Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: Baareissa käyminen  (Luettu 6239 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Baareissa käyminen
« : Kesäkuu 20, 2021, 09:37:02 »
Huomenta vielä kerran kaikille! :kiss:

En ainakaan omakohtaisesti näe mitään pahaa tai väärää tai moraalitonta käydä baareissa aikuisiälläkin. Eihän siellä ole mikään pakko edes juoda. Saman fiiliksen ja olotilan voi saada ihan vaan laulamalla karaokea ja viettämällä laatuaikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa tuntuu viihtyvän ilman juomingeja. Olen huomannut tämän omakohtaisesti kokemalla! :inlove:

Ja jos jutut synkkaa jonkun kanssa ja kello on jo lähes kolme, niin tietenkin sallin sellaiset yhden yön jutut itselleni. Minullahan kai käsittääkseni edelleen on oikeus tehdä vapaa-ajallani eli työajan ulkopuolella mitä huvittaa, kunhan olen selvin päin liikkuessani ihmisten ilmoilla. Tuirassa perjantai-iltana oli oikein mukavaa laulaa karaokea! Tulen Ouluun ilman muuta myöhemminkin uudestaan, eli viimeistään ensi vuonna! ❤️💋

Millaisena itse näette baareissa käymisen, te muut? Hyveenä? Vai paheena? Vai hyväntahtoisena paheena? :D

Poissa Vieras0185

  • Full Member
  • Viestejä: 416
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #1 : Kesäkuu 20, 2021, 11:58:47 »
Kyllä siellä on pakko juoda jos sinne menee. Eihän kukaan pysty kattomaan sitä kännisten örvellystä selvinpäin.

Jos haluan viettää laatuaikaa, niin valitsen ihan jonkun toisen paikan kuin baarin.
En tiedä sitten miten paljon baari kulttuuri on muuttunut viime aikoina, koska osa nuorista juo fiksummin nykyään, kuin mun nuoruudessa.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 20, 2021, 12:01:55 kirjoittanut Kulli »

Poissa Tonava

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2628
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #2 : Kesäkuu 20, 2021, 12:04:53 »
Kavereiden kanssa on kiva käydä baarissa parantamassa maailmaa. Varsinkin terassilla. Huorissa käyn kuitenkin yksin. Molemmat ovat mitä hyväksyttävintä ajanvietettä.

Poissa Viola

  • Sr. Member
  • Galleria (53)
  • Viestejä: 1262
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #3 : Kesäkuu 20, 2021, 12:08:11 »

En ainakaan omakohtaisesti näe mitään pahaa tai väärää tai moraalitonta käydä baareissa aikuisiälläkin.
”...”
Minullahan kai käsittääkseni edelleen on oikeus tehdä vapaa-ajallani eli työajan ulkopuolella mitä huvittaa, kunhan olen selvin päin liikkuessani ihmisten ilmoilla.


Sorry, pakko sanoa. Hieman selittelyn makua. Ei kai sitä kenellekään tarvitse puolustella jos aikuinen ihminen tykkää käydä baareissa syystä tai toisesta.

Mutta joo, baarit ei oikein sytytä. Ruokapaikat kylläkin.
Katsotaanko terassit baareiksi? Hyvässä seurassa skumppalasin tai kahvin kanssa.
kuvagalleria
*** Helsingissä****

Poissa joey_t

  • Sr. Member
  • Viestejä: 5873
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #4 : Kesäkuu 20, 2021, 12:28:09 »
Baari-iltaan on syytä kysyä lupa foorumilta. Jos lupapyyntö unohtuu, mokaa voi yrittää paikata tunnustamalla käynti ensi tilassa. :whipping:

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #5 : Kesäkuu 20, 2021, 12:49:08 »
Minä lupaan Joey lähettää sinulle kirjatun vetoomuksen, jossa vetoan anteeksipyytäväisen katuvasti lupaa saada astua laivaan! 8)

Ja niin siitä juomisesta. Eihän siellä ole alkoholia pakko nauttia. Jos menee karaokea laulamaan, voi tilata myös esim. kahvia tai teetä sekä vichy-vettä.

Kyllä niitä toisia sietää yleensä selvin päin, jos minulla ja mahdollisesti aina joskus mukana olevilla ystävilläni tai illan aikana isketyllä saaliilla on oikeasti kiva meininki päällä. Esim. juuri karaoken muodossa, joka on edelleen vuosienkin jälkeen eräs intohimoistani. Silloin muu maailma unohtuu mukavan illanvieton ja flow:n tieltä. :kiss:

Karaoke on se suurin syypää, miksi käyn silloin tällöin välillä kesäisin tai joskus muinakin vuodenaikoina baareissa.

Nuo diskon yökerhot puolestaan on toinen juttu, sillä minusta tuntuu taas niiden osalta, että 27-vuotiaana neitona olen jo liian vanha niihin... ;D

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 9311
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #6 : Kesäkuu 20, 2021, 12:53:48 »
Jos baareissa saisi vetää kalsarikännejä niin kävisin. Känniset tantat vaari skippaa suosiolla ja täten jää Letsmenoksin sohvalle kalsarikännäämään. Päällishousut vedetään jalkaan sit kun haetaan lisää juotavaa.
#juhannuskalsarikännätääntaiollaanhumalassatöissä

Edit: karaokea vaari ei kuuntele vaikka vedetään haulikko otsalle! Hyi, saatana!
KäteenHeiluttaja

Poissa namnam

  • Full Member
  • Viestejä: 195
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #7 : Kesäkuu 20, 2021, 13:23:41 »
Baari-iltaan on syytä kysyä lupa foorumilta. Jos lupapyyntö unohtuu, mokaa voi yrittää paikata tunnustamalla käynti ensi tilassa. :whipping:

Nyt narahdin. Just lähipubin terassilla iiiso tuoppi edessä. Pitääks tää nyt tarjota vieruspöytään en ehtinyt edes maistaa.


Poissa Vieras0240

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2999
  • * Kelpo kaveri
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #8 : Kesäkuu 20, 2021, 13:53:42 »
Ja jos jutut synkkaa jonkun kanssa ja kello on jo lähes kolme, niin tietenkin sallin sellaiset yhden yön jutut itselleni.

Kerrotko sinä heti alkuun, että olit ennen mies vai tajuaako sen automaattisesti?

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #9 : Kesäkuu 20, 2021, 13:57:48 »
Katselin eilen illalla ja tänä aamuna Netflixistä sellaista leffaa kuin The World's End.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/The_World%E2%80%99s_End

Ripaus baarissa sekoilua ja tieteis-scifihömppää. Päähenkilöiden sekoiluihin ei sinänsä ole joissain tilanteissa vaikea samastua, mutta en silti lähde toistamaan leffan kännäily- ja sekoilukohtauksia onneksi omassa elämässäni. Samastuminen ei onneksi meinaa matkimista.

Hyviä tapoja muuten elämässä on silti hyvä apinoida, mutta tipattomasti!  ;)

PS. Ja niin kuin Vesalakin laulaa Älä droppaa mun tunnelmaa -biisissä, että:

"Anna mun olla rauhassa vähän seko"

Joohan?  ;D
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 20, 2021, 14:00:42 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Sneaky fucker

  • Jr. Member
  • Viestejä: 93
  • * Kelpo kaveri
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #10 : Kesäkuu 20, 2021, 14:13:24 »
Kun ei juo niin ei tarvii baariin mennä. Olut on hilpeä ja helmeilevä kesäinen hinttijuoma :drinking:

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #11 : Kesäkuu 20, 2021, 14:29:53 »
Kerrotko sinä heti alkuun, että olit ennen mies vai tajuaako sen automaattisesti?

Päältäpäin ihmiset eivät yleensä sitä huomaa ja hyvä niin. Mutta kerron joskus uteliaille silmäpareille heidän viitoittamassaan takahuoneessa erään likaisen pikku salaisuuden. Eli että ensimmäiset 20 vuotta elämästäni esitin ja näyttelin jätkää ja olisin jälkikäteen hyvin voinut ansaita parhaan miespääosan palkinnon, mikäli joku sen olisi myöntänyt. Noh, sentään myönsin ja julistin sen itse itselleni, itse oikeutetusti.. :headphones:
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 20, 2021, 14:33:52 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Lifti

  • Vaari
  • Sr. Member
  • Viestejä: 9311
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #12 : Kesäkuu 20, 2021, 14:31:55 »
Kun ei juo niin ei tarvii baariin mennä. Olut on hilpeä ja helmeilevä kesäinen hinttijuoma :drinking:
Kateellinen inisee :laught:
KäteenHeiluttaja

Poissa Vieras0185

  • Full Member
  • Viestejä: 416
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #13 : Kesäkuu 20, 2021, 14:42:48 »
Kerrotko sinä heti alkuun, että olit ennen mies vai tajuaako sen automaattisesti?

Päältäpäin ihmiset eivät yleensä sitä huomaa ja hyvä niin. Mutta kerron joskus uteliaille silmäpareille heidän viitoittamassaan takahuoneessa erään likaisen pikku salaisuuden. Eli että ensimmäiset 20 vuotta elämästäni esitin ja näyttelin jätkää ja olisin jälkikäteen hyvin voinut ansaita parhaan miespääosan palkinnon, mikäli joku sen olisi myöntänyt. Noh, sentään myönsin ja julistin sen itse itselleni, itse oikeutetusti.. :headphones:

Mulle tuli niin mieleen Crocodile Dundee leffa tästä🙂. Just tuli katsottua Netflixistä se.

Poissa Sneaky fucker

  • Jr. Member
  • Viestejä: 93
  • * Kelpo kaveri
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #14 : Kesäkuu 20, 2021, 16:00:06 »
Kun ei juo niin ei tarvii baariin mennä. Olut on hilpeä ja helmeilevä kesäinen hinttijuoma :drinking:
Kateellinen inisee :laught:

En ole kateellinen varsinkaan juomisesta vaan makumieltymykset on erilaiset. Ja periaatteet.

Poissa Sneaky fucker

  • Jr. Member
  • Viestejä: 93
  • * Kelpo kaveri
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #15 : Kesäkuu 20, 2021, 16:19:47 »
Siis kateellinen olen monelle monestakin asiasta mutta en juomisesta. Tolun imppaamisestakin saa parempia fiboja ;D
Mustan huumorin ja itseironian ymmärtäminen on taitolaji, ei se aina kaikilta onnistu :laught:

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #16 : Kesäkuu 20, 2021, 16:49:17 »
Siis kateellinen olen monelle monestakin asiasta mutta en juomisesta. Tolun imppaamisestakin saa parempia fiboja ;D
Mustan huumorin ja itseironian ymmärtäminen on taitolaji, ei se aina kaikilta onnistu :laught:

Siinäpä se onkin. On tehnyt mieli kysyä muiltakin ihmisiltä, että ettekö tajua, että useimmilla meistä ihmisistä on huumorintaju. Minullakin. Se tosin usein vain näyttäytyy juuri mustanpuhuvana, kuten kulmakarvojeni väri konsanaan.

Joskus juu huumorin varjolla leikin tosikkoa, toisinaan ihan tärähtänyttä sekoa, toisinaan taas idioottia. Musta huumori, mutta myös ironia, mutta ennen kaikkea itseironia, on välillä parasta viihdettä. Varsinkin itse keksitty. Tai se, kun huumorin varjolla asettaa ilman häpeää jossakin tilanteessa itsensä sen hetkiseksi pilakuvaksi. :D
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 20, 2021, 16:51:01 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Vieras0240

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2999
  • * Kelpo kaveri
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #17 : Kesäkuu 20, 2021, 17:01:04 »
Kerrotko sinä heti alkuun, että olit ennen mies vai tajuaako sen automaattisesti?

Päältäpäin ihmiset eivät yleensä sitä huomaa ja hyvä niin. Mutta kerron joskus uteliaille silmäpareille heidän viitoittamassaan takahuoneessa erään likaisen pikku salaisuuden. Eli että ensimmäiset 20 vuotta elämästäni esitin ja näyttelin jätkää ja olisin jälkikäteen hyvin voinut ansaita parhaan miespääosan palkinnon, mikäli joku sen olisi myöntänyt. Noh, sentään myönsin ja julistin sen itse itselleni, itse oikeutetusti.. :headphones:

Jos käsitin oikein niin sulla on tyttöystävä. Olitko ennen hetero ja nyt lesbo?

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #18 : Kesäkuu 20, 2021, 17:40:45 »
Jos käsitin oikein niin sulla on tyttöystävä. Olitko ennen hetero ja nyt lesbo?

Ilmeisesti muutun siis heterosta lesboksi silloin, kun minulla on tyttöystävä... ;D

Okei, se siitä tsoukista. Olisinkin lepakko. Mutta määritelmä panseksuaali (tai biseksuaalikin) kuvastaa minua parhaiten. Voin edelleen tehdä seksityötä. Tai deittailla jätkien kanssa baareissa. Tai sekstailla sellaisten ystävien kanssa, jotka jo valmiiksi sattuvat vastakkaiseen sukupuoleen. Seksuaalisuuteni ei onneksi ole parisuhdestatuksesta riippuvainen. Oikeastaan olen aina ollut tavallaan kaikkiruokainen.

Tärkeintähän on se, että kiinnostun ihmisenä toisista ihmisistä, en sukupuolista. :kiss:

Poissa Rene

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3566
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Baareissa käyminen
« Vastaus #19 : Kesäkuu 20, 2021, 20:19:17 »
siitä on aikaa kun baareissa tuli käytyä. tupakointi oli sallittua, päältä näki heti
onko mies vai nainen...siihen aikaan ei ollut ns. "välimalleja" vielä keksitty.
nyt täytyy kopasta kun ei saa tuijottaa. ja musiikki soi niin helvatan lujaa että pää halkeaa.

ps. kyllä lifti on oikeassa. kalsarikännit omassa seurassa on sitä parasta
aikaa jalojen juomien kanssa. no joo, joskus kavereiden kanssa myös. ;D