Olipas Kocourin kirjoitus hyvä joten siitä pisteet, mutta yksi korjaus siihen on laitettava. Lipponen on ollut myöskin pääministerinä kaksi nelivuotiskautta.
Kyllä, pisteet Kocourille myös minulta ansiokkaasta kirjoituksesta.
Itseltäni Mauno Koivisto dokumentti on jäänyt katsomatta, suurin syy on siinä että tekijä on Jari Tervo. Tähän pienoinen selitys. Tutustuin Jari Tervoon mediahenkilönä joskus takavuosina kun hän oli Uutisvuodossa vakiovieraana yhdessä Tommy Tabermanin kanssa. Ohjelma oli varsin suosittu ja aikani sitä itsekin seurailin kunnes minulle kävi selväksi etten voinut sietää Jari Tervon "mukahauskuuksia" jollaisina kommenttinsa näin. Ymmärsin tuolloin että monet tykkäävät seurata Jari Tervon sanailua mutta itse en kuulunut siihen joukkoon. Meillä ei ikäänkuin kemiat synkanneet - emme ole toki ikinä tavanneet mutta minulle muodostui vaikutelma siitä etten pitäisi Tervosta myöskään livenä.
Sitten myöhemmin Jari Tervo kunnostautui kirjalijana, kirjansa olivat aika suosittuja ja vaikka itse seurailen kotimaista kirjallisuutta lukien kaikkea mielestäni mielenkiintoiselta vaikuttavaa, Tervo kuului mielessäni henkilöihin "ei vaan kiinnosta" ja niinpä en ole myöskään lukenut yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa. Kun huomasin Mauno Koivisto dokumentit, sivuutin ne samalla perusteella. Mielenkiintoni Koivisto-dokumentteja kohtaan kasvoi hieman kun huomasin Paavo Väyrysen kirjoittamaa kriittistä palautetta Tervon työstä, ajattelin että tavallaan olisi mielenkiintoista katsoa ensin dokumentti ja sitten lukea mitä Väyrynen niistä sanoo. Käsittääkseni ei teilaa koko teosta, varmaan arvostaa sitä suurelta osin mutta kritisoi siitä tiettyjä osia. Niin paljoa asia ei ole kuitenkaan minua kiinnostanut että olisin alkanut seuraamaan, osin siksi että kaikkea mielenkiintoista myös dokumenttien muodossa on tarjolla enemmän kuin jaksan katsoa.
En itsekkään lukeudu mihinkään Jari Tervon faniklubiin. Uutisvuotoa en ilennyt katsoa ja Tervon joululahjaksi saamani kirjat ovat jääneet kesken. Olen kyllä yrittänyt lukea. Mutta nämä Jari Tervon pitkät dokkarit Urho Kekkosesta ja Mauno Koivistosta ovat kyllä mielestäni todella hyviä. Sekä Suomen poliittisen historian että Suomen historian kannalta. Tervohan kävi 1980-luvun alussa Helsingin sanomien toimittajakoulun, joka oli silloin Suomen ylivoimaiseti arvostetuin opinahjo toimittajan ammattia varten. Sinne pääsivät vain harvat ja valitut. Esimerkiksi Matti Rönkä oli Jari Tervon luokkakaveri. Eli kyllä Tervolla on vahva ammattitaito ihan oikeastakin toimittajan työstä. Tietysti Jari Tervolla on näissä Kekkonen ja Koivisto dokumenteissa myös hyvät asiantuntijat mukana työssä.
Paavo Väyrysen kritiikki Tervon Koivisto dokkareita kohtaan oli se, että Tervo jätti historiallisen mahdollisuuden käyttämättä (Väyrysen mielestä
) kun ei kertonut tarkemmin demarien Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston välisestä valtakamppailusta Koiviston toisen hallituksen aikana 1979-81. Väyrysen mielestä tämä Koiviston ja Sorsan käymä presidenttipeli häiritsi koko hallituksen työskentelyä. No Väyrysellä saa olla tietenkin omat mielipiteensä. Olihan hän itse sen hallituksen ulkoministeri. Mutta Väyrysen totuus ei välttämättä ole se oikea historiallinen totuus. Tässäkään asiassa. Väyrysen muistihan on kyllä hyvä, mutta aika valikoiva. Jos joku sitä Koiviston toista hallitusta keikutti ja työskentelyrauhaa häiritsi venkoilullaan ja presidenttipelillään, niin se oli kyllä Paavo Väyrynen. Väyrynen yritti kaikin keinoin saada kammettua Mauno Koiviston pois pääministerin paikalta ja Ahti Karjalaisen Suomen seuraavaksi presidentiksi.
Kun Kekkonen oli ollut lähes yksinvaltiaana presidenttinä 25 vuotta, niin monenlaisia poliittisia paineita ja haluja presidenttipeliin tietysti oli. Kalevi Sorsahan oli demareiden puheenjohtaja ja hoitanut monia pääministerin ja ulkoministerin pestejä. Sorsa oli varmasti monella tavalla poliittisesti ansioituneempi kuin Suomen Pankissa korkoa kasvanut Koivisto. Ja olisi halunnut myöskin presidentiksi. Mutta kun kansa halusi Koiviston niin se halusi Koiviston. Kalevi Sorsa ja tukiansa kyllä hyvin ymmärsivät, että Mauno Koiviston valtava gallupsuosio ei ollut sama kuin demareiden suosio. Se oli Mauno Koiviston suosio. Kun nyt oli mahdollisuus saada valituksi Suomen historian ensimmäinen vasemmistolainen presidentti, niin ei sitä tilaisuutta kannattanut tietenkään sössiä. Kalevi Sorsasta ei olisi tullut presidenttiä, vaan joku porvaripuolueiden ehdokas olisi voittanut vaalit. Kalevi Sorsa tuki Koivistoa Suomen presidentiksi. Kuten Koivisto kirjoittaa "ajateltiin että meillä on yhteinen talo, eikä sitä kannata alkaa heiluttamaan".
Väyrynen voisi kyllä kertoa vähän siitä omasta sähellyksestään silloin syksyllä 1981. Väyrynenhän ajoi aivan epätoivoisella vimmalla Ahti Karjalaista Suomen seuraavaksi presidentiksi. Ja kun kepu valitsi Johannes Virolaisen presidenttiehdokkaakseen, niin Väyrynen alkoi ajaa Ahti Karjalaista presidentiksi ns. mustana hevosena. Väyrynen solmi epäpyhän allianssin taistolaisten, Etelärannan ns. vaaleanpunaisten kauppaneuvosten ja Kremlin kanssa. Ahti Karjalainen oli heidän yhteinen ehdokkaansa Suomen presidentiksi. Taistolaiset opiskelijat (esim. Oulussa) järjestivät nämä Ahti Karjalaisen puhetilaisuudet, Vaaleanpunaiset vuorineuvokset maksoivat laskut propagandakampanjasta, alko järjesti kossut mannekiinilleen Ahti Karjalaiselle ja Kreml propagandan ja ruplat taistolaisille. Mutta ei se silloinkaan Paavolla oikein wörkkinyt. Suomalaiset kun halusivat Koiviston. Paavo Väyrysen etu ei silloinkaan ollut Suomen kansan etu. Minusta olisi todella mielenkiintoista kuulla, jos Paavo Väyrynen nyt kertoisi, että mihin hän oikein pyrki siinä aivan vimmaisessa Ahti Karjalaisen ajamisessa presidentiksi. Paavohan oli silloin vuonna 1981 35-vuotias, ja ymmärsi varmasti, että Suomen kansa ei valitse presidentiksi Paasikiven ja Kekkosen jälkeen mitään "poikasta". Paavon aika oli tuleva vasta myöhemmin. Mutta kun Paavo tunsi läpikotaisin Ahti Karjalaisen ja hänen suuren heikkoutensa kossuun, niin oliko Paavon tarkoitus näin päästä lähes puliukoasteelle ajautuneen Ahti Karjalaisen takapiruksi. Ja näin Suomen todelliseksi presidentiksi. 35 vuotiaana. Paavo vain tietää. Mutta ei varmasti kerro koskaan
.
Sorsan aikahan piti tulla sitten myöhemmin. Koivistohan palkitsi Sorsan monilla tärkeillä ministerin tehtävillä (pääministeri ja ulkoministeri) ja varmaan näin yritti tasoitta Sorsalle tietä seuraavaksi presidentiksikin, mutta toisin kuitenkin kävi. Vuonna 1989 Sorsa alkoi valmistautua vuoden 1994 presidentin vaaleihin ja halusi pois päivänpolitiiikasta eduskunnan puhemieheksi (Koivisto oli varmasti kertonut Sorsalle että ei asetu enää kolmatta kertaa ehdolle presidentiksi, vaikka hänellä olisi ollut siihen mahdolisuus). Mutta eduskunnan puhemiehenä oli demarien Matti Ahde. No Matti Ahde sai luvan lähteä. Ahde syrjäytettiin tylysti puhemiehen tehtävistä ja hänelle tarjottiin lohdutukseksi toisen sisäministerin salkkua. Mutta Ahde oli niin vittuuntunut, että hän ei suostunut vaan alkoi tavalliseksi rivikansanedustajaksi ja siirtyi sitten Veikkauksen toimitusjohtajaksi. Koivistohan panttasi sitä päätöstään kolmannesta kaudesta kuitenkin julkisuudelta ihan viime hetkiin asti jo ihan työskentelyrauhansakin vuoksi, mutta Koiviston ilmoitettua päätöksestään käynnistyi tietenkin taas kova presidenttipeli. Kalevi Sorsanhan piti olla itseoikeutettu demarien presidenttiehdokas, mutta Matti Ahde ja Lasse Lehtinen vetivät ihan hatusta esiin Martti Ahtisaaren. Matti Ahteen Oulun aikaisen hyvän ystävän ja koripallokaverin Oulun NMKY:stä. Lehtinen masinoi sellaisen julkisuus kampanjan, että demareilla meni pakka aivan sekaisin. Ja lopultahan demarit olivat niin sekaisin, että järjestivät kesällä 1993 kansanäänestyksen omasta presidenttiehdokkaastaan. Siihenhän saivat osallistua kaikki halukkaat äänestyskelpoiset kansalaiset. Ei tarvinnut olla demari. Itsekin kävin uurnilla. Ja niinhän siinä kävi että Martti Ahtisaari voitti Kalevi Sorsan. Ahtisaarihan valittiin sitten vuonna 1994 presidentiksi ja Kalevi Sorsan ura Suomen politiikan huipulla oli ohi.
Matti Ahde sai kostonsa, mutta sorsalaiset iskivät kyllä kohta takaisin. Helsingin Sanomien rikostoimittaja Harri Nykänen (Raid-kirjailija) julkaisi päätoimittajan tietämättä uutisen, jonka mukaan Matti Ahde käytti aikansa veikkauksen pääjohtajana nipistelemällä naisia pyllyistä ja puristelemassa tisseistä. Ja ramppaamalla ulkomailla tutustumisretkillä maailman yökerhojen pelisaleihin ja boordelleihin. Valtion piikkiin. Siitähän seurasi sellainen julkisuus rumba, että Ahteen oli aivan mahdotonta puolustautua. Nykäsen todistajanahan oli hänen oma vaimonsa joka oli veikkauksella töissä. No kohta Ahde oli valtakunnan sikasovinisti ja hänen oli pakko erota Veikkauksen toimitusjohtajan tehtävistään. Ja Harri Nykänen sai kenkää Hesarista. En sitten tiedä että mikä on totuus tässä asiassa. Sanotaanhan sitä että ei savua ilman tulta. En sitten tiedä. Mutta sorsalaiset demarit saivat kyllä kostonsa. Politiikassa ihmiset tuntuvat olevan kovin pitkävihaisia
.
Sulka hattuun ja oppositioon.
