Olipa se taas peli. Enpä aivan hirveästi osaa iloita siitä, että sain tässä kisaveikkauksessamme Belgian 2-0 voiton kiinni ja siitä ne kolme pistettä. Minä olen jotenkin niin vitun ylpeä näistä meidän Huuhkajista. Eihän se Suomen peli yhdessäkään ottelussa mitä kaunista katsottavaa ollut. Se oli koko ajan sellaista hengissä selviytymiskamppailua. Joey_t:n tavoin seuraan jalkapalloilua oikeastaan ainoastaan näissä EM- ja MM-turnauksissa. En katso Valioliigaa, Serie A:ta, Bundesliigaa tai Espanjan La Ligaa. Urheilusta kiinnostuneena luen kyllä sanomalehtien jalkapallosivut. Ja satunnaisesti seuraan Champion Liigaa. Tiedän kyllä aina jossakin määrin, että missä kulloinkin mennään ja että kuka pelaaja kukin on.
Mutta nämä EM- ja MM-kisat ovat aivan toinen maailma. Katson aina suunnilleen kaikki matsit. Veikkasin, että Suomi häviää kaikki pelinsä. Vastus on vaan liian kova. Suomi voitti Tanskan, mutta siitä voitosta minulle jäi sellainen hyvin omituinen paha mieli. Se Pohjanpalon Venäjää vastaan tekemä 1-0 maali kyllä harmittaa. Pohjanpalo oli jotain tulitikkuaskin mitan verran paitsiossa. Belgia oli taas vaan selvästi parempi. Suomen pelissä oli hienoa se yhteinen taistelu. Sellainen kollektiivinen yhdessä tekeminen ja toisen auttaminen ja tukeminen. Ja periksi ei annettu. Minulla tuli sellainen talvisodan henki fiilinki. Kollaa kestää.
Kun opiskelin historiaa Oulun yliopistossa, niin kerran sattui olemaan joku sellainen talvisodan muistovuosi. Oulun yliopiston historianlaitos, sanomalehti Kaleva ja Suomen puolustusvoimat olivat järjestäneet Oulussa historianopiskelijoille sellaisen kirjoituskilpailun, kuin "Talvisodan henki". Aiheesta piti kirjoittaa jotain max. viisi konekirjoitusliuskaa ja voittajalle palkintona oli 500 markkaa. Se oli silloin opiskelijalle suuri raha. Minähän tartuin heti syöttiin. Kävin ostamassa Linnanmaan Siwasta muovikassillisen olutta ja aloin kirjoittaa. Vuodatin siihen "Talvisodan henki" -kirjoitukseen kaiken mitä sielustani vaan irti sain. Hakkasin remingtonia otsa hiessä. Otin välillä huikkaa keskiolutpullosta. Artikkelini pohjana oli muistaakseni silloin vastalukemani Antti Tuurin kirja Talvisota, mutta sekoitin siihen myös Vietnamin sodan, Espanjan sisällissodan, ...t, Winston Churchillin, puna-armeijan, Aktionin meritaistelun, Sikojenlahden maihinnousun...Kun kaljat oli juotu, niin viisi konekirjoitusliuskaakin oli naputeltu täyteen. Menin tyytyväisenä nukkumaan. Kun seuraavana aamuna heräsin, niin luin yöllisen tuotantoni läpi. Häpesin ja ŕevin konekirjoitusliuskat. Sitten myöhemmin sain kuulla, että siihen "Talvisodan henki" kirjoituskilpailuun ei ollut osallistunut yksikään opiskelija. Opiskelukaverini naureskelivat sille koko kirjoituskilpailulle. Meidän lestadiolainen historian professorimme Jouko Vahtola oli tietenkin vähän harmissaan. Minä siunasin itseni, että krapulassa älysin sentään repiä sen sepustukseni. Minähän olisin ainoana osallistujana voittanut sen koko skaban. Ja siinä oli vielä sellainen eksta, että Kaleva olisi julkaissut sunnutainumerossaan sen voittaneen kirjoituksen. Se olisi kyllä ollut minulle sellainen Last Stop.
Tiedättekö muuten mikä on Last Stop? Antti Tuurin kirjojen ystävä RobertLey ainakin tietää. Kanadassa oli 1920-luvulla Supperin lähellä sellainen suuri tammi, johon suomalaiset siirtolaiset kävivät aina hirttämässä itsensä, kun kyllästyivät tarpeeksi elämäänsä täällä maan päällä. Suomalaiset olivat varsin innokkaita hirttäytymisharrastuksessaan, ja Kanadan viranomaiset alkoivat miettiä, että sillä tammella on suomalaisille joku sellainen syvempi merkitys. Että se tammi on jonkinlainen suomalaisten toteemi, pyhä puu mikä loihtii suomalaiset päättämään päivänsä hirttosilmukan nokassa. No kanadalaiset ratsupoliisit kaatoivat sen tammen. Seuraavana päivänä yksi suomalainen meni seisomaan sille kaadetun tammen kannolle ja ampui kuulan ohimoonsa. Kyllä kanadalaistenkin oli sen jälkeen uskottava, että se nyt vaan oli suomalaisille tässä elämässä se Last Stop.
Jos minun nyt pitäisi kirjoitta se artikkeli "Talvisodan henki", niin kirjoittaisin sen näistä Huuhkajista. Siitä matkasta minkä he ovat tehneet. Kaikesta siitä mitä jokainen katsoja ymmärsi näistä miehistä. Ystävyydestä, työnteosta, periksi antamattomuudesta, nöyryydestä, ahkeruudesta, ylpeydestä, suuresta sydämestä, yhteisöllisyydestä, avoimuudesta, rohkeudesta, humanistisuudesta...Näitä adjektiivejahan voisi jatkaa ihan loputtomiin. Jotkut nauravat, että Suomi yritti 42 kertaa ennen kuin pääsi mukaan EM- tai MM-kisojen lopputurnaukseen. Näinhän se on. Mutta millä tavalla Huuhkajat sen tekivät. Ja Huuhkajien kannattajat. Todella tyylikästä porukkaa. Minusta tämä on ollut hieno matka
.
