^
Sovitaan niin, mutta menee kuitenkin.
Sovitaan niin, mutta menee kuitenkin.
Uutiset:
Neova-konsernin kiinteitä polttoaineita markkinoiva Fuels-liiketoiminta jatkaa Vapo-brändillä. Tempakan mukaan Vapo on vuosikymmeniä vanha tuotenimi ja useat asiakkaat ostavat meiltä sekä puupolttoaineita että energiaturvetta. Tästä syystä oli hyvä säilyttää asiakkaille, puunmyyjille ja polttoaineliiketoiminnan alihankkijoille tuttu tuotemerkki käytössä. Energiaturpeen osuus Neova-konsernin liikevaihdosta ennustetaan olevan kuluvana vuonna runsaat 15 prosenttia ja ensimmäistä kertaa yhtiön nykyhistoriassa puupolttoaineiden myynnin ennustetaan ylittävän energiaturpeen myynnin.
Yhä on pakko ihmetellä temen pakonomaista tarvetta dissata tiettyjä ryhmiä tai ihmisiä lukutaidottomiksi tms.
Osmo Soininvaara on järkityyppi ja hyvä, että tilaisuus peruttiin. Hän kuitenkin totesi, että Sinimusta liike olisi voinut järjestää tavallisen lukupiirin ilman poliittista tavoitetta ja kyseenalaista viestintää.Miten Osmo Soininvaara liittyy tähän?
Yhä on pakko ihmetellä temen pakonomaista tarvetta dissata tiettyjä ryhmiä tai ihmisiä lukutaidottomiksi tms.
Tiedän täälläpäin yksityisen yrittäjän joka ei luopunut turvekoneista ja nosti turvetta varastoon silloinkin kun varmaa menekkiä ilman sopimuksia ei ollut, nyt menee kaikki ja joutuu myymään ei oota.
Miettikää mikä on tilanne vuoden päästä ilman itähaketta.
Ei mitenkään. Ajatuksessa oli vain Osma kun piti olla Anna-Maria Soininvaara.Osmo Soininvaara on järkityyppi ja hyvä, että tilaisuus peruttiin. Hän kuitenkin totesi, että Sinimusta liike olisi voinut järjestää tavallisen lukupiirin ilman poliittista tavoitetta ja kyseenalaista viestintää.Miten Osmo Soininvaara liittyy tähän?
Yhä on pakko ihmetellä temen pakonomaista tarvetta dissata tiettyjä ryhmiä tai ihmisiä lukutaidottomiksi tms.
Osmo Soininvaara on järkityyppi ja hyvä, että tilaisuus peruttiin. Hän kuitenkin totesi, että Sinimusta liike olisi voinut järjestää tavallisen lukupiirin ilman poliittista tavoitetta ja kyseenalaista viestintää.
Yhä on pakko ihmetellä temen pakonomaista tarvetta dissata tiettyjä ryhmiä tai ihmisiä lukutaidottomiksi tms.
Ei mitenkään. Ajatuksessa oli vain Osma kun piti olla Anna-Maria Soininvaara.Osmo Soininvaara on järkityyppi ja hyvä, että tilaisuus peruttiin. Hän kuitenkin totesi, että Sinimusta liike olisi voinut järjestää tavallisen lukupiirin ilman poliittista tavoitetta ja kyseenalaista viestintää.Miten Osmo Soininvaara liittyy tähän?
Yhä on pakko ihmetellä temen pakonomaista tarvetta dissata tiettyjä ryhmiä tai ihmisiä lukutaidottomiksi tms.
Hyvä kun korjasit.