On tässä herännyt muuan kysymyksiä, joihin ei tarvitse suoraankaan vastata, vaan kunhan pohdin. Mietin vaan, että cisihmisiin verrattuna miten paljon transsukupuolisten ihmisten on todistettava omaa elämäänsä ja elämässä pärjäämistään muille, jotta kokevat saavansa jotakin muuta kuin hullunleimaa otsaansa jatkuvasti...
Cis- ja trans-termeistä mainittuna tuossa, mitä ne tarkoittavat: https://www.seksisaitti.net/index.php/topic,130.0.html
Lähinnä tämä pohdinta sen vuoksi, että itse olen tehnyt oman elämäni, itseni ja esimerkiksi psykologian pääsykokeiden eteen suomennettuna _ihan vitusti töitä_ sekä todistellut, ettei minulla esimerkiksi ole tyyliin ongelmia itseni kanssa.
Tuntuu vain, että vielä tälläkin vuosikymmenellä on vain melkeimpä väistämätöntä ottaa ja todistella sanansa ja tekonsa muille, ettei suhtauduta aivan naurunalaisesti. Tällainen vaikutelma minulle on kertynyt ja en usko, että olen ensimmäinen tapaus laatuaan. Toki minulla on ollut omat haasteeni menneinä vuosina, mutta olen jo pidemmän aikaa, viimeiset puolitoista vuotta, ollut erityisen halukas parantamaan omaa kokonaistilannetta ja elämänlaatua, että tässä elämässä päästäisiin johonkin eteenpäin vaikkapa.
On vain hieman haikea fiilis jäänyt, kun siltikään se ei ole aina näyttänyt menneen ihmisille perille. Rakastan ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen ja elän sen mukaan. En ole masentunut, en vihaa itseäni enkä missään tapauksessa tahdo hypätä sillalta alas, vetää päihteitä, joista olisi vain haittaa, tai liioin etsiytyä ongelmallisiin ihmissuhteisiin.
Olen muuttunut. Kai pysyvästi. Halusin aikuistumista ja lopettaa kaikenlaiset lapsellisuudet. Seksityö ei kuitenkaan ole sitä. Kyllähän nyt aikuisetkin naiset osaavat sängyssä heilua, kun vain viitsivät ajatella toista osapuolta ja lämmetä hellyyden ajatuksille.
Cis- ja trans-termeistä mainittuna tuossa, mitä ne tarkoittavat: https://www.seksisaitti.net/index.php/topic,130.0.html
Lähinnä tämä pohdinta sen vuoksi, että itse olen tehnyt oman elämäni, itseni ja esimerkiksi psykologian pääsykokeiden eteen suomennettuna _ihan vitusti töitä_ sekä todistellut, ettei minulla esimerkiksi ole tyyliin ongelmia itseni kanssa.
Tuntuu vain, että vielä tälläkin vuosikymmenellä on vain melkeimpä väistämätöntä ottaa ja todistella sanansa ja tekonsa muille, ettei suhtauduta aivan naurunalaisesti. Tällainen vaikutelma minulle on kertynyt ja en usko, että olen ensimmäinen tapaus laatuaan. Toki minulla on ollut omat haasteeni menneinä vuosina, mutta olen jo pidemmän aikaa, viimeiset puolitoista vuotta, ollut erityisen halukas parantamaan omaa kokonaistilannetta ja elämänlaatua, että tässä elämässä päästäisiin johonkin eteenpäin vaikkapa.
On vain hieman haikea fiilis jäänyt, kun siltikään se ei ole aina näyttänyt menneen ihmisille perille. Rakastan ja hyväksyn itseni tällaisena kuin olen ja elän sen mukaan. En ole masentunut, en vihaa itseäni enkä missään tapauksessa tahdo hypätä sillalta alas, vetää päihteitä, joista olisi vain haittaa, tai liioin etsiytyä ongelmallisiin ihmissuhteisiin.
Olen muuttunut. Kai pysyvästi. Halusin aikuistumista ja lopettaa kaikenlaiset lapsellisuudet. Seksityö ei kuitenkaan ole sitä. Kyllähän nyt aikuisetkin naiset osaavat sängyssä heilua, kun vain viitsivät ajatella toista osapuolta ja lämmetä hellyyden ajatuksille.