Jokainen poliitikko voi tuhota poliittisen uransa jälkeisen perinnön kuinka haluaa ja vastaa siitä itse. Eniten Nord Stream - kaasuputkiasiassa on tullut esille demarien "putkimiesten ruplajengi" toiminta. Jotkut heistä toimivat edelleen puolueen johtotehtävissä.
Tämä ei silti vie pois Lipposen ansioita poliitikkona.
Persuja näyttää kaikertavan yhä Lipposen poliittisen uran suurin saavutus, Suomen liittyminen euroalueeseen ja osaksi läntistä maailmaa.
Lipponen noudatti pragmaattista, oikeistososiaalidemokraattiseksi katsottua linjaa. Lipposen johdolla SDP löysi talouspolitiikassa yhteisen sävelen kokoomuksen kanssa, tehden selkeän pesäeron edellisvuosikymmenten punamulta- ja kansanrintamahallituksiin . Lipposen hallitusten valtiovarainministerinä toimi Sauli Niinistö. Lipposen hallitusten aikana vuodesta 1994 lähtien Suomen kansantulo kasvoi neljän vuoden ajan 4,5 prosenttia vuodessa, mikä oli lähes puolet yli silloisen eurooppalaisen keskitason.
En tiedä voidaanko Lipposta pitää Niinistöä suurempana kokoomuslaista politiikkaa ajavana, mutta Lipposen hallitusten talouspolitiikassa korostuivat suhdanne–elvytyksen sijaan tiukka budjettikuri johon myös kuuluivat julkisten menojen leikkaukset ja valtion velkaantumisen pysäyttäminen. Valitettavasti seuraavat pääministerit pitivät noista perusteista löysästi kiinni. Lipposen jälkeinen ensimmäinen demaripääministeri Antti Rinne hylkäsi nuo kaikki Lipposen hallituksen talouspolitiikan peruspilarit ja tulos on kaikkien nähtävillä.
Nyt näyttää kuitenkin siltä että demarit ovat muuttamassa linjaansa ja palaamassa Lipposen viitoittamalle talouspolitiikan linjalle.
” Valtion menoja pitää leikata sekä jahdata kannustinloukkoja, jotta työn vastaanottaminen on kannattavaa ” sanoo Antti Lindtman.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009123062.html
Antti Lindman tähtää seuraavan hallituksen valtiovarainministeriksi tai demarit ovat aloittaneet vaalien lähestyessä taas äänestäjien sumuttamisen.
Toivottavasti ensimmäinen vaihtoehto osuu oikeaan.