[Vieras0263]

Nykypsykologinen tutkimus ja sen kehitys tuntuu ajavan hanakasti erilaisia häiriöluokituksia lisää ja erittelevän tietyllä tavalla lähes samannäköisiäkin häiriöitä omiksi diagnostisiksi kategorioikseen. On hyvä tietenkin pohtia, mistä tämä johtuu. Niillä, joilla ei ole parempaakaan tekemistä juuri nyt tai jotka ovat esim. vetäneet kaatopaikkakännit tai muut kalsariöverit, voivat huoletta silmäillä tämän pohdiskelevan romaanin läpi. Nyt kun on tullut tätä psykologiaakin opiskeltua ja kiinnostuttua eri aihepiireistä.

Tarkoitus on siis ihmetellä auki, miksi esim. sellaiset häiriöt, kuten autismi ja skitsofrenia, on eroteltu niin erilaisiin kategorioihin, vaikka niiden kohdehenkilöt näyttävät ulospäin samanlaisilta hoitamattomien ongelmien ollessa suurimmillaan. Tai päänsisäinen kaaos hoitamattomassa tilassa saattaa näyttäytyä jopa yhtä suurelta. Kumpaakin yhdistävät sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet ja skitsofrenian oireiston negatiiviset oireet.

Kumpaakin yhdistää jopa mahdollinen yhteinen geneettinen perusta, jota on alettu tutkimaan:

https://yle.fi/uutiset/3-6516816

https://yle.fi/uutiset/3-6203686

Ensimmäinen artikkeli kuvaa geneettisen yhteyden löytymistä autismin, skitsofrenian ja ADHD:n (joista jälkimmäinen siis nyt minulla neuropsykologisessa tutkimusvaiheessa) välistä geneettistä yhteyttä.

Jälkimmäisessä taas on keskitytty nimenomaan autismin ja skitsofrenian yhteisiin geneettisiin löydöksiin.

En yhtään ihmettelisi, vaikka nuo kaikki kolme häiriötä löytyisivät vielä joskus saman spektrin alta, kun geenitutkimus etenee riittävästi. Niitä on pidetty erilaisina häiriöinä, mutta niin paljon samoja ja yhteisiä toimintakykyyn ja sosiokognitiivisiin taitoihin liittyviä haasteita ja oireita, että miksi ei voitaisi vain suoraan puhua saman kategorian eri alahäiriöistä sen mukaan, esiintyykö psykoottisesti positiivisia oireita eli harhojen ja/tai harhaluulojen näkemistä vai ei.

Esimerkiksi autismi ja skitsofrenia näyttävät hoitamattomana ulospäin samanlaisilta tosiaan. Erona on siis vain ja ainoastaan alkamisikä sekä se, esiintyykö harhaisia oireita. Toinen alkaa jo syntymästä lähtien varhaislapsuudessa havaittavasti ja toinen aikuisiässä. Ja hoitokeinot kognitiivisine käyttäytymisterapioineen ym. erityisjärjestelyineen ovat yleensä auttaneet molemmissa.

Tämä puheenaihe alkoi mietityttämään siinä vaiheessa, kun joku minulle tuttu henkilö sanoo olevansa diagnoosiltaan asperger ja myöntää kärsineensä harhaluuloista tai muista sekoamiskokemuksista. Jolloin taas joku toinen on alkanut suuremmin ihmettelemään, ovatko nuo em. häiriöt loppujen lopuksi nyt niin kovinkaan kaukana toisistaan.

Kenties edukseen heikot ympäristöolosuhteet siis edesauttaisivat herkemmin ADHD- ja autisti-ihmisille kehittymään hulluuden piirteitä. Tai sitten kyse on samansuuntaisesta asiasta riippuen siitä, hoidetaanko näitä vai ei ja millaisia hoitomuotoja käytetään? Tai miten ympäristön olosuhteet vaihtelevat kenelläkin ja millaisina?

Jopa psykiatriassa tunnutaan kohtaavan haasteita erottaa oireiden perusteella häiriöt nykyäänkin toisistaan:

https://docplayer.fi/1314514-Autismin-kirjon-ja-psykoosihairioiden-eroja-ja-yhtalaisyyksia.html

Joskus autismilla oli toisenlainen nimitys psykologian historiassa nimeltä lapsuuden skitsofrenia. Ja loppujen lopuksi, nykyään taidan jopa pitää siitä nimityksestä, jos sellainen vielä olisi olemassa. Sillä se sanamuotona antaisi toivoa parantumisesta. Tiedetäänhän nykykäsityksen mukaan, että skitsofreniasta voi parantua jopa täysin ja se on hyvä asia. Autismi-diagnoosin saaneet taas saattavat joutua kantamaan enemmän parantumattomuuden leimaa, koska toisaalta heille voidaan sanoa, että heidän täytyy oppia elämään oireidensa kanssa.

[Kapu]

Tunnen autistin, jolla ei ole skitsofreniaa. Ei mulla muuta.

[Vieras0263]

Tuossa docplayerin tiedelinkissä on muuten vielä erikseen maininta juuri tuosta, että autisminkirjon henkilöillä on tavallista suurempi riski psykoosioireiden kokemiseen. Olen havainnut aiheesta lukeneenakin samanlaisen yhteyden löytyvän myös ADHD:n ja psykoosioireiden väliltä, eli korostunut riski, (kuten myös muillekin mielenterveyden häiriöille kuten masennukselle, ahdistuneisuudelle, kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle jne.)

Kysymys kuuluu siis niinkin, että ovatko psykoosioireet kuinka paljon todennäköisempiä, jos ympäristöolosuhteet olisivat mahdollisimman epäedulliset? Tuohon liittyen toiveissa tietenkin, että tiede antaisi lisää vastauksia, mutta saapa nähdä, mihin suuntaan tämä kehittyy.

Kaikilla autisteilla, niin kuin tarkkaavaisuushäiriöisilläkään, ei tosiaan välttämättä esiinny psykoottisia jaksoja eli harhojen näkemistä elämässään. Mutta jotkut onnekkaat ovat ilman muutoin pysyväksi psykoottiseksi elämäksi tapahtuvaa kehitystä tai sitten jotkut sen kanssa, ja se pistääkin miettimään, mikä noissa häiriöissä toisaalta nyt on niin kaukana diagnostisesti psykologian kannalta, kun ne voisivat olla vähän kuin samaa sarjaa ja spektriä lohkottuna omiksi alalajeikseen.

(Suokaa anteeksi, jos on taas päivän typerintä pohdintaa...)

[Lifti]

Nuorisotyössä ja perhepiirissä ollut sen verran autismin kanssa tekemisissä että en lähtisi rinnastamaan, saati vertailemaan. Edes acdc juttuihin  Ei mulla muuta.

[Vieras0263]

Niin no...

Se rinnastettavuus taitaakin olla vähän makuasia riippuen mistä päin asioita tarkastelee. Ymmärrän toisaalta ihmisiä, joille tulee työnsä puolesta esim. lastensuojelussa tai perheterapian tai muun asiakkaaksi sellaisia tavanomaisia tapauksia, joiden osalta onkin helppoa erottaa kaksi asiaa toisistaan. Mutta sitten toisaalta on sanottu, että vaikkapa jokin autismin kohderyhmäkin voi edustajien kesken erota toisistaan piirteiltään ja haasteiltaan sisältäen vähän niin kuin uniikkejakin tapauksia.

Sanotaan, ettei se joidenkin empirismikään erilaisista haasteista tai niiden yhdistelmistäkään täysin mahdoton ilmiö ole. Tämä keskustelu, jota eräänä päivänä tuli tehtyä kahdestaan jonkun kanssa, osoitti, että on olemassa sellaisia tapauksia, joissa rajanvetoa ei ole helpointa tehdä. Mihin lokeroon sitten kannattaa tunkea kun ei oikein sovi mihinkään yksittäiseen ja multidiagnosointikaan ei aina ole se suorin tapa yrittää selittää jonkun ongelmia ja haasteita. Ja taas toisissa tapauksissa multidiagnosointi (esim. ADHD ja asperger samalla kerralla) voisi yhden diagnosoinnin (esim. skitsofrenia) sijaan mahdollistaa jollekulle lokerointiin sopimattomalle peruselämistä ja koulunkäyntiä varten täydemmät ja tehokkaammat hoitomuodot, jotka jollakin toisella nimikkeellä jäisivät saamatta tai eivät toimisi samalla tavalla.

Mutta tosiaan, jollakulla ei ikävä kyllä liioin taida olla mahdollisuutta olla nauramatta tälle koko jutulle. Itse asiassa mitä enemmän näitä alkaa pyörittelemään, sitä huvittavammalta tämä alkaa tuntua.

[veeras]

En ole koskaan kuullut kenenkään autistin kärsivän skitsofreniasta.

[Vieras0263]

Tässä ei siis sinänsä ollut tarkoitus tosiaan pohtia, kuka tuntee ketäkin, jolla on nimellisenä diagnoosina jompikumpi tai molemmat. Tarkoitus oli ennen kaikkea pohtia sitä, että voidaanko nykyisiin erotuskriteereihin kuinka hyvin luottaa, jos niillä erotellaan kaksi osittain samannäköistä häiriötä toisistaan aivan eri kategorioihin, mutta ei esimerkiksi saman pääkategorian alle erilaisiin alakategorioihin. Siitäkin huolimatta, vaikka yhteisiä geneettisiä tekijöitä on löydetty. Onko näin selkeää rajanvetoa ja erottelua tarpeellista tai edes mahdollistakaan tehdä?

Tieteellisessä tarkastelussahan muutenkin voidaan pohtia asioita systemaattisen epäilyn, teoreettisten kritiikkien ja nykyisten selitysmallien kyseenalaistamisen avulla, erilaisten argumenttien ja todisteiden tukemana.

Muutenkin joidenkin ihmisten päänsisäiseen maailmaan voi tapauskohtaisesti olla jopa vaikea päästä, jos jotkut ihmiset eivät koskaan avaa avoimin kortein sitä mitä siellä liikkuu. Ja häilyvät rajatapauksetkin ovat mahdollisia. Voihan esimerkiksi olla ihmisiä, joilla on autismidiagnoosi, mutta myös muitakin oireita, joiden avulla toinen mahdollinen diagnosointikriteeri täyttyy esimerkiksi täysi-ikäisenä tai myöhemmin. Ja tiedetään sekin, että kaikki eivät ehkä koskaan mene niistä jutuista kertomaan ulkopuolisille, koska sekin tavallaan kuuluu joillakin oireiden kokonaiskuvaan.

Nyt kun tuli luettua juuri tuota Autismin kirjo ja kuntoutus -kirjaa ihan silkasta uteliaisuudesta tieteellisin silmin eli erilaisia kuntoutustutkimuksia, niin niissä on aika paljon samannäköisiä elementtejä kuin mitä esimerkiksi skitsofreniapotilailla. Molempiin näyttää tutkimusten mukaan toimineen kognitiiviset käyttäytymisterapiamenetelmät tai muut vuorovaikutusta ja käyttäytymistä kehittävät menetelmät, joiden avulla kuntoutetaan joku henkilö opiskelu- ja/tai työkykyiseksi.

Tällaisia huomioita vaan tuli pohdittua. Ja aika paljon kumminkin aihepiireihin psykologian opiskelunkin takia tullut loppujenlopuksi motivoiduttua perehtymään syvemmin, koska aiheet toisaalta kiinnostavat. Ja toisaalta, kun tässä on esim. nämä ADHD-tutkimuksetkin nyt käynnissä. Tarkoitin siis sanoa, että kaikki tällaiset aiheet, jotka liippaavat läheltä neurokirjon asioita ja toisaalta psyykkisiä häiriöitä, kiinnostavat muutenkin.

Hyvä välillä kai haastaakin joitakin vallitsevia tieteellisiä käsityksiä eikä purematta niellä vaikkapa lääketiedettäkään kuin piru Raamattua...

[Lifti]

Tiedän monta skitsofreniaa sairastavaa ihmistä jotka eivät ole ikinä elämässään tehnyt jalkakyykkyä. Tekemättömät jalkakyykyt puhkaisee aikuisiän skitsot. Tiedän. Olen lukenut kirjoja.

[Vieras0263]

Tiedän monta skitsofreniaa sairastavaa ihmistä jotka eivät ole ikinä elämässään tehnyt jalkakyykkyä. Tekemättömät jalkakyykyt puhkaisee aikuisiän skitsot. Tiedän. Olen lukenut kirjoja.

Oi Lifti Lifti... Milloin pääsemme yhdessä tekemään jalkakyykkyjä? 

[Kellopeliappelsiini]

Tiedän monta skitsofreniaa sairastavaa ihmistä jotka eivät ole ikinä elämässään tehnyt jalkakyykkyä. Tekemättömät jalkakyykyt puhkaisee aikuisiän skitsot. Tiedän. Olen lukenut kirjoja.

Hitto!!! Ei vittu sentään!!!

Just tajusin että mäkin tiedän monta jotka eivät sairasta skitsofreniaa mutta ovat tehneet salilla aina myös jalkakyykkyjä penkin ja haban lisäksi. Tehdy jalkakyykyt ehkäisee aikuisiän skitsoja.

Mä olen elänyt, koska olen lukenut.

[veeras]

Tässä ei siis sinänsä ollut tarkoitus tosiaan pohtia, kuka tuntee ketäkin, jolla on nimellisenä diagnoosina jompikumpi tai molemmat. Tarkoitus oli ennen kaikkea pohtia sitä, että voidaanko nykyisiin erotuskriteereihin kuinka hyvin luottaa, jos niillä erotellaan kaksi osittain samannäköistä häiriötä toisistaan aivan eri kategorioihin, mutta ei esimerkiksi saman pääkategorian alle erilaisiin alakategorioihin. Siitäkin huolimatta, vaikka yhteisiä geneettisiä tekijöitä on löydetty. Onko näin selkeää rajanvetoa ja erottelua tarpeellista tai edes mahdollistakaan tehdä?

Tieteellisessä tarkastelussahan muutenkin voidaan pohtia asioita systemaattisen epäilyn, teoreettisten kritiikkien ja nykyisten selitysmallien kyseenalaistamisen avulla, erilaisten argumenttien ja todisteiden tukemana.

Muutenkin joidenkin ihmisten päänsisäiseen maailmaan voi tapauskohtaisesti olla jopa vaikea päästä, jos jotkut ihmiset eivät koskaan avaa avoimin kortein sitä mitä siellä liikkuu. Ja häilyvät rajatapauksetkin ovat mahdollisia. Voihan esimerkiksi olla ihmisiä, joilla on autismidiagnoosi, mutta myös muitakin oireita, joiden avulla toinen mahdollinen diagnosointikriteeri täyttyy esimerkiksi täysi-ikäisenä tai myöhemmin. Ja tiedetään sekin, että kaikki eivät ehkä koskaan mene niistä jutuista kertomaan ulkopuolisille, koska sekin tavallaan kuuluu joillakin oireiden kokonaiskuvaan.

Nyt kun tuli luettua juuri tuota Autismin kirjo ja kuntoutus -kirjaa ihan silkasta uteliaisuudesta tieteellisin silmin eli erilaisia kuntoutustutkimuksia, niin niissä on aika paljon samannäköisiä elementtejä kuin mitä esimerkiksi skitsofreniapotilailla. Molempiin näyttää tutkimusten mukaan toimineen kognitiiviset käyttäytymisterapiamenetelmät tai muut vuorovaikutusta ja käyttäytymistä kehittävät menetelmät, joiden avulla kuntoutetaan joku henkilö opiskelu- ja/tai työkykyiseksi.

Tällaisia huomioita vaan tuli pohdittua. Ja aika paljon kumminkin aihepiireihin psykologian opiskelunkin takia tullut loppujenlopuksi motivoiduttua perehtymään syvemmin, koska aiheet toisaalta kiinnostavat. Ja toisaalta, kun tässä on esim. nämä ADHD-tutkimuksetkin nyt käynnissä. Tarkoitin siis sanoa, että kaikki tällaiset aiheet, jotka liippaavat läheltä neurokirjon asioita ja toisaalta psyykkisiä häiriöitä, kiinnostavat muutenkin.

Hyvä välillä kai haastaakin joitakin vallitsevia tieteellisiä käsityksiä eikä purematta niellä vaikkapa lääketiedettäkään kuin piru Raamattua...

Samanlaisia hoitoja ja lääkkeitä voi käyttää erilaisiin sairauksiin. Autistinen ihminen on kyllä ihan erilainen kun skitsofreniaa sairastava.

Onhan päällepäin näkyvillä oireilla jotain yhteistä, kuten sanoitkin, mutta en usko, että Suomessa autistinen lapsi diagnosoitaisiin skitsofreenikoksi tai toisinpäin.

Otetaan esim. vainoharhaiset ajatukset, joita on sekä psykoosisairauksissa ja ocd:ssa. Ne on silti ihan eri asia, vaikka osa oireista olisikin samantyyppisiä.

Oikeassa olet siinä, että erotusdiagnoosien tekeminen voi olla haastavaa. Ei olisi eka kerta, kun oikeasti c-ptsd- potilas saa kolmisivuisen listan erinäisiä diagnooseja tai masennuksen takaa paljastuukin ADHD.

Kannattaa muistaa, että oireet eivät tarkoita diagnoosia. Vainoharhaisuuden ja harhojen taustalla voi olla vähäinen uni tai voimakas stressi.
On myös ihmisiä, jotka kokevat koko elämänsä hallusinaatiota ja pärjäävät niiden kanssa.

[Vieras0263]

Tässä ei siis sinänsä ollut tarkoitus tosiaan pohtia, kuka tuntee ketäkin, jolla on nimellisenä diagnoosina jompikumpi tai molemmat. Tarkoitus oli ennen kaikkea pohtia sitä, että voidaanko nykyisiin erotuskriteereihin kuinka hyvin luottaa, jos niillä erotellaan kaksi osittain samannäköistä häiriötä toisistaan aivan eri kategorioihin, mutta ei esimerkiksi saman pääkategorian alle erilaisiin alakategorioihin. Siitäkin huolimatta, vaikka yhteisiä geneettisiä tekijöitä on löydetty. Onko näin selkeää rajanvetoa ja erottelua tarpeellista tai edes mahdollistakaan tehdä?

Tieteellisessä tarkastelussahan muutenkin voidaan pohtia asioita systemaattisen epäilyn, teoreettisten kritiikkien ja nykyisten selitysmallien kyseenalaistamisen avulla, erilaisten argumenttien ja todisteiden tukemana.

Muutenkin joidenkin ihmisten päänsisäiseen maailmaan voi tapauskohtaisesti olla jopa vaikea päästä, jos jotkut ihmiset eivät koskaan avaa avoimin kortein sitä mitä siellä liikkuu. Ja häilyvät rajatapauksetkin ovat mahdollisia. Voihan esimerkiksi olla ihmisiä, joilla on autismidiagnoosi, mutta myös muitakin oireita, joiden avulla toinen mahdollinen diagnosointikriteeri täyttyy esimerkiksi täysi-ikäisenä tai myöhemmin. Ja tiedetään sekin, että kaikki eivät ehkä koskaan mene niistä jutuista kertomaan ulkopuolisille, koska sekin tavallaan kuuluu joillakin oireiden kokonaiskuvaan.

Nyt kun tuli luettua juuri tuota Autismin kirjo ja kuntoutus -kirjaa ihan silkasta uteliaisuudesta tieteellisin silmin eli erilaisia kuntoutustutkimuksia, niin niissä on aika paljon samannäköisiä elementtejä kuin mitä esimerkiksi skitsofreniapotilailla. Molempiin näyttää tutkimusten mukaan toimineen kognitiiviset käyttäytymisterapiamenetelmät tai muut vuorovaikutusta ja käyttäytymistä kehittävät menetelmät, joiden avulla kuntoutetaan joku henkilö opiskelu- ja/tai työkykyiseksi.

Tällaisia huomioita vaan tuli pohdittua. Ja aika paljon kumminkin aihepiireihin psykologian opiskelunkin takia tullut loppujenlopuksi motivoiduttua perehtymään syvemmin, koska aiheet toisaalta kiinnostavat. Ja toisaalta, kun tässä on esim. nämä ADHD-tutkimuksetkin nyt käynnissä. Tarkoitin siis sanoa, että kaikki tällaiset aiheet, jotka liippaavat läheltä neurokirjon asioita ja toisaalta psyykkisiä häiriöitä, kiinnostavat muutenkin.

Hyvä välillä kai haastaakin joitakin vallitsevia tieteellisiä käsityksiä eikä purematta niellä vaikkapa lääketiedettäkään kuin piru Raamattua...

Samanlaisia hoitoja ja lääkkeitä voi käyttää erilaisiin sairauksiin. Autistinen ihminen on kyllä ihan erilainen kun skitsofreniaa sairastava.

Onhan päällepäin näkyvillä oireilla jotain yhteistä, kuten sanoitkin, mutta en usko, että Suomessa autistinen lapsi diagnosoitaisiin skitsofreenikoksi tai toisinpäin.

Otetaan esim. vainoharhaiset ajatukset, joita on sekä psykoosisairauksissa ja ocd:ssa. Ne on silti ihan eri asia, vaikka osa oireista olisikin samantyyppisiä.

Oikeassa olet siinä, että erotusdiagnoosien tekeminen voi olla haastavaa. Ei olisi eka kerta, kun oikeasti c-ptsd- potilas saa kolmisivuisen listan erinäisiä diagnooseja tai masennuksen takaa paljastuukin ADHD.

Sinänsä juuri tuo, että erotusdiagnostiikka ei aina ole helppoa. Virhediagnoosejakin tehdään. Ja keskinäisiä eroja kuin myös.

Mutta tämä onkin tarkoitus tavallaan toimia herättävänä keskustelunavauksena juuri sille, miksi asioita määritellään niin kuin määritellään ja miksi voi tulla yllättäviäkin havaintoja. Tai väärinkäsityksiä.

Ja empirismi eli jonkun kokemukset ovat kultaakin arvokkaampia.

[Lifti]

Autistit! Lopettakaa!

[JTM]

Kyllähän tää nyt oli kaikessa suhteessa niin roskapostia / spekulointia provon varjolla ettei tosikaan. Juu ADHD:n voi linkittää skitsofreniaan ja autismiin, mut autismia ei taas voi koskaan mitenkään sekoittaa skitsofreniaan....
Myöskin asperger, adhd ja autismi ovat lähellä toisiaan ja usein liittyvät toisiinsa (asperger sitäpaitsi luokitellaan nykyään autismin kirjoon). mutta kyllähän hullu on hullu siittä mihkään pääse. skitsofrenia voi olla seurausta tai edeltää masennusta ja joskus siihen ei vaan löydy mitään järkevää syytä.

[JTM]

Tai no joo ehkä liian kärkkäästi olin nyt kommentoimassa  sori 
Mut juu Autismin vertailu ns "hulluuteen" ei nyt vaan oikein sovi mun ajatusmaailmaan eikä pitäis ihan oikeissa diagnooseissakaan mennä niin. Mutta etiepäin siis 

[Vieras0263]

Hmm... Taitaa olla sopiva hetki tulla ulos taas yhdestä suloisesta kaapista.

Jos on elämänkokemusta neuropsykiatrisista piirteistä alkaen lapsuudesta (ADHD ja asperger) ja tämän lisäksi kokemusta siitä kuinka psyyke voi olla kovilla/paskana/jne (esim. masennus, ahdistuneisuus, tilapäiset psykoosit vaikeimpina elämäntilanteina)... Niin taitaa kumminkin empirismin kautta jotakin yhtäläisyyttä löytää kahden eri nimisen asian välillä. Tuntemuksia voisi kuvailla samanlaisen tuntuisiksi - pää oli yhtä sekaisin lapsuuden erokriiseissä kuin myös täysi-ikäisenä, kun oli turvattomassa seurassa päihdeporukoineen. Noh mitäs sitä menneitä märehtimään, kun niille on annettu anteeksi ja voi jatkaa ilolla tätä päivää tässä hetkessä ilman ajan vankina vainoharhailua.

Ei minua hävetä myöntää näitä, koska sellainen olisi typerää ja toisaalta pitkään sisäiset lukot pidätteli olemasta muillekin ihmisille läheskään näin avoin. Eli nyt se vihdoin onnistuu.

Jos joku kaipaa seikkaperäisempää selvennystä asioihin, niin minulta saa kokemuksia ym. kyllä kysyä. Myös kokemusasiantuntijaksi kouluttautuminen tulevan seksuaali- ja psykoterapiakoulutusten ohella kiinnostaa. Ja jos saa lääketieteelle sekä nykyisille käytännöille lähettää terveisensä, niin tässä keskustelussa se tulee ilmi, sillä vallitsevien tieteellisten käsitysten on kestettävä kritiikkiä argumentein. Ja kritiikkiä on lupa esittää.

Myönnetään kuitenkin, että tuo otsikon ilmaus saattoi hyvinkin olla yliampuva. Mutta sillekään ei aina voi mitään että tekee ensin ja miettii vasta jälkikäteen. Sekin kai kuuluu piirteiden kokonaiskuvaan.

Isän suvusta on tod.näk. peritty ADHD ja asperger sekä äidin suvusta (ja vuorovaikutuksesta) riski psykoottisten oireiden kehittymiselle. Se riski pysyy poissa, jos on ollut näin kiinnostunut henkisestä kypsymisestä läsnäolon ja egokuolemateemojen avulla, akateemisesta opiskelusta ja luotettavista sekä raittiimmista ystävyyssuhteista. Tai vaikkapa luonnossa kävelystä ja musisoinnista spontaanimmalla flow:lla synan avulla. Niin ja rakkaudesta seksityöalaan eli hupakointiin!

Jos jotkut muut haluavat kaikella pokalla tulla ulos omista komeroistaan, niin saa jatkaa tähän lankaan. Parempihan se on, ettei ihmisille synny turhia väärinkäsityksiä. Esim. vaikka kirjoittelu ja käyttäytyminen on joskus ehkäpä näyttänytkin jollain tavoin typerän ja kusipäisen näköiseltä, niin muistakaapa tämä:

Minä en sellaista ole kenellekään tarkoittanut, vaan niin vain on päässyt tahattomasti ja huolimattomuuttaan käymään. Tarkoitus ei siis ole ollut käyttäytyä idioottimaisesti ja kuin kusipää. Eli ehkäpä tämän avulla nyt jotkut näkevät asioita realistisemmassa ja laajemmassa valossa, kun faktatiedot on tuotu päivänvaloon. Eikä muuten hävetä, vaan helpottaa myöntää ja todellakin vapauttavaa lakata piilottelemasta turhaan tiettyjä juttuja, joiden piilottelu herättänee lähinnä turhia väärinkäsityksiä muiden silmissä vailla myötätuntoa ymmärtää jonkun piirteitä ja haasteita.

Ilo on tässä tapauksessa todellakin puolella, ja minä kiitän!

[JTM]

Asioiden kanssa ulos (kaapista) tuleminen, puhuminen totuudenmukasesti ja oikein termein on ihan eri asia. Edelleenkään ADHD/autismia/aspergeria ja skitsofreniaa ei voi mitenkään rinnastaa toisiinsa. Juu tottakai samalla persoonalla voi olla kaikkia edellä mainittuja ja varmasti sen jäljiltä myös masennustakin. Kuitenkin otetaan huomioon että ADHD:hen ja Skitsofreniaan on olemassa lääkkeitä ja hoitoja mitkä lievittävät oireita (turruttavat) taas aspergeriin ei ole olemassa lääkettä. Vääriä diagnooseja voi varmasti tulla jos on hankalampi potilas tutkittavana..... voin itse sanoa että olen kaikkiin noihin kategorioihin kuuluvien ihmisten kanssa ollut tekemisissä säännöllisesti ja monen ikäisten myös. Aikuis ja lapsuus-ajan ADHD-diagnoosi ja hoito on myös hyvin erilainen ja tavallaan aivan eri "sairaus" vaikka samalla nimellä kutsutaankin, myös Asperger ihmisiä löytyy monia erilaisilla oireilla. Mutta pääosin asperger-potilaat (lapset etenkin) ovat älykkäämpiä kuin ehkä "normaalit" lapset, kuten myös jossain määrin skitsofreenikot, mut skitsofreniaa sairastava voidaan myös helpommin tunnistaa yksinkertaisilla "psykopaatti-testeillä". Asperger tapaukset suomessa vaan ovat niin vähän aikaa olleet virallisena diagnoosina ja asiaa tutkittu vähemmän aikaa, kuitenkin tapaukset ovat jatkuvasti lisääntymässä ja vanhemmallekin väelle on pystytty tekemään tuosta diagnooseja. Moni voisi yllättyä paljonko pelkästää asperger-oireyhtymä diagnoosin saaneita on jokapäiväisessä työelämässä ja heitä vain pidetään vähän "outoina" ja lisäkis vielä ne kenele ei ole koskaan tehty kyseistä diagnoosia, eikä varmaan tulla koskaan tekemäänkään. "Uusimmat väestöseulontoihin perustuvat arviot Aspergerin oireyhtymän ja PDD-NOS:in kokonaisesiintyvyydestä vaihtelevat 0,6 ja 1,7 prosentin välillä".

[Vieras0263]

Mihinkään ei voida varmuudella alleviivata, että toimisi lääkehoito hoitomuotona. Olen tätä katsonut vierestä sellaiseenkin henkilöön, jolla on ollut heikommat yöunet ja paranoidiset piirteet mukana kuvioissa. Vuosikymmentenkään neurolepti- tai bentsodiatsepiini-lääkitys ei ole välttämättä auttanut juuri yhtään. Psykoterapia kylläkin saattaisi auttaa.

Ja siis tosiaan kokemuksista puhuminen on sinällään ollut jo kynnys avautua, mutta koska en näillä työnimikkeillä tule enää aivan piakkoin koittavan vaginoplastian vuoksi julkisemmin esittäytymään pysyvästi muille, koska en halua kantaa muille näkyvästi transtaustojani sun muuta historiaani, kykenen tähän reippaampaan avautumiseen nyt.

Mutta silti tuntuisi vähintäänkin hieman omituiselta ja kenties kyseenalaiselta, että jos joku, jolla on kokemuksia ja lisäksi myös yhteisistä genetiikasta kertovia tutkimustuloksia, ei voisi olla validi sanomaan, että mikä on homman nimi ja miten yhteisiä periaatteessa tietyt oirekokonaisuudet ovat. Siis kun tosiaan tiedetään, että yksi poikkeama voi altistaa muille häiriöille ja oireiluille eikä tuo nykypsykologian mittakaavassa edes ole kovinkaan epätavanomaista.

Se, että otan puheeksi mahdollisuuden liittää kaikki nämä em. häiriöt jonkinlaiseen samaan spektriin ja kuitenkin eri alalajeiksi edelleen selkeästi erotellen, ei tosiaankaan poissulje mahdollisuutta siitä, että olisin asiassa välttämättä mitenkään oikeassa. Totta kai sen tietävät sinällään parhaiten sellaiset, jotka kehittävät tutkimusta eri häiriöistä ja ottavat kantaa siihen miten mikäkin häiriö luokitellaan.

Mutta loppujen lopuksi, jos jonkun henkilön kokemukset ja lisäksi eräiden muidenkin, joiden kanssa on tullut juteltua, kertovat tiettyjen häiriöiden samannäköisyyksistä ja merkittävämmistäkin yhteyksistä, joita on tullut löydettyä ihan kunnolla pysähtymisen, pohtimisen ja keskustelun kautta. Ja vaikkapa myös psykologian opiskelun välityksellä. Niin sitten ne asiat vain kytkeytyvät toisiinsa miten kytkeytyvät enkä sille oikein voi mitään. Olisi kyllä todella hienoa, jos voisin. Mutta kun en vain voi erottaa niitä niin täysin erilaisiksi kokonaisuuksiksikaan.

Jos lapsuudessa on tehty aspergerin diagnostisia tutkimuksia ja joutui yhden vuoden ensimmäisen alaluokan olemaan lastenpsykiatrisessa osastohoidossakin, niin elämäntilanne näyttäytyi melko sekavana eikä asioilla ollut järjestystä. Lähinnä jonkinlainen hämmentyneisyys ja kenties välillä jopa järkytyskin siitä miten heikosti ja pohjalla asiat voivat olla. Tällaisia samansuuntaisia kokemuksia on hyvinkin ollut täysi-ikäisenä silloin, kun meni heikommin ja tuli tutustuttua sellaisiin ihmisiin, joihin ei olisi kannattanut luottaa sekä koska tilanteeseen liittyi muutenkin päihteitä ja yleisempää turvattomuutta. Tuntemukset molempien elämänvaiheiden kausina olivat yllättävän pitkälti samansuuntaisia.

Jos pitäisin asioita täysin erillisinä ilmiöinä, perustuisi se siihen, että varmaankin omat ja tiettyjen läheisten, jotka ovat kokeneet samoin, kokemusten olisi pitänyt erota toisistaan eri elämäntilanteissa niin merkitsevästi, että tällaista pohdintaa tuskin olisi syntynyt.

Eli tietenkin sitä toivoisi, että ihmisillä olisi kärsivällisyyttä ymmärtää. Vaan kun en sellaista odota, koska niin ei välttämättä sellaista tapahdu, ja kykenen ymmärtämään senkin.

Mutta toisaalta on helppoa puhua toisten puolesta silloin, kun omia elämänkokemuksia aiheisiin liittyen ei ole. Senkin ymmärrän. Astukaa tähän tarinaan myötätunnolla, jos sellaista on, niin ehkäpä uskotte. Mutta ei ole pakko, jos ei vain pysty.

Mikäli näitä pitäisi pitää täysin erilaisina häiriöinä ja omat elämänkokemuksetkin viittaisivat toisenlaiseen todellisuuteen, olisin jo varmaankin mennyt puhumaan lääkäreille ns. väärindiagnosoinnin mahdollisuudesta lapsuutta koskien. Mutta hämmästyttävän paljon yhdennäköisyyttä näillä kumminkin on tuntunut olevan. Heikkolahjaisuus sosiokognitiivisesta näkökulmasta ajatellen voi tulla joillekin ihmisille syntyessään jo, ja heikkolahjaisemmaksi voi tilapäisesti (tai joillakin ehkä pitkäkestoisemmin tai pysyvämmin) elämänvarrella myös taantua. Ja nämä molemmatkin vaihtoehdot voivat joidenkin kohdalla toteutua. Jos näitä kahta vieläpä yhdistää yhteinen genetiikka ja elämänkokemukset saattavat näyttäytyä päänsisäisesti ja ulospäin varsin samantuntuiselta, niin minkä sille toisaalta voi.

Suokaa kovasti anteeksi, jos kirjoitukseni loukkasi jotakuta kunnolla. Mutta en sellaista ole halunnut tarkoittaa enkä tarkoittanut. Tämä asioiden tarkoittamatta tapahtuminen on kuitenkin yksi niistä haasteista, joista myös olen kärsinyt. Monet kerrat elämässäni olen loukannutkin oikeasti toista,  vaikken sellaista tullut ajatelleeksi enkä niin olettanut.

[Lifti]

Aikamoista aikuisiän hulluutta!

[Letsmenoks]

Tuntemukset ovat tuntemuksia. Huono sokeritasapaino aiheuttaa minulle alavirettä,  masennuksen tapaisia tuntemuksia. Mutta minulla ei ole masennusta.

Alaselkäni on todella kipeä, mutta minulla ei ole selkärankareumaa. Nuha mutta ei koronaa. Ohimoon sattuu mutta ei Horton syndroomaa. Närästää mutta ei sydäninfarktia. Näin niinkuin empiirisesti ajateltuna.

Skitsofrenialla ja autismilla on geneettisiä yhteneväisyyksiä, skitsofreenikon lapsella on kolminkertainen mahdollisuus olla autismin kirjon kantajäsen. Mutta mutta. Stressi ei laukaise Aspergeria eikä ADHD:ta.

Empiiristä kokemusta löytyy. Tuntemuksia löytyy. Niin aspergerista, ADHD sekä skitsofreniasta. Autismi ja ADHD on erilaista aivokemiaa syntymästä asti, enemmänkin erilaista lahjakkuutta kuin että olisivat sairaus.

Skitsofrenia on mielen sairaus johon siihen geneettisesti altistuneet voivat sairastua. Heistäkään läheskään kaikki ei.

Autismi ei ole lapsuusiän hulluutta vaan elämän kirjoa.