ja se on hieno asia, että tuntee. Ei tarvitse kovettaa itseään, vaan voi tehdä ympäristöstään turvallisen itselleen. On olemassa ihmisiä upeilla empatiataidoilla, joiden seurassa olonsa voi tuntea turvalliseksi - niin netissä kuin livenäkin. Jotka kiinnostuvat siitä mitä koet, koska sillä on väliä, ihan sama mitä kuka vähättelee tai ilkkuu tai mitä tahansa.
Ei ole olemassa mitään mittaria sille, mikä asia saa tuntua kuinkakin pahalta. Harva meistä on valinnut ikäviä kokemuksiaan, jotka usein tuovat vaikeisiin hetkiin oman, usein tiedostamattoman lisäpainon. Jokainen tuska on kokijansa oma, eikä sitä voi ulkopuolelta määritellä.
En ole koskaan tavannut ihmistä, jota tämän kokeman tuskan vähättely tai ohittaminen olisi auttanut tai helpottanut. On hyvin pieni asia olla sanomatta mitään, tai pahoitella toisen kokemusta. Em. empatiataidot on taitoja, joita nykyään opetetaan jo päiväkodeissa - onneksi.
———
Venlan kanssa olen eri mieltä siitä, mikä on oikeaa elämää ja mikä ei. Tuskin kenenkään psyykelle on hyväksi, jos elämä on vain netissä. Mutta on eri asia, etteikö oikea elämä olisi siellä, missä oma mieli kulloinkin on. Silloin kun luen tai kirjoitan somessa, foorumeilla, yms., silloin olen siellä. Mulla ei ole mitään erillistä persoonaa, jonka voisin irrottaa itsestäni tuottamaan. Joten musta se on hyvinkin luonnollista, että jos omia kirjoituksia ilkutaan ja vähätellään, tai niiden kautta saa lokaa niskaan, se tuntuu tosi paskalta. Kyse on kuitenkin jotain, joka on minusta, henkilöstä ruudun tällä puolen, lähtöisin.
Mä itse sanoisin, että taika pysyä näissä kuvioissa on juurikin kuunnella ja suojella itseään. Aina ei ole aika kaikelle, eikä tarvitse olla. Joskus tarvitsee lepoa, ja se on ihan okei. Ei ole mikään epäonnistuminen, jos ei halua kirjoitella tai lukea tai osallistua jossain. Tärkeämmäksi näen itse sen, että pysyy yhteydessä omaan itseensä. Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää.
Jos ajattelen pientä lasta, ja vaihtoehtoina on sanoa ”älä välitä vaikka susta tuntuisi miten pahalta” vs. ”itke vaan, olen tässä. Mitä ikinä tunnetkaan, sille on tilaa” valitsen jälkimmäisen. Valitsen aina sen, että tilanteista kannattaakin kävellä pois, on tärkeää osata sanoa ”ei” ja ”älä kohtele minua tavalla x, koska se satuttaa minua”.
———
Kiitos teille, jotka kuulette ❤️ Nyt taidan ottaa taas happihyppelyn tältä foorumilta.
Ps. Aika moni kollega varsinkin opistolla häipyi/lopetti kirjoittamisen näistä samoista syistä. Mutta koska vastaanotto on vielä tässä maailman ajassa tasoa ”älä vaan välitä”, aika harva uskaltaa tai haluaa sanoa mitään kokemuksistaan. Varsinkin, kun monelle näillä foorumeilla kirjoittelu on osa nimen esillä pitoa, ja ymmärrän hyvin, että avoimuus on paitsi rajakysymys, myös oikea riski bisneksille. Ja se on ihan okei sekin <3