Juu, en tiedä, kiinnostaako tämä avaukseni nyt taas yhtään ketään, mutta tuli tuossa tiistaina oltua ensimmäisellä ADHD-tutkimuskäynnillä, ja sairaanhoitaja kartoitti perusterveydentilaa ja ettei minulla nykyään ole esimerkiksi mitään päihdeongelmia, mielenterveysongelmia tai psykoottisuutta ollut aikoihin, vaan ne liittyivät lähinnä siihen 2017-2019 vallinneeseen ajanjaksoon, kun minulla oli huonoja ihmissuhteita. Näin rehellinen olen tutkimuksissani jo tähän saakka ollut ja nyt pääsen seuraavaksi neuropsykiatrin haastateltavaksi kevään aikana. Jännä vaan se, että vaikka saisinkin tutkimukseni eteenpäin, en todennäköisesti ehdi enää tänä keväänä ennen psykologian pääsykokeita saada ADHD-diagnoosia enkä sen vuoksi myöskään jo kauemmin kaipaamaani lisäaikaa, jota ADHD-diagnoosin saaneet saisivat yliopiston pääsykokeita varten. Diagnoosi muutenkin auttaisi ymmärtämään paremmin, että miksi minulla on ollut hankalia tilanteita ja vaiheita sekä kokemuksia välillä elämässäni.
Suurimpia ongelmia, joiden vuoksi olen hakeutunut tutkimuksiin, on siirtymä- ja muutostilanteet sekä tehtävissä alkuun pääsemisen hitaus ja vaikeus, eli että menee muihin tavallista enemmän yleensä aikaa päästä käsiksi keskittymään tehtäviin. Esim. viime syksy, kun piti sopeutua avoimen yliopiston psykologian ja tilastotieteen tiukkaan opiskeluaikatauluun. Se ei ollut helppoa. En silti masentunut, vaan hain tukea, apua ja vertaistukea sekä kehitin sellaisia opiskelurutiineja, muita arkisia rytmejä ja sopeutumiskeinoja, joiden avulla pärjäisin paremmin. Myös naisystäväni ja samaten muutkin ystäväni ovat rohkaisseet, kannustaneet ja tukeneet minua, ja olen myös taustatukea ja tsemppausta saanut muilta opiskelukavereilta, koska meillä on kuitenkin sen verran hyvä ilmapiiri ja koen tulleeni aika hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa ymmärtäen heidänkin näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Nyt olen sopeutumisvalmennuskurssilla ja toivon oikeasti saavani apua ongelmiin, jotka hidastavat ja haastavoittavat opiskelurytmissä pysymistä. Pystyn siihen näköjään kuitenkin jopa kuukausikaupalla ihan ilman lääkkeitäkin, vaikka suomeksi sanottuna kaikenlaista apua olenkin yleensä valmis ottamaan vastaan ja ihan jopa nekin lääkkeet, joita mahdollisesti voisin saada reseptille. En vain halua saada niistä liikaa haitallisia sivuvaikutuksia, vaan maksimoida hyötysuhteen, koska tiedän, ettei kannata välttämättä alkaa totuttelemaan itseään päivittäiskäyttäjäksi ja se olisi typerää muutenkin. Yritän opetella mahdollisimman luonnonmukaisia selviytymiskeinoja, vaikka lapsesta saakka toiminnanohjaus ja keskittyminen onkin tökkinyt. Lapsena olin luokassa se kaikkein helpoimmin hälinästä reagoiva, häiriintynyt ja levoton tapaus erityisluokilla. Tutkimuksissa jopa oma äitinikin on luultavasti tarpeen vaatiessa valmis todistamaan sanojani siitä, että lapsena esiintyi levottomuutta ja koulunkäynnin haasteita.
Ajattelin vaan olla rehellinen siitä, että eivät ihmiset turhaan ihmettelisi, että mikä minulla todellisuudessa on ollut kaiken takana kaikki nämä vuodet. Nyt kun tiedätte, niin saatte tulla vapaasti haukkumaan ja huutamaan sekä häiriköimään, jos siltä tuntuu.
Suurimpia ongelmia, joiden vuoksi olen hakeutunut tutkimuksiin, on siirtymä- ja muutostilanteet sekä tehtävissä alkuun pääsemisen hitaus ja vaikeus, eli että menee muihin tavallista enemmän yleensä aikaa päästä käsiksi keskittymään tehtäviin. Esim. viime syksy, kun piti sopeutua avoimen yliopiston psykologian ja tilastotieteen tiukkaan opiskeluaikatauluun. Se ei ollut helppoa. En silti masentunut, vaan hain tukea, apua ja vertaistukea sekä kehitin sellaisia opiskelurutiineja, muita arkisia rytmejä ja sopeutumiskeinoja, joiden avulla pärjäisin paremmin. Myös naisystäväni ja samaten muutkin ystäväni ovat rohkaisseet, kannustaneet ja tukeneet minua, ja olen myös taustatukea ja tsemppausta saanut muilta opiskelukavereilta, koska meillä on kuitenkin sen verran hyvä ilmapiiri ja koen tulleeni aika hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa ymmärtäen heidänkin näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Nyt olen sopeutumisvalmennuskurssilla ja toivon oikeasti saavani apua ongelmiin, jotka hidastavat ja haastavoittavat opiskelurytmissä pysymistä. Pystyn siihen näköjään kuitenkin jopa kuukausikaupalla ihan ilman lääkkeitäkin, vaikka suomeksi sanottuna kaikenlaista apua olenkin yleensä valmis ottamaan vastaan ja ihan jopa nekin lääkkeet, joita mahdollisesti voisin saada reseptille. En vain halua saada niistä liikaa haitallisia sivuvaikutuksia, vaan maksimoida hyötysuhteen, koska tiedän, ettei kannata välttämättä alkaa totuttelemaan itseään päivittäiskäyttäjäksi ja se olisi typerää muutenkin. Yritän opetella mahdollisimman luonnonmukaisia selviytymiskeinoja, vaikka lapsesta saakka toiminnanohjaus ja keskittyminen onkin tökkinyt. Lapsena olin luokassa se kaikkein helpoimmin hälinästä reagoiva, häiriintynyt ja levoton tapaus erityisluokilla. Tutkimuksissa jopa oma äitinikin on luultavasti tarpeen vaatiessa valmis todistamaan sanojani siitä, että lapsena esiintyi levottomuutta ja koulunkäynnin haasteita.
Ajattelin vaan olla rehellinen siitä, että eivät ihmiset turhaan ihmettelisi, että mikä minulla todellisuudessa on ollut kaiken takana kaikki nämä vuodet. Nyt kun tiedätte, niin saatte tulla vapaasti haukkumaan ja huutamaan sekä häiriköimään, jos siltä tuntuu.
