Katselin eilen telkusta Uefa supercupin loppuottelun Real Madrid - Atalanta. Real Madrid voitti 2-0 ja Kylan Mbappe teki maalin heti avausottelussaan RM:n paidassa. Maaliin antoi hienon syötön Jude Bellingham. Real Madrid taitaa olla tällä hetkellä maailman paras jalkapallon seurajoukkue. Ensi talvena täytyy kyllä käydä katsomassa yksi kovasti fanittamani Real Madridin ottelu joko Sevillassa tai Granadassa. Malaga CF pelaa Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ja lähimmät kaupungit nähdä La Ligaa ovat Sevillassa ja Granadassa. Viime talvena katselin netistä La Ligan otteluiden lipunhintoja, ja ne olivat minusta aika kalliita. Sellaiselle kohtuullisen hyvälle paikalla katsomossa liput maksoivat 100-150 euroa. Ja jos vieraileva joukkue on Madrid tai Barcelona, niin liput ovat vielä paljon kalliimpia. Malaga CF:n otteluja kävin katsomossa ja niihin liput maksoivat 20-40 euroa.
Tuo ihmisen nuukuus tietyissä asioissa panee aina joskus vituttamaan. Kun menen käymään huorissa, niin 250 euron tuntitaksa ei tunnu paljon miltään. Kun teen ostospäätöksen, niin rahanmeno ei yhtään kirpaise. Mutta jos saman rahan käyttää johonkin muuhun kokemuksen, elämyksen tai nautinnon hankkimiseen, niin se on aina harkinnan paikka. Olin pitkään odottanut, että Mozartin ooppera Don Giovanni esitetään Savonlinnan oopperajuhlilla, ja tänä kesänä se tapahtui. Olin aivan innoissani, mutta kun katselin netistä lippujen hintoja niin lähes 250 euron hinta tuntui aivan järkyttävän paljolta. Ajattelin, että taidanpa jättää väliin. Laiturin päässä ongella istuminen tulee paljon halvemmaksi. Luin kännykästä foorumilta kuinka foorumiystäväni HuliVili kävi suurissa stadionkonserteissa ja hankki elämäänsä kokemuksia ja suuria elämyksiä. Eli toteen unelmaansa. Olin vähän kade. Mietin että kuinka paljon se Mozartin Don Giovanni minulle todellakin merkitsee.
Muistelin Prahaa ja ihanaa Kristynkaa, joka naureskeli viimeiselle roomalaiselle, pohjoisten metsien vaalealle pedolle, joka rakasti Mozartin musiikkia, mutta ei ollut koskaan käynyt oopperassa katsomassa Amadeuksen oopperaa. Kristynka vei minut tarunhohtoiseen Stavovske divadloon, joka on ainoa vielä pystyssä oleva teatteri- ja oopperatalo, missä Wolfgang Amadeus Mozart on johtanut orkesteria. Arkkitehtuuria ja kauneutta rakastava historian maisteri oli aivan silmät ymmyrkäisinä kaikesta siitä kauneudesta minkä Stavovske divadlo piti sisällään. Granadolla pää pyöri kuin pöllöllä, eli vähintään sen 360 astetta ympäriinsä. Istuin Prahan viehättävimmän naisen vieressä, joka oli tyylikkäässä mekossaan kaunis kuin öinen moottoritie, ja näin sieluni silmillä kuinka Mozart marssii orkesterimontun eteen, rapsuttaa takamustaan tahtipuikolla ja heilauttaa käsiään. Don Giovannin ensitahdit täyttävät salin. Oli syyskuun 29. päivä vuonna 1787 ja Don Giovannin kantaesitys alkaa Prahan Stavoske divadlossa. Heti oopperan ensi hetkistä lähtien elin mukana joka solullani. Unohdin että olen vain epämusikaalinen punkbändin basisti. Lumouduin oopperan Don Giovanni hienoudesta, kauniista musiikista ja visuaalisesta loistosta. Oopperan jälkeen kävimme syömässä ravintolassa. Söimme pitkän kaavan mukaan ja joimme kaksi pulloa tsekkiläistä Ludmila valkoviiniä, josta Mozartinkin kerrotaan saaneen inspiraationsa Don Giovannia Prahassa säveltäessään Hiilitorin varrella talossa numero 1 (Uhelny trh). Yöllä Vinohradyn airbnb:n kämpässäni rakastelimme pitkän kaavan mukaan. Mietin silloin, että haluaisin sitten joskus kohdata pelottavan kuoleman kuin prahalaisen naisen kuuman sylin.
Mietin laiturin nokassa näitä asioita, ja ostin seuraavaksi tiistaiksi lipun Savonlinnan oopperajuhlille Don Giovannin esitykseen. Enkä tyytynyt pelkkään peruslippuun, vaan ostin myös ennen esitystä Olavinlinnan Kuninkaansalissa nautittavan oopperaillallisen ja kuohuviinitarjoilun väliajalla. Ja ensi talvena käyn kyllä Sevillassa tai Granadassa katsomassa Real Madridin futismatsin
.