Miksi esim. kiinalaiset ja intialaiset eivät saisi rakentaa itselleen korkeaa hyvinvointia samalla tavalla käyttämällä fossiilista energiaa kasvihuonekaasupäästöistä välittämättä, vaikkapa 50-sadan vuoden ajan, kuten me länsimaalaiset ollaan tehty?
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
Eikö paljon kasvihuonekaasua/henkilö tuottavien jälkiteollistuneiden maiden tulisi kuitenkin olla eturintamassa fossiilisesta energiasta eroon pääsemistavoitteissa?Vastaan kysymyksiisi kunhan sinä vastaat tähän yhteen:
Osaatko yhtään sanoa, että millä aikataululla Kiina aikoo toteuttaa tuon väestön jaon viiden miljoonan joukkoihin?
Tuo hokema että meidän vaikutus on niin pieni että se ei mitään merkitse ei toimi. Jos Kiinan väestöä jaettaisiin viiden miljoonan joukkoihin, niin silloinhan kiinalaistenkaan vaikutus ei mitään merkkaisi kun ne viiden miljoonan joukot olisi yksittäisinä niin pieniä.
Eli ette osanneet vastataMitä eli? Kuka eli? Mikä eli?
Eli ette osanneet vastata vaikka oli noin helppoja kysymyksiä ja ihan mielipidekohtaisia.Vastaan joka ainoaan kysymykseesi sen jälkeen kun vastaat siihen ainoaan sulle tehtyyn kysymykseen jonka pohjana on kertomuksesi Kiinan jakamisesta viiden miljoonan asukkaan alueisiin.
Ei meillä kenelläkään ole kattavia vastauksia niihin vaikeampiin ilmastokysymyksiin, siksi onkin viisautta jättää omat kannata vähän avoimiksi ja kuunnella asiantuntijoita. Poliitikot päättää sitten ilmastopolitiikasta ja toivottavasti nojaavat tutkittuun tietoon ja jos siinä ei ole täyttä varmuutta, niin sitten toivottavasti (mielipiteeni) mennään varovaisella linjalla.
Tuosta vastuullisuudesta sen verran, että valtiovalta ja sääntely eivät ole ainoita tekijöitä vastuulliseen yritystoimintaan siirtymisessä. Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan yritykset pitävät vastuullisuutta muutenkin kilpailutekijänä, ilmasto ja ympäristötekijöitä korostetaan yritysten arvoissa ja tavoitteissa ilman sääntelyäkin. Ilmasto, ympäristö ja sosiaalinen vastuu ovat tällaisessa ympäristössä paremmat kansainväliset kilpailutekijät kuin verotus ja matalapalkkaisen työvoiman ylläpito ja tarjoaminen
Tuosta vastuullisuudesta sen verran, että valtiovalta ja sääntely eivät ole ainoita tekijöitä vastuulliseen yritystoimintaan siirtymisessä. Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan yritykset pitävät vastuullisuutta muutenkin kilpailutekijänä, ilmasto ja ympäristötekijöitä korostetaan yritysten arvoissa ja tavoitteissa ilman sääntelyäkin. Ilmasto, ympäristö ja sosiaalinen vastuu ovat tällaisessa ympäristössä paremmat kansainväliset kilpailutekijät kuin verotus ja matalapalkkaisen työvoiman ylläpito ja tarjoaminen
En ymmärrä mitä haet.
Kansainvälinen houkuttelevuus = korkea verotus, korkea palkkataso, korkeat tasa-arvo- ja ympäristövaatimukset?
En jaksa uskoa tähän vastuullisuuslätinään enää näillä kilometreillä.
Vittu putosin täysin, päivän paras ja heti aamulla.Tuosta vastuullisuudesta sen verran, että valtiovalta ja sääntely eivät ole ainoita tekijöitä vastuulliseen yritystoimintaan siirtymisessä. Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan yritykset pitävät vastuullisuutta muutenkin kilpailutekijänä, ilmasto ja ympäristötekijöitä korostetaan yritysten arvoissa ja tavoitteissa ilman sääntelyäkin. Ilmasto, ympäristö ja sosiaalinen vastuu ovat tällaisessa ympäristössä paremmat kansainväliset kilpailutekijät kuin verotus ja matalapalkkaisen työvoiman ylläpito ja tarjoaminen
En ymmärrä mitä haet.
Usein haen täältä pillua tai vinkkejä pillunhakuun. .
Komppaan, kansainvälisillä yrityksillä, myös suomalaisilla tuo vastuullisuusasia on oikeasti merkittävä kilpailutekijä jo nykyäänkin.Et vieläkään vastannut joey_t:n kyaymykseen, tuleeko se sieltä?
Jos halutaan jäädä tämän hetken teknologioihin ja ympäristö/vastuullisuusvaatimuksiin, niin sitten ollaan jälkijunassa tulevaisuudessa. Kiinakaan ei siihen halua jäädä, mutta tokihan siellä vielä on paljon kehitettävää mutta ne kehittää päämäärätietoisesti koko aika. Jos jäädään paikoilleen nyt, niin tulevaisuudessa meille on vain maksumiehen paikkoja tarjolla.