Pakko olla Temen kanssa osittain samoilla linjoilla.
Orpon ulostulo oli täysin väärin ajoitettu näinä kohoavien elinkustannusten aikoina.
On toki totta että sosiaalituet mahdollistavat sohvalla makoilun mutta kaikkien tila ei ole tällainen.
Tottakai tämä oli Orpolta pohjanoteeraus.
Varsinkin siksi, ettei hän erotellut keitä tarkoittaa. Koska eihän heidän, jotka aktiivisesti yrittävät työllistää itseään pidä nyöriä kristää, vaan heitä pitäisi kannustaa enemmän.
Hyväksikäyttäjät saisivat olla ilman.
Hesarin otsikko oli osin raflaava ja itse haastattelun aihe ei suoraan viitannut otsikkoon. Tosin ei pitäisi antaa aihetta moisiin otsikkoihin.
Orpo puhui tärkeästä asiasta. Toimeentuloa voi saada kahdella tavalla. Tekemällä töitä ja/tai saamalla tulonsiirtoja. Mitä enemmän ihmiset päättävät jäädä kotiin elämään pelkän sosiaaliturvan varassa, sitä enemmän työssäkäyviä tarvitsee verottaa. Tämän takia sosiaaliturvan täytyy kannustaa työntekoon.
Vasemmiston kyvyttömyys käydä asiallista keskustelua sosiaaliturvasta on surullista. Kun kokoomus ehdottaa kannustinloukkujen purkamista, niin monet alkavat pöyristellä köyhimmiltä leikkaamista. Todellisuudessa 80 % suomalaista saa Kelalta taloudellista tukea. Tulonsiirtojen lisäämiseen suomalaisella veronmaksajalla ei ole enää varaa.
Hallituksen kehuma työllisyysasteen nousu on johtunut lähinnä kolmesta syystä:
- viime vuonna vallinneesta hyvästä taloussuhdanteesta
- supistuvasta työvoiman määrästä
- hillittömästä velkaelvytyksestä, jota ei osata lopettaa edes korkeasuhdanteen aikana.
Työllisyyden parantamisen pitäisi lisäksi vahvistaa julkista taloutta, nyt ei ole niin käynyt. Valtaosa uusista työpaikoista on osa-aikaisia, joita vasemmisto on aikaisemmin vastustanut.
Ongelmana on se ettei vahvistuvasta työllisyysasteesta huolimatta suomalaisten varallisuus ole noussut. Velka-aste sen sijaan on kansallisella kipupisteellä.
Ruotsissa on työttömyysturvaa on lyhennetty ja porrastettu sekä työn verotusta alennettu. Tällä epäsuhta korjaantuu ja kannustimet saadaan kuntoon. Ihmiset saavat työstä parempaa palkkaa, yhteiskunta lisää verotuloja ja hyvinvointi kasvaa.