Nimenomaan ostaa silloin kun on paniikki ja rauhoittaa markkinat. Viimeinen virhe olisi ollut myydä
Ööh, ensin sanot että Herlin oli paniikkinapilla mahdollisesti tulevien massairtisanomisten takia, ja nyt sanot ostoilla rauhoitettiinkin markkinoita. Ja sun sanastossa paniikkinappula on siis sama kuin ostonappula. En ihan pysy mukana noin lennokkaassa ajatuksen juoksussa. Mutta ei se mitään, mennään eteenpäin.
Koneen liikevaihdosta n. puolet tulee huolto liiketoiminnasta, josta ei huonoinakaan aikoina voi oikein tinkiä jos haluaa että se jo asennettu laitteisto jatkaa toimintaansa.
Sillä ei ole merkitystä kuka ne huoltaa. Tänäkin päivänä suomessa Koneen hissejä huoltaa useitakin toimijoita. Kone on itseasiassa kallis huoltaja
Varmaan on muitakin huoltajia, sanoinkin vaan että Koneen liikevaihdosta n. puolet tulee huoltoliiketoiminnasta joka ei ole niin suhdanneriippuvaista kuin uuslaitemarkkina
Voidaan siis melkoisella varmuudella sanoa että mitään "massiivisia" irtisanomisia ei olisi tullut.
Olisi tullut jos tilaukset olisivat vähentyneet ja olisivat vähentyneet. Ja nyt puhutaan pelkästään Koneesta. Markkinat eivät olisi koskaan palautuneet ennalleen. Esimerkkinä Valion Venäjän vienti, tuli pakotteet niin ei pystynyt enää viemään Venäjälle. Jos pakotteet joskus poistuu, niin ne on oppinut jo itse tekemään juustonsa, joten se markkina on menetetty
Sanoisin niin, että paketti saattaa lisätä Koneen vientiä, riippuu kyllä tosi paljon siitä mihin ne elvytysrahat käytettään.
Mutta paketin kaataminen ei olisi dramaattisesti sitä vähentänyt edellä selittämistäni syistä johtuen, ei ainakaan niin että mitään massiivisia irtisanomisia olisi tullut.
Jos venäläiset on oppinu tekemään juustonsa, niin minkäköhän takia ne edelleen käy Suomessa hamstraamassa Oltermannia?