Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: Testosteroni  (Luettu 15973 kertaa)

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Testosteroni
« : Elokuu 02, 2019, 23:13:58 »
Testosteroni

Koska tuossa olen jo kirjoittanut perustiedot erektiohäiriöistä ja ennenaikaisesta siemensyöksystä, ajattelin antaa tietoa testosteronista ja sen vajeesta ja hoidosta. Tällä palstalla on vanhoja konkareita SO:n alkuajoilta, itse olen ollut vuodesta 2002 lähtien. Tuttuja nimimerkkejä näkyy, joten näin ollen on varmaa, että palsta seuraa myös keski-ikäiset ja vanhemmat miehet. Tekstejä lukiessa tosin kyllä tulee mieleen, että tällä palstalla olevat miehet eivät pahemmin kärsi testosteronin puutteesta. Mutta kerrotaan nyt kuitenkin.

Testosteroni vaikuttaa aikuisella miehellä fyysiseen jaksamisen, henkiseen jaksamiseen ja seksitoimintoihin. Testosteronitaso laskee iän myötä. Jos taso laskee liian alas, ilmenee monenlaisia oireita: väsymystä, aloitekyvyttömyyttä, mielialan laskua, vedon puutetta, unihäiriöitä, ärtyisyyttä, yöhikoilua ja tämän Seksisaitin kannalta tärkeinä seksihalujen laskua, aamuerektioiden heikkenemistä ja erektion heikkenemistä seksissä. Oireet alkavat monilla 40-50 ikävuoden välillä ja lisääntyvät 50 ikävuoden jälkeen. Matalia arvoja todetaan jopa 15-30%:lla miehistä jossain vaiheessa elämän kaarta. Matala arvo ei kuitenkaan kaikilla aiheuta oireita.

Jos kokonaistestosteroni (S-Testo) on toistetusti alle 12 nmol/l tai vapaa laskettu testosteroni (S-TetsoVL) alle 225 pmol/l, ollaan alentuneilla tasoilla ja jos samaan aikaan on edellä mainittuja oireita, testosteronihoito voi tulla kyseeseen. Jos oireiden syynä on matala testosteroni, testosteronikorvaushoito lähes varmuudella poistaa oireet.

Diagnoosi tehdään laboratoriomittauksilla, esim. Synlabissa saa ilman lähetettä mitattu testosteronin ja vapaan lasketun testosteronin 20-30 eurolla. Lisäksi tietenkin pitää olla oireita. Tilanne vaatii kyllä lääkärillä käynnin.

Hoito on periaatteessa helppo, se voidaan toteuttaa ihon kautta otettavalla testosteronigeelillä (Testogel, Tostran tai Testavan) tai lihakseen pistettävällä (Sustanon tai Nebido). Hoito on turvallista oikein toteutettuna ja Kela korvaa lääkityksestä normaalin osan. Tärkein haitta on se, että siittiöiden tuotanto loppuu, eli lääkitys ei sovi, jos on lapsentekohankkeita.

Ylilääkäri

P.S. jos jokin jäi askarruttamaan, voi laittaa yksityisviestiä

Poissa hosseli

  • Newbie
  • Viestejä: 13
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #1 : Syyskuu 27, 2019, 22:24:45 »
Onko Suomessa mahdollista saada hcg reseptiä trt:n kylkeen. Käsittääkseni sillä saattaa myös oma testosteronin tuotanto jatkua ja myös siittiöiden muodostuminen.

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Testosteroni
« Vastaus #2 : Syyskuu 27, 2019, 22:44:38 »
Tämä on totta. HCG eli istukkagonadotropiini stimuloi kiveksen testosteronia tuottavia soluja saaden aikaan oman testosteronin tuotannon, joka taas  on edellytys siittiötuotannolle. Useamman viimeaikaisen tutkimuksen perusteella testosteronikorvaushoidon (=TRT) ja HCG:n yhdistelmä säilyttää hedelmällisyyden. Samalla myös kivekset eivät kutistu, niin kuin pelkän TRT:n aikana tapahtuu. Eli hyvä yhdistelmä monin tavoin.

Mutta sitten sääntösuomi iskee. HCG on sallittu ainoastaan hedelmällisyyden hoidoissa eli ei rutiininomaisesti TRT:n kanssa, vaan TRT:n tilalla.

Ylilääkäri

Poissa hosseli

  • Newbie
  • Viestejä: 13
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #3 : Syyskuu 27, 2019, 22:49:36 »
Näin vähän arvelinkin. Esim Jenkeissä tuo yhdistelmä taitaa olla ihan normaali käytäntö.  Onko sinulla tietoa millaiset ovat hoitosuositukset/käytännöt vaikkapa Virossa tai Saksassa?

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Testosteroni
« Vastaus #4 : Syyskuu 28, 2019, 12:18:29 »
Euroopassa - myös Yhdysvalloissa - noudatetaan testosteronihoidossa tieteellisten yhdistysten suosituksia. Euroopassa tärkeimmmät suositukset ovat tehneet European Association of Urology, Endocrine Society ja International Society for Sexual Medicine. Missään maailmalla julkaistuissa suosituksissa HCG, aromataasiestäjät tai ns. SERM-lääkkeet eivät kuulu virallisiin suosituksiin (paitsi HCG hedelmättömyystilanteissa). Näille lääkkeille ei siis missään ole virallista hyväksyntää miesten käyttöön testosteronihoidosssa vaan ovat ns. off-label -lääkkeitä, joita lääkäri kyllä saa määrätä mikäli lääkäri on on riittävän pätevä. Yhdysvalloissa on paljon puolilaittomia testosteroniklinikoita, joista saa mitä erikoisempia lääkeyhdistelmiä.

Erot laillisessa käytössä ovat sitten eri maiden valvontaviranomaisten suhtautumisessa. Suomessa esim. miehelle määrätty aromataasiestäjä voi viedä lääkärinoikeudet, mutta useimmissa muissa maissa sen käyttö on rutiinina (niin kuin Suomessakin aiemmin). Aromataasiestäjät, SERM-lääkkeet ja HCG ovat ensisijaisesti tarkoitettu naisten hedelmättömyyden hoitoon.

Ylilääkäri

Poissa hosseli

  • Newbie
  • Viestejä: 13
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #5 : Syyskuu 28, 2019, 19:41:23 »
Miesten hormonihoidot  ja kilpirauhashoidot näyttävät olevan Valviran erityistarkkailussa. Kiitos jälleen asiantuntevista vastauksista.

Poissa Sowhat

  • Hero Member
  • Viestejä: 729
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Testosteroni
« Vastaus #6 : Lokakuu 14, 2019, 15:00:41 »

Kauanko kestää geeli- tai muun tankkauksen aloituksen jälkeen yleensä, että tuloksia alkaa näkymään?
Hupakointia jo kuudella vuosikymmenellä

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Testosteroni
« Vastaus #7 : Lokakuu 14, 2019, 23:58:27 »
lyhytvaikutteisen sustanonin vaikutus tuntuu 1-3 piikin jälkeen eli alle kuukaudessa, geeleillä 2-4 viikossa ja Nebidolla II- piikin jälkeen ( I jA II väli 6vk)

Ylilääkäri

Poissa Sowhat

  • Hero Member
  • Viestejä: 729
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Testosteroni
« Vastaus #8 : Lokakuu 15, 2019, 00:31:16 »
lyhytvaikutteisen sustanonin vaikutus tuntuu 1-3 piikin jälkeen eli alle kuukaudessa, geeleillä 2-4 viikossa ja Nebidolla II- piikin jälkeen ( I jA II väli 6vk)

Ylilääkäri

Kiitos tiedoista
Hupakointia jo kuudella vuosikymmenellä

Poissa RobertLey

  • Sr. Member
  • Viestejä: 5671
  • ********* Foorumihierarkian huipulla
Vs: Testosteroni
« Vastaus #9 : Lokakuu 15, 2019, 05:37:39 »
Euroopassa - myös Yhdysvalloissa - noudatetaan testosteronihoidossa tieteellisten yhdistysten suosituksia. Euroopassa tärkeimmmät suositukset ovat tehneet European Association of Urology, Endocrine Society ja International Society for Sexual Medicine. Missään maailmalla julkaistuissa suosituksissa HCG, aromataasiestäjät tai ns. SERM-lääkkeet eivät kuulu virallisiin suosituksiin (paitsi HCG hedelmättömyystilanteissa). Näille lääkkeille ei siis missään ole virallista hyväksyntää miesten käyttöön testosteronihoidosssa vaan ovat ns. off-label -lääkkeitä, joita lääkäri kyllä saa määrätä mikäli lääkäri on on riittävän pätevä. Yhdysvalloissa on paljon puolilaittomia testosteroniklinikoita, joista saa mitä erikoisempia lääkeyhdistelmiä.

Erot laillisessa käytössä ovat sitten eri maiden valvontaviranomaisten suhtautumisessa. Suomessa esim. miehelle määrätty aromataasiestäjä voi viedä lääkärinoikeudet, mutta useimmissa muissa maissa sen käyttö on rutiinina (niin kuin Suomessakin aiemmin). Aromataasiestäjät, SERM-lääkkeet ja HCG ovat ensisijaisesti tarkoitettu naisten hedelmättömyyden hoitoon.

Ylilääkäri

Mahtaako esim äkillisen testosteronin nousu muuttaa miehen mielialoja..? Että ennen suhteellisen "jalat maassa"-olevan kaverin käytös muuttuu tyylin kapakassa ja selvinpäinkin siviilissä kumppaniaan kohtaan lähes väkivaltaiseksi..? Ja on kertonut avoimesti vetäneensä "näitä että pelit pelaa ja muija saa olla s-nan tyytyväinen." - Eli että himot kasvavat mutta se järkimiehen ote muuttuu ailahtelevaiseksi, yhdessä hetkessä uhotaan mutta seuraavassa itketään. Onko se pelkkää testosteronilääkitystä vai olisiko aihetta "vallankumoukselliseen huolestumiseen" - Nimimerkki "Sivusta seurannut"
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 15, 2019, 05:43:09 kirjoittanut RobertLey »

Poissa Jamppa

  • Jr. Member
  • Viestejä: 73
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #10 : Lokakuu 19, 2019, 13:17:59 »

Mahtaako esim äkillisen testosteronin nousu muuttaa miehen mielialoja..? Että ennen suhteellisen "jalat maassa"-olevan kaverin käytös muuttuu tyylin kapakassa ja selvinpäinkin siviilissä kumppaniaan kohtaan lähes väkivaltaiseksi..? Ja on kertonut avoimesti vetäneensä "näitä että pelit pelaa ja muija saa olla s-nan tyytyväinen." - Eli että himot kasvavat mutta se järkimiehen ote muuttuu ailahtelevaiseksi, yhdessä hetkessä uhotaan mutta seuraavassa itketään. Onko se pelkkää testosteronilääkitystä vai olisiko aihetta "vallankumoukselliseen huolestumiseen" - Nimimerkki "Sivusta seurannut"
Ei testo ketään yhtäkkiä miksikään idiootiksi muuta. Eikä nuo lääkärin määräämät annokset ole muutenkaan kovin suuria, vaan tarkoitushan on saada testotasot normaalin ihmisen rajojen sisään. Ei niinkään ponnahtamaan pilvien läpi kohti avaruutta.

Olen sitä minäkin huomannut lähipiirissä "roidragea" lääkeaineita väärinkäyttävien bodarien keskuudessa joskus silloin nuorena, kun osa tutuista niitä aikanaan käytteli. Ja jokaisessa tapauksessa "raivoaja" oli jo alun alkaen ollut ehkä hieman epätasapainossa ja sitä kautta nuo lääkeainecocktailit ynnä pilviin pompanneet testotasot ynnä viina ja mahdolliset piristeet, sekä luonnollisesti nopeasti kasvaneet lihakset ja niistä seurannut huomion saamisen nousu ovat sitten olleet sellainen yhdistelmä, joka on ollut henkilölle hieman liikaa. Enemmän toki tunnen roinaajia, jotka käyttäytyvät ihan normaalisti, vaikka vetäisivätkin sitten ämpärikaupalla voimanappia ja löisivät litroittain testoa perseeseen.

Mutta tämä kaikki luonnollisesti on ihan eri juttua, kuin mistä käsittääkseni ketjun aiheessa on kyse. Eli testokorvaushoidosta niille, joiden testotasot ovat normaalin alapuolella. Vaikea uskoa että kukaan muuttuu joksikin mielipuoleksi vain siksi, että hänen testotasonsa normalistoituvat. Ellei sitten kyseessä ole nimenomaan jo valmiiksi latvastaan laho yksilö.

Poissa Vieras1763

  • Hero Member
  • Viestejä: 575
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Testosteroni
« Vastaus #11 : Lokakuu 19, 2019, 14:21:49 »
Testosteroni

Koska tuossa olen jo kirjoittanut perustiedot erektiohäiriöistä ja ennenaikaisesta siemensyöksystä, ajattelin antaa tietoa testosteronista ja sen vajeesta ja hoidosta. Tällä palstalla on vanhoja konkareita SO:n alkuajoilta, itse olen ollut vuodesta 2002 lähtien. Tuttuja nimimerkkejä näkyy, joten näin ollen on varmaa, että palsta seuraa myös keski-ikäiset ja vanhemmat miehet. Tekstejä lukiessa tosin kyllä tulee mieleen, että tällä palstalla olevat miehet eivät pahemmin kärsi testosteronin puutteesta. Mutta kerrotaan nyt kuitenkin.

Testosteroni vaikuttaa aikuisella miehellä fyysiseen jaksamisen, henkiseen jaksamiseen ja seksitoimintoihin. Testosteronitaso laskee iän myötä. Jos taso laskee liian alas, ilmenee monenlaisia oireita: väsymystä, aloitekyvyttömyyttä, mielialan laskua, vedon puutetta, unihäiriöitä, ärtyisyyttä, yöhikoilua ja tämän Seksisaitin kannalta tärkeinä seksihalujen laskua, aamuerektioiden heikkenemistä ja erektion heikkenemistä seksissä. Oireet alkavat monilla 40-50 ikävuoden välillä ja lisääntyvät 50 ikävuoden jälkeen. Matalia arvoja todetaan jopa 15-30%:lla miehistä jossain vaiheessa elämän kaarta. Matala arvo ei kuitenkaan kaikilla aiheuta oireita.

Jos kokonaistestosteroni (S-Testo) on toistetusti alle 12 nmol/l tai vapaa laskettu testosteroni (S-TetsoVL) alle 225 pmol/l, ollaan alentuneilla tasoilla ja jos samaan aikaan on edellä mainittuja oireita, testosteronihoito voi tulla kyseeseen. Jos oireiden syynä on matala testosteroni, testosteronikorvaushoito lähes varmuudella poistaa oireet.

Diagnoosi tehdään laboratoriomittauksilla, esim. Synlabissa saa ilman lähetettä mitattu testosteronin ja vapaan lasketun testosteronin 20-30 eurolla. Lisäksi tietenkin pitää olla oireita. Tilanne vaatii kyllä lääkärillä käynnin.

Hoito on periaatteessa helppo, se voidaan toteuttaa ihon kautta otettavalla testosteronigeelillä (Testogel, Tostran tai Testavan) tai lihakseen pistettävällä (Sustanon tai Nebido). Hoito on turvallista oikein toteutettuna ja Kela korvaa lääkityksestä normaalin osan. Tärkein haitta on se, että siittiöiden tuotanto loppuu, eli lääkitys ei sovi, jos on lapsentekohankkeita.

Ylilääkäri

P.S. jos jokin jäi askarruttamaan, voi laittaa yksityisviestiä

Ilmeisesti noissa tasoissa on aikamoinen vuorokausivaihtelu. Noi mittauksethan tehdään usein aamulla, jolloin arvot on korkeimmillaan, mutta voisiko tasot laskea iltaa kohti esim stressin yms. vaikutuksesta niin paljon että ongelmia tulee?

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Testosteroni
« Vastaus #12 : Lokakuu 19, 2019, 14:25:15 »
Tavallinen lääkkeellinen testosteronihoito ei aiheuta agressiivisuutta. Päinvastoin, ärtyneisyys häviää, jos sellainen on ollut moninaisten oireiden joukossa.

Anaboliset steroidit ovatkin sitten ihan eri juttu. Niiden väärinkäytön yhteydessä saadut steroidimäärät ovat 10-100 -kertaisia lääkkeelliseen steroidihoitoon verrattuna. Ja vaikutukset tuhoisia oikeastaan kaikille elinjärjestelmille mukaan luettuna psyyke.

Ylilääkäri

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Testosteroni
« Vastaus #13 : Lokakuu 19, 2019, 14:34:24 »
Nuorella ja keski-ikäisellä testosteronitaso on korkeimmillaan aamuyöllä ja varhain aamulla. Iltaa kohti taso laskee jopa 20-40%. Tavallisesti tätä ei huomaa. Kuitenkin jos maksimitasot aamuyöllä ovat normaaleja, mutta alarajoilla, pitkän päälle sen voi voinnissa huomata. Vanhemmilla miehillä normaali vuorokausivaihtelu vaimenee huomattavasti. Lasku iltaa kohti on enää 0-10% luokkaa.

Ylilääkäri

Poissa Azazello

  • n00b
  • Sr. Member
  • Viestejä: 3254
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Testosteroni
« Vastaus #14 : Lokakuu 19, 2019, 14:51:22 »
Tuon huipun huomaa, tai ainakin itse huomaan kun aamuyöllä herätessä seksi maistuu aina.

Arvostan ylilääkärin tekemää valistustyötä tässäkin asiassa. Olen nähnyt monen nuoren saaneen systeeminsä sekaisin periaatteella, että parempi päivä leijonana kuin elämä hiirenä. Jonkun ”salitohtorin” ohjeilla eri lääkeaineista tehtyjä cocktaileja pumpataan itseensä kuvitellen, että elämä muuttuisi joten paremmaksi muuallakin kuin kyykkäyksessä ja penkkipunnerruksessa.

Itsellä ei vielä ole tarvetta, mutta muutama tuttu on tilittänyt ongelmia päästä korvaushoitoon. Peruslääkäreillä ei välttämättä ole tietoa tai halua lähettää peruspenaa labraan testotasojen mittaukseen tai peräti urologille, vaan kehoitetaan aktiivikuntoilijaa harrastamaan laihduttaakseen lisää liikuntaa ja määrätään esimerkiksi masennuslääkkeitä.
Boomeri: älä valitse halvimmista parasta, vaan parhaista halvin 😘

Poissa Jamppa

  • Jr. Member
  • Viestejä: 73
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #15 : Lokakuu 20, 2019, 23:23:20 »
Olen nähnyt monen nuoren saaneen systeeminsä sekaisin periaatteella, että parempi päivä leijonana kuin elämä hiirenä. Jonkun ”salitohtorin” ohjeilla eri lääkeaineista tehtyjä cocktaileja pumpataan itseensä kuvitellen, että elämä muuttuisi joten paremmaksi muuallakin kuin kyykkäyksessä ja penkkipunnerruksessa.

Itsellä ei vielä ole tarvetta, mutta muutama tuttu on tilittänyt ongelmia päästä korvaushoitoon. Peruslääkäreillä ei välttämättä ole tietoa tai halua lähettää peruspenaa labraan testotasojen mittaukseen tai peräti urologille, vaan kehoitetaan aktiivikuntoilijaa harrastamaan laihduttaakseen lisää liikuntaa ja määrätään esimerkiksi masennuslääkkeitä.
Tuo on jotenkin niin älyttömän kuuloista, että pistää oikein v-tuttamaan  :D Siis tuo "mieluummin päivä leijonana..."-bullshit  :D Ihan täyttä sitä itteään. Miten ihmeessä nuo muka voisivat olla ainoat vaihtoehdot? Joko päivä leijonana tai sitten elämä hiirenä, eikä muuta? Just näitä facebook-ajan mietelauseita, joita kyllä riittää. Harmi vaan että jotkut ihmiset ihan oikeasti ottavat niistä jonkun elämänsä ohjenuoran ja sitten mennään metsään niin että rytisee.

Itse en ole ollut päivääkään leijona sen koommin kuin hiirikään, mutta mieheksi olen syntynyt ja sellaisena tämän elämän aion mennä loppuun asti. Siinä on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Mutta ihan hyvin tässä on pärjätty, kun on ollut tekevä mies ja ei anna periksi ihan joka käänteessä tai ensimmäisen vastoinkäymisen edessä.

Olen myös kuullut tuosta, että tavallisille lääkäreille testosteroni tuntuu olevan turhan usein kirosana. Ensimmäisenä on väärinkäyttö mielessä, eikä oteta ongelmaa lainkaan tosissaan. Alhaiset tasot taas ovat varmasti melkoisen tuntuva ongelma siitä kärsivälle miehelle, vaikkei tämä itse edes ymmärtäisi mistä kaikki ongelmat johtuvat. Tuo mielialalääkkeiden syöttäminenkin kuulostaa ihan tutulta.

Mielestäni lääkärikuntaa tulisikin valistaa aiheesta. Tuntuu jotenkin hölmöltä, että tungetaan ihmisille suut ja silmät täyteen mielialalääkkeitä, kun ongelma olisi hoidettavissa korvaushoidolla ja pian mies olisi taas intoa, energiaa ja puhtia täynnä niinkuin pitääkin.

Olen lukenut myös siitä, miten nykyään kaikkialle lisättävät kemikaalit olisivat ainakin osasyy siihen, että meillä länsimaissa on testotasot olleet laskussa jo kymmenet vuodet. Olisi kiva tietää onko tuossa mitään perää. Kenites nykyeläminen on vaan niin helppoa, että luontoäidin mielestä ihmisuroksiin on turha laittaa testoa määräänsä enempää, kun ne kuitenkin vain makaavat sohvalla ja näpyttelevät puhelinta päivät pitkät  :D Mene ja tiedä..

Poissa Entto

  • Sr. Member
  • Galleria (3)
  • Viestejä: 4323
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Testosteroni
« Vastaus #16 : Joulukuu 18, 2019, 21:11:06 »
Kävin työpaikkalääkärillä valittamassa ja epäileväni testosteronitasoni olevan alhaalla.
Hän pisti verikokeeseen, ja tuloksena oli että arvot olivatkin alhaalla.
Sain testosteronireseptin ja nyt n.kuukauden käytön jälkeen täytyy todeta että olo on kaikin puolin parempi.
Suosittelen kaikille, joilla on oireita.
Ylilääkärihän tuolla aiemmin niitä luetteli.
Saitin Bud Spencer

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 9311
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Testosteroni
« Vastaus #17 : Joulukuu 31, 2019, 12:36:39 »
Nuorella ja keski-ikäisellä testosteronitaso on korkeimmillaan aamuyöllä ja varhain aamulla. Iltaa kohti taso laskee jopa 20-40%. Tavallisesti tätä ei huomaa. Kuitenkin jos maksimitasot aamuyöllä ovat normaaleja, mutta alarajoilla, pitkän päälle sen voi voinnissa huomata. Vanhemmilla miehillä normaali vuorokausivaihtelu vaimenee huomattavasti. Lasku iltaa kohti on enää 0-10% luokkaa.

Ylilääkäri

Tästä se siis johtuu että mulla on raivo panetus päällä aamuisin ja illalla kiinnostaa nukkuminen. Tää pitääkin printata ja näyttää sille seuraavalle morsianehdokkaalle. Pitää vetää polvirukous ja pyytää luojalta sitä elämäni ensimmäistä narttua jota kiinnostaa kyrpä aamulla ja nukkuminen illalla.
KäteenHeiluttaja

Poissa Vieras0274

  • Jr. Member
  • Viestejä: 60
  • * Kelpo kaveri
Vs: Testosteroni
« Vastaus #18 : Helmikuu 13, 2021, 18:26:45 »
Olen ymmärtänyt, että nykyään nuorillakin miehillä voi olla testotasot hyvinkin alhaalla. Syitä haetaan hanavedestä, muoville altistumisesta, liikunnan puutteesta, soijan käytöstä ja milloin mistäkin.



 



Poissa Trampas

  • Full Member
  • Viestejä: 317
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Testosteroni
« Vastaus #19 : Helmikuu 13, 2021, 18:46:01 »
Pari vuotta sitten kävin lääkärissä valittelemassa väsymystä ja saamatonta oloa. Otettiin verikoe ja kaikki arvot olivat normaaleja paitsi testosteroni. Säikähdin jo, kun lääkäri suorastaan hätkähti katsoessaan testoarvoja. Minä tietysti ajattelin, että nyt loppuu paneskelut ja vehje surkastuu löysäksi katkaravun pikkuserkuksi. Vähän aikaa tuloksia tavattuaan lääkäri sanoi lopuksi, että minun testosteroniarvot ovat ikäisekseni  harvinaisen korkeat. Vaikka kyseessä oli varttuneempi mieslääkäri, niin stondiksen iski päälle ihan helpotuksesta. Ja väsymys ja veltto olo oli tipotiessään.
Asialliset hommat suoritetaan, muuten pannaan kuin Ellun kanit.