Mutta kuten sanottu ei ole hyvä tuputtaa omia mielipiteitään liikaa.
Tämäpä... Itselläni siis varsinkin aiemmin forkkahistorian aikana silloin, kun luulin olevani niin ainutlaatuisen erinomainen muihin nähden.
Kun tuska käy sietämättömäksi niin kannattaa rukoila.
Hohhoijaa kun nähdään solvauksia siellä missä niitä ei ole.
Rukoillessa kannattaa toki myös muistaa rukoilla kiitosrukouksella siitä, kuinka on saanut kärsimyksistään elämänmittaisella matkalla jo tarpeekseen. Jos on saanut. Jos ei, niin kärsimys seuraa oppaanamme aina siihen saakka, kunnes havahdumme hereille meidän suloisesta pikku painajaisunestamme, joka meillä kaikilla esiintyy enemmän tai vähemmän elämänmatkan koetinlautana.
Armo eli niin itsemme kuin myös muidenkin armahtaminen nykyhetkessä on tärkeää, jos haluaa menneiden olevan menneitä anteeksi annettuna niin itsellemme kuin muille. Menneisiin asioihin ei ihminen nykyhetkessä pysty vaikuttamaan, joten hetkessä eläjä antaa luonnollisesti menneiden olla menneitä. Oli siitä 5 minuuttia tai 30 vuotta ja vaikka mitä olisi tapahtunut niin silti.
Voit siis armahtaa muita keskustelijoita, varsinkaan koska kaikki eivät välttämättä tiedosta omia reaktioitaan tai eivät aina ole täysin tietoisia siitä mitä tapahtuu kunkin kohdalla. Armahtaminen on tärkeää myös siksi, että niin tehdessään oivaltaa tietoisella tasolla, ettei syyllisiä ole. Kaikki vaan on miten on ja sillä hyvä niin.
Mutta lähes jokainen meistä ihmiskunnan jäsenistä saattaa luoda ennakkoon, ensivaikutelmaan, odotuksiin, sisäisiin vaatimuksiin tai toiveajatteluun perustuvia tulkintoja, mielikuvia eli mielen kyhäelmää kuvitelmaa ja tulkintaa kaikki tyynni. Näitä voitaisiin kutsua vaikkapa jokaisen oman egon vaatimuksiksi ja harhaluuloiksi. Pidän itse erityisesti henk.koht. juuri tuosta sanasta harhaluulo, harhakuva. Harhoja ja mielikuvia yhtä kaikki tyynni, mutta ei sitä todellisuutta, joka on niiden tuolla puolen ilman omia mielikuvia, uskomuksia ja reaktioita.
Katsokaa vaikka kokeneita matkailijoita. Reppureissaaja ei elämänmittaisella matkallaan ota liikaa tai liian painavia tavaroita reppuun, jotta jaksaa reissata kevyemmin ja huolettomin mielin väsymättä tuskaan, jota ei ole.
Jos joku saa pahan mielen jonkun toisen foorumikirjoituksista, niin hän on samastunut ehkäpä aivan toisenlaisiin odotuksiin paljon ystävällisemmästä asenteesta keskustelufoorumeilla. Valitettavasti näin ei yllättävän useinkaan aina ole, vaan kyyti voi aluksi vaatia totuttelua ja omien odotusten sekä oman egon äänen vaimentamista, jotta voi ilman kielteisyyden ilmapiiriä osallistua keskusteluun ja olla vähät välittämättä siitä mitä joku teille sanoo.
Joten kun seuraavan kerran tänne foorumille haluaa kirjoittaa jotakin, kannattaa aina pitää mielessä, että ne omat odotukset ensin veks, jotta sellaisiin ei pety, jos niitä ei muutenkaan ole. Silloin voi jo jollakin tasolla sanoa vapautuneensa mielen syövereistä eli kärsimyksestä, joista pettymys on vain yksi esimerkki muutamien muiden kielteisten emootioiden joukossa. Pettymystä ei voi luoda toinen ihminen toisen puolesta, vaan se tapahtuu ihmisen omista tiedostamattomista reaktioista käsin, kun ruusuiset odotuksemme murenevat päin seinää.
Eli summasummarumia: Toinen kirjoittelija ei ole välttämättä ongelma, vaan oma tiedostamattomuus omille käsityksille ja reaktioille, joiden kautta helposti tulee tulkituksi toisen ihmisen kielteisiä sanoja.
Vittuiliko se eräskin siis minulle? Vai oliko se silkkaa hyvää tai mustaa viatonta läppää? Nuo ovat esimerkkejä siitä, miten monella eri tavalla tulkintoja toisten ihmisten kirjoituksista voi tehdä ja pahoittaa siksi itse mielensä. Mutta mitäpä jos mielensäpahoittaja on siitä mielensä pahoittamisesta siis itse vastuussa...?