Minulla on kokemusta juurikin tällaisena "pihtaavana akkana", haluttomana avopuolisona, ja silloin, kun se itselleni tapahtui, koin, että koko seksuaalisuuteni hävisi kokonaan. Aiemmin olin ollut koko ikäni kiinnostunut seksistä ja tulevaisuuden suunnitelmanikin liittyivät jotenkin seksuaalisuuteen. Siksi haluttomuuteni oli itselleni(kin) kova paikka, mutta haluni ja seksuaalisuuteni onneksi palasivat erottuani.
Paljon myöhemmin olen ymmärtänyt, mikä tähän johti, ja se oli se, että silloinen avopuolisoni painosti minua seksiin, enkä minä nuorena parikymppisenä, elämäni ensimmäisessä parisuhteessani, ymmärtänyt, etteivät kumppanini seksuaalisuus ja seksuaalinen tyytyväisyys/tyydyttäminen ole minun vastuulla, eikä minulla ole velvollisuutta niitä millään tavalla hoitaa. Hän ei siis esim. runkannut ollenkaan, vaan se oli minun tehtäväni tyhjentää hänen kassit. Sitten, kun minkäänlaista seksiä ei ollut ollut kahteen viikkoon, koin jo huonoa omaatuntoa siinä yrittäessäni jaksaa runkata hänet orgasmiin. Ja jaksamisesta siinä tosiaan oli kyse, sillä eihän hän nopeasti tullut, koska tottakai hän aisti, etten tehnyt sitä kiimoissani, saatikka edes mielelläni.
Tämän painostuksen lisäksi hän myös seksuaalisesti ahdisteli minua: hän saattoi siinä sohvalla istuessamme alkaa vain tutkimaan ja ronkkimaan pilluani ja johti se joskus yhdyntäänkin. Itsehän olin ollut lamaantuneena jo siitä hetkestä asti, kun hän vei kättään jalkoväliini. (Teillä keillä ei ole yhtään tietämystä traumakäyttäytymisestä ja ihmisen selviytymiskeinoista ahdistavista tilanteista, niin suosittelen googlailemaan, mitä tämä lamaantuminen tarkoittaa - varsinkin, jos ensiajatuksenne oli, että no, helevetti oisit sanonut, että lopettaa! Tätä samaista lamaantumista tapahtuu paljon muunkinlaisissa raiskaus- ja hyväksikäyttötilanteissa.) Jälkikäteen, kun nämä tilanteet olivat ohi, saatoin sanoa hänelle, että en oikein tykännyt äskeisestä, ja joka kerta hän alkoi itkeä ja mankua, että miten hän voikin olla niin paska ihminen, mutta ei mennyt kauaakaan, kun hän taas rikkoi kehoni rajoja.
Vielä näiden seikkojen lisäksi ex-kumppanini koski minua vain silloin, kun halusi seksiä. Itsehän olisin kaivannut kosketusta ja pussailua muissakin tilanteissa ja ilman, että se aina johtaa seksiin. Aloin sittemmin välttelemään oikein urakalla minkäänlaista läheisyyttä, koska kumppanini olisi tulkinnut sen esileikin esiasteeksi.
Nyt sanoisin tälle vasta seurustelun aloittaneelle 19-vuotiaalle itselleni, että sinä yönä, kun uusi seurustelukumppanisi tulee humalassa luoksesi ja alkaa käpälöimään, sanot sille, että LOPETA! Ja jos hän ei lopeta, niin heitä se ulos ja unohda koko mulkku. Valitettavasti tämän ko. yön jälkeen olimme reilu neljä vuotta yhdessä, mutta tulipahan opittua paljon asioita.
Niin, että Made, ehkä vaimosi kokee helpotusta siitä, että saat seksiä muualtakin, eikä se ole kokonaan yksin hänen harteilla. Voin kertoa, että kyllä se seksin ruinaaminen tuntuu siitä "pihtaajastakin" yhtä pahalta kuin ruinaajastakin, ellei jopa pahemmalta. Ei se ole kiva aina torjua toinen, vaan kyllä sitä varmasti haluaisi itsekin seksiä haluta, mutta ruinaaminen vain pahentaa sitä haluttomuutta. Sitten sitä ollaankin noidankehässä, jota ei helpolla murreta. Se olisikin hyvä selvittää juurta jaksain, että mikä sen haluttomuuden aiheuttaa/-i, esim. seksuaaliterapeutin vastaanotolla, joko yksin tai yhdessä.
Parisuhteissa kaiken a ja o on kommunikointi. Asioista, tunteista ja ajatuksista olisi hyvä pystyä puhumaan kumppaninsa kanssa - meistä kun kukaan ei ole ajatustenlukija. Mistä sitä muuten tietää, mitä toinen käy päänsä sisällä läpi, jos niitä ei jaa toiselle?
Ja nyt, kun kerta pääsin vauhtiin, niin annetaanpa sormien räplätä:
Minua niin kovin aina vihloo nämä tällaiset haluttomuuskeskustelut, kun niissä syyllistetään sitä "pihtaajaa", ja ylipäätään käytetään termiä "pihdata". Aivan niin kuin olisi jokin velvollisuus "antaa" seksiä, jotta toinen voi sitä "saada". Seksin kun pitäisi olla yhteispeliä, eikä vain yhden tyydyttämistä ja huomioimista. Eri asia on sitten vastikkeellinen seksi, joka ei taas mielestäni kuulu terveeseen parisuhteeseen, mutta harmillisen monissa parisuhteissa näin käy, että seksistä tuleekin kaupantekoväline. Minun näkemys tällaisista parisuhteista on se, että nämä suhteet eivät ole tasapainoisia, tasa-arvoisia eikä terveitä. Jompikumpi on aktiivisempi panostamaan parisuhteeseen ja kodinhoitoon.
Hyvin tuttu ja suorastaan stereotyyppinen suomalainen heteroparisuhdehan on sellainen, jossa nainen on perheenpää ja tekee kaikki isot päätökset, mies on taantunut lapsen rooliin, eikä ota vastuuta oikein mistään. Nainen hoitaa huushollin ja valitsee autonkin, mies käy kaupassa, eikä uskalla sanoa omia, eriäviä mielipiteitä esim. olohuoneen verhojen suhteen, koska nainen tyrmää tämän ideat kuitenkin. Sitten nainen puhuu omissa tyttöporukoissaan, kuinka "huonosti koulutettu" se oma Pertti on, kun se ei tee mitään. Istuu vain sohvalla ja syö makkaraa. Joku toinen taas leveilee, miten hänen Ismonsa pitää pihanurmikosta huolen - kyllä on hyvin koulutettu! No, toki on, kun on paristi pitänyt laittaa Ismo "ulkoruokintaan" lasten leikkimökkiin ja samalla antanut selibaattikoulutusta kaksi kuukautta, kun on tullut tunnin myöhässä poikain ryyppyillasta kotiin ja vielä aivan ympäripäissään!
Niin, että sitä minä kysyn vain, että miten tällaisen "äitimamman" pitäisi innostua tällaisesta vastuuttomasta "aikuisesta lapsesta" seksuaalisesti ja päinvastoin? Tällaisissa parisuhteissa on niin paljon solmuisia epäkohtia, ettei ihmekään, jos se seksi sieltä ensimmäisenä häviää. Ja niinhän sitä monesti käykin, että parisuhteen ongelmat näkyvät ensimmäisenä juuri seksuaalisessa kanssakäymisessä.
) mutta pitää olla myös näitä omia asioita joita voi tehdä ilman sitä rakasta. Jollekin se henkireikä on ehkä vakkarin syli, jollekin toiselle motocross.
Sama tilanne kuin töissä pomosi kanssa keskustellessa.
