Eipähän ole peppua koskaan päässyt kokeilemaan. Kyllä tuo sen verran kiinnostaisin että täytyisi varmaan aktivoitua sen suhteen ja etsiä vihdoin joku peppukivaan myötämielisesti suhtautuva hupakko
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
Paljon mahdollista, että lähitulevaisuudessa pääsen tätä kokeilemaan toisen kerran. Menneisyyden haamut ja epäonnistunut ensikokeilu ovat jo lakanneet häiritsemästä.
Joku juttu on kai se, että kun aukolle kohdistuu painetta ulkoapäin, niin sulkijalihakset antaa vähitellen periksi samalla tapaa kuin ulostettaessa. Kokeilin yhdellä liukastetulla sormella aikanaan ja puristus oli hurja. Kahdella sormella tuntui jo siltä kuin sormien ympärille olisi kieritetty napakka kuminauha max kireyteen. Sormeni ei ole mitenkään erityisen paksut.
Kun pääsee panemisen makuun ja homma alkaa kirjaimellisesti luistamaan, niin kai aukon puristuskin vähenee siedettävälle tasolle??
Sisäänmeno lienee se haastavin juttu. Olisiko jollain antaa pro tippejä asiaan liittyen. Olisin kiitollinen.

Riippuu varmaan paljolti siitä, että onko tahtotila yhteinen, että sinne sisään halutaan. Tässäkin kuin monessa muussakin, harjoitus tekee mestarin. kieltä, sormea, suristinta, plugia, dildoa, jne
Sisäänmeno lienee se haastavin juttu. Olisiko jollain antaa pro tippejä asiaan liittyen. Olisin kiitollinen.Juu ulospäin on helpompaa. Pienestä suurempaan. Kyllä se siitä.
Musta on ihanaa tarjota eturauhasen hierontaa / anaaliseksiä sellaiselle, joka siitä nauttii. Sormilla, leluilla, sträpillä. ❤ Ja todellakin pussailen ja suukottelen silti. Kuinka paljon siihen liittyy sitten muuta dommeilua, riippuu asiakkaan toiveesta, mutta kyllä voi olla myös "ihan vaan" gfe ja silti panna sträpillä.
Itselläni taas oli pitkään joku lukko vastaanottaa anaaliseksiä (joskus yksikin huono kokemus voi tehdä kivoista jutuista pitkäksi aikaa vaikeita), mutta se lukko kyllä aukesi yhden ihanan asiakkaan kanssa tässä hiljattain. (Joo, näinkin voi näköjään käydä.)
Ihan järjettömän kiihottavaa laueta kakkoseen...ja romanttista
Mitenkäs muuten hupakot tai hupakoitsijat, löytyykö täältä sellaisia yksilöitä jotka tykkäävät vähän syvemmistä tai isommista leikeistä
Voisin aivan hyvin elää suhteessa, jossa harrastettaisiin pelkästään anaaliseksiä.
Kauhukseni olen myös huomannut, että jotkin palveluntarjoajat perivät ko. aktista extraa jo 100 euroa. Ei ole helppoa anaaliseksifanin elämä, eiKyselit tässä taannoin Tampereelta hoikkaa naista anaaliseksiin. Edelleen annan 11/10 suositukset naapurin/eksitreffien Nata20:lle, käy Tampereella keikalla suurinpiirtein 1krt/kk. Veloittaa anaalista vain nimellisen korvauksen ja moista anaali-iloittelua en ole muualla kokenut.
Kyselit tässä taannoin Tampereelta hoikkaa naista anaaliseksiin. Edelleen annan 11/10 suositukset naapurin/eksitreffien Nata20:lle, käy Tampereella keikalla suurinpiirtein 1krt/kk. Veloittaa anaalista vain nimellisen korvauksen ja moista anaali-iloittelua en ole muualla kokenut.