Norja ja Sveitsi ei ole EU-maita, ja silti ne pääsevät EU:n sisämarkkinoille.
Suomi onkin turhake josta ei ole mitään hyötyä maailmalle. Norja ja Sveitsi ei ole.
Ainoa luonnonvara joka meillä on, on kohtu pitkä maaraja Venäjän kanssa, mutta siihen se sitten loppuukin. Sillekin ovat laatineet vaihtoehtoisen strategian
Ai sekö se olikin tässä oli pointtina. Eikä se, että Norja ja Sveitsi pääsee EU:n sisämarkkinoille ilman, että ovat EU-jäsenmaita.
Sun ihanne valtio on niin lähellä, mutta kumminkin niin kaukana.
Mut ennenku jatkat lällättelyä, niin rakentavasti kerro millä avaintekijöillä Suomi pärjää itsenäisenä? Ei riitä, että Ruotsikin pärjää. Haluan siis aidosti uusia näkökulmia niin voin muokata näkemystäni.
Minun näkemykseni mukaan tarvitsemme siis liittolaisen ja se on EU tai Venäjä.
Meillä ei ole öljyä(Norja) tai euroopan talouden taustahenkilöitä(Sveitsi)
Vastasit eihän Suomella mitään muuta arvokasta kuin maaraja Venäjän kanssa, joten sitä saa mitä tilaa.
Norja maksoi kuulumisesta Euroopan talousalueeseen vuodessa 290 miljoona euroa, kun taas Suomi maksoi lähes 1 mrd.€. vuosina 2009 – 2014.
Tietenkään emme saisi enää samoja ehtoja, kun Norja.
Suomi on iloinen EU:ssa iloinen nettomaksaja ja Saksan sylipuudeli. Joka johtuu siitä, että Suomen poliittinen eliitti tarttuu aina jonkun ison maan takin liepeisiin eikä uskalla olla vapaa, täysivaltainen ja viisaasti omia etua valvova valtio. Talousalueeseen kuulumiseen tarvitaan liitolaisia? Minä luulin että siihen riittää sopimus?
Se, että Norjalla on öljyä tai Sveitsillä kelloja vientituotteina, on yhtä heikko argumentti kuin että, korona tukahdutus ei onnistu, koska Suomi ei ole saari. Molemmissa maissa on oma valuutta, joka on järkevä rahapolittiinen valinta. Ja jos Suomi olisi alun perin ollut liittymättä EU:hun, mikään ei olisi Suomea tekemään Norjat. Vaikka onhan Suomessaki useita saaria.
Ja kyllähän Prismassa on oliiviöljyt sun muut kiisselit, ja Shellillt bensaa niinkuin Norjastain. Voidaan myö sulle tummelit ostaa, jos se siitä kiinni on.
Se ero siinä vain on, että toisen maan poliitikot ajavat oman etua, suomalaiset poliitikot hakevat sopua. Siksi esimerkiks suurimmat kuluerät ovat EU-budjetista on maataloustuet, jotka muut maat maksattaa EU-budjetista, mutta Hölmälä maksaa omat tukiaisen pääosin itse. Se johtuu epäonnistuneista jäsenneuvotteluista vuonna 1995, kun EU-jäseneksi haluttiin hinnalla millä hyvänsä.
Kerta toisensa jälkeen sama kaava toistuu. Viimeksi Katainen ´epäonnistui´ vuonna 2014 ennen Marinia, joten hölmöläiset saivat maksaa osan Englannin, Hollannin, Itävallan, Saksan ja Ruotsin jäsenmaksuista, jotka ovat jokainen Suomea vauraampia maita. Mitä tuttua oli elvytyspakettineuvotteluissa? Nuiva nelikko sai alennuksia tuleviin EU-jäsenmaksuihin, mutta Suomi ei vaatinut mitään eikä saanut mitään. Mitä tästä opimme?
MUTTA SILTI SUOMESSA ON MAAILMAN PARAS HALLITUS JA MAAILMAN PARAS PÄÄMINISTERI!