...on tavallaan kuin minua ja itseä ei olisi ollenkaan. Niin oman kuin muidenkin varaan rakennetun arvostuksen, kunnioituksen, huomion ym. poisjäänti jättää jäljelle kauniin elämän nykyhetkessä, jossa tärkeintä ei ole se mitä joku henkilö saa aikaan. Jospa vaan huomioidaan tämä elämä, tämä hetki, tämä kaikki välillämme ja ympärillämme sekä ymmärrys siitä. Ymmärrys armosta, nöyryydestä ja kärsivällisyydestä ilman sen kummempaa omanarvontuntoa. Minussa ei ole mitään erityistä, vaikka ihmiset ovatkin erilaisia.
"Itse" on se, jota ennen oli kivaa ruokkia sanoilla, kuten arvo, rakkaus ja huomio. Kunnes sitten tuli oivallus, ettei se olekaan ihan kivaa, vaan kärsimystä, jos on jotakin ylimääräistä, joka voidaan uhata tai riistää, jos sen puolesta pitää taistella ja puolustaa jotakin haurasta korttitaloa.
Rakkaus ja arvostus ei kuulu itselle, vaan elämälle! Minä en halua ottaa mitään kunniaa edes mistään hekumasta, jonka elämä jo sinällään tuo ihmisten välille. Haluan vain olla vapaa nykyhetkessä ja mielen vankilasta ilman turhaa painolastia. Katsoin Matrixin trilogiankin taas hiljattain tuoreeltaan.
"Itse" on se, jota ennen oli kivaa ruokkia sanoilla, kuten arvo, rakkaus ja huomio. Kunnes sitten tuli oivallus, ettei se olekaan ihan kivaa, vaan kärsimystä, jos on jotakin ylimääräistä, joka voidaan uhata tai riistää, jos sen puolesta pitää taistella ja puolustaa jotakin haurasta korttitaloa.
Rakkaus ja arvostus ei kuulu itselle, vaan elämälle! Minä en halua ottaa mitään kunniaa edes mistään hekumasta, jonka elämä jo sinällään tuo ihmisten välille. Haluan vain olla vapaa nykyhetkessä ja mielen vankilasta ilman turhaa painolastia. Katsoin Matrixin trilogiankin taas hiljattain tuoreeltaan.