Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: IhanaLotta on ihana  (Luettu 4262 kertaa)

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 331
  • ***** Huikea tyyppi
IhanaLotta on ihana
« : Huhtikuu 07, 2020, 13:17:14 »
Täällä kertomuspalstalla on ollut näin korona-aikana kovin hiljaista. Valpastuin, kun huomasin kalenterissa, että IhanaLotta olisi Turussa. En löytänyt ainuttakaan kirjoitusta, mutta sen verran katselin keskusteluhistoriaa, että totesin hänen olevan tutustumisen arvoinen. Viikon varoitusajalla sain siirreltyä omia potilaitani siten, että sain 2-tuntisen lounaan järjestettyä. Tosin lounaalla ei ollut tarkoitus syödä. Ainakaan ruokaa. Paikka oli lähellä ja kävelin kauniissa kevätsäässä paikalle. Turussa oli keskellä päivääkin varsin vähän liikkujia. Ihmiset ovat ottaneet todesta liikkumisrajoitukset. Koin hieman huonoa omatuntoa tästä, mutta ajattelin, etten ole ketään tavannut, liikkunut vain kodin ja työpaikan väliä ja vielä autolla. Psyykkasin itseni niin, että olen tämän tulevan vierailun ansainnut. Ja Lotta houkutteli, vaikka en edes kuvaa ollut nähnyt

Sovittu paikka löytyi ja ovi oli kutsuvasti auki. IhanaLotta oli todella ihana Lotta. Kauniskasvoinen ja juuri sopivan ikäinen ja hieno luomuvartalo. Vielä sellainen helposti lähestyttävä ja luonteva. Istuskeltiin vettä juoden ja juteltiin niitä näitä, enimmäkseen koronasta. Totesimme molemmat olevamme terveitä, ainakin sillä hetkellä. Jutustelu sai jäädä, ja lähdin normaaliin tapaan hammaspesulle ja vähän suihkutteleman. Lotta oli sillä aikaa vähentänyt vaatetustaan ja hän oli todella nätti ja syötävän näköinen (olihan lounasaika).  Näin ollen söin lounaaksi varsin hyvän makuista Lottaa (tai oikeastaan pyörittelin Lotan paisuvaiskudoksen ulkonevaa osaa kielelläni). Hieman olin huolestunut kumiasiasta. Lotalla oli vain Sultan XL -kumeja ja ainoa sopiva on ollut MySize69. Hyvällä suutekniikalla Sultankin meni paikalleen, tosin hiukkasen puristi tyvestä ja jäi vähän lyhyeksi. Mutta plussana oli, että se tuntui ohuemmalta, kuin MySize. Sitten rakasteltiin ja nautittiin. Pitkään. Niin kuin tavallista laukeamiseni oli vaikeaa, mutta saipahan kaksi tuntia tuntea käsittämättömän hyvältä tuntuvaa puristusta, lämpöä ja kosteutta ja tuntea vielä  kauniin vartalon kosketuksen. Laukeaminen ei muuten näillä tapaamisilla ole pääasia, vaan ihan muut asiat. Toki hyvää extraa se on, jos sattuu onnisumaan. Tällainen hidas laukeaja on tässä aina ollut ja ikä vain on vaikeuttanut. Mutta samalla seksi on tullut aina vaan paremmaksi.

Kyllä Lotta on ihana-alkuosansa ansainnut! Kiitos mukavasta ”lounasseurasta”

Ylilääkäri

Poissa Vieras0424

  • Full Member
  • Viestejä: 195
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: IhanaLotta on ihana
« Vastaus #1 : Huhtikuu 08, 2020, 11:46:46 »
Kiitos sinnekin  :-* ja Turkuun poikkean lähempänä kesää tai kesällä uudelleen.