Lempinen, Olavi: "Suuremman Suomen puolesta - SS-Mies Aarre Jylhänmaan palvelusvuodet"
Saatu luetuksi. Olavi Lempinenhän on kirjoittanut SS-miehistä aikaisemminkin, (kts 05.09.2019, Pääkallosotilas), mutta tämä vetää sille vertoja ja on - vallankin nykypäivän sotahistorian tutkimuksen valossa - ajankohtainen ja realistinen kuvaus "Divisioonan Miehen" vaiheista. Siinä missä "Pääkallosotilaan" Aarne Kähärä yhdeksän vuotta Jylhänmaata nuorempana kuului "Pataljoonan Poikiin" Nordland-rykmentissä, Aarre Jylhänmaa oli palvellut jo Talvisodassa aliupseerina ilmavoimien maaorganisaatiossa, radiosähköttäjänä Viipurissa.
Punikk... punaisten helmikuussa 1918 ampuman konstaapeli-isän poika suoritti asepalveluksensa 1936 ja palveli välirauhan aikana 1940-41 kersanttina lentomestarin vakanssilla syntymäkaupungissaan Porissa. Kun Neuvostoliiton ote taas kiristyi, Jylhänmaa radiotiedustelijana hakeutui Saksan konsulin puheille ja kysyi mahdollisuutta hankkia jatkokoulutusta Saksan asevoimissa. Pyyntöön ei tuolloin diplomaattisyistä voitu suostua, mutta keväällä 1941 tilanne muuttui ja Jylhänmaa kävi muiden vapaaehtoiskokelaiden tapaan Helsingin Temppelikadulla Insinööritoimisto Rataksessa, tuli syynissä valituksi ja pääsi lähtemään Saksaan ensimmäisessä kuljetuserässä toukokuussa 1941.
Kaiken kaikkiaan Jylhänmaan magnetofoninauhoille puhuma, hänen omiinsa sekä aseveljienkin päiväkirjoihin perustuva tarina on viimeaikaista, muodinmukaista tutkimusta analyyttisesti riisuvaa tekstiä. Se arvattiin, ettei SS tarkoittanut Savon Soutuseuraa, mutta siihenpä se tietämys tavallisten nuorten miesten osalta jäikin. Oli käsitys, että palvelus tapahtuisi Wehrmachtin riveissä ja pääasiassa erikoisaselajeissa, mutta leijonanosa huomasikin joutuneensa jalkaväkeen ja olevansa ensimmäisten joukossa matkalla kohti itää; Puolaa ja Ukrainaa. Jylhänmaa tiesi kuuluvansa sikäli onnekkaisiin päästessään 37mm ilmatorjuntatykille, mutta päinvastoin kuin Talvisodan aikana Suomessa, Saksan armeijassa it kulki hyökkäyskärjen välittömässä tuntumassa ja koulutuskin jäi muutamiin päiviin. Muuan Jääkärikapteenin 18-vuotias poika lähetettiin samanikäisen kaverinsa kanssa parin päivän "siivouspalvelun" saaneena rintamalle kesäkuussa 1941, joutui oppimaan taistelutaitonsa kantapään kautta etulinjassa mutta loppu tuli "Heckenschutzen" eli pensasampujan luodista Belojarovkassa lokakuussa 1941. Jylhänmaa muistaa kieliongelmien johtaneen vallankin ensimmäisten Saksaan saapuneiden kohdalla juuri tämän tapaisiin kohtalokkaisiin erehdyksiin.
Salamasota arojen halki on kuvattu hyvin - ja erityisesti Lembergiä koskeva luku on erittäin mielenkiintoinen... Jylhänmaan it-yksikössä palveli niin hollantilaisia, tanskalaisia, norjalaisia kuin belgialaisiakin vapaaehtoisia ja näiden suhtautumista toinen toisiinsa on myös muisteltu niin huumorilla kuin kaunistelemattomastikin. Samoin itäisten siviiliväestöjen suhtautumista uusiin miehittäjiin sekä Blitzkriegin pysähtyminen syksyllä ensin liejuun, sitten pakkasiin. Marraskuun alussa Jylhänmaa sai kuuden tuuman miinakranaatin viereensä ja kymmenen metrin ilmalennon jälkeen tärähdyksen joka vei miehen parin viikon sotasairaalareissulle ja sitten takaisin it-porukkaansa - joka taisteli käytännössä tuolloin jalkaväkenä.
Jylhänmaan Saksan matka poikkeaa siinäkin useimpien suomalaisten vapaaehtoisen kahden vuoden komennuksesta, että häänet lähetettiin vuoden 1942 alkupuolella kotimaahansa, kuten toistasataa vaille johtotehtävää jäänyttä upseeria tai aliupseeria. Saksassa Jylhänmaa oli ylennetty Scharfuhreriksi eli kersanttia vastaavaan arvoon - tosin kymmenen kuukautta luvattua myööhemmin. Ennen Suomeen lähtöä tuli mm komennus Goebbelsin puhetilaisuuteen turvamieheksi. Kesä ja syksy 1942 kuluivat ilmatorjuntapatterissa Maaselän Kannaksella JR 4:n eli Punamustarykmentin lohkolla kunnes Jylhänmaa komennettiin yllättäen takaisin Saksaan. Mielenkiintoisinta luettavaa on oikeastaan ilmavalvontaluotain (myöhemmin -tutka) Funkmessgerät Wurzburg D-koulutus Berliinin lähistöllä Heiligenseessä, Berliinin pommituksen kuvaus sekä luotaimien käyttö ja niiden ratkaiseva vaikutus Helsingin pommituksissa talvella 1944 jolloin Jylhänmaa palveli muiden entisten SS-vapaaehtoisten tapaan taas Suomessa, omana yksikkönään pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksesta vastannut Ilmatorjuntarykmentti 1.
Jatkosodan päättyessä Jylhänmaa oli Upseerikoulun käynyt ja pääsi jäämään vakinaiseen vänrikin vakanssilla. Keväällä 1945 hänen kohdallaan alkoikin sitten punaisen Valpon vainoaminen, toveriksi muuttuneelta ilmavoimien kenraali Lundqvistilta kotiuttamiskäsky sekä työttömyys. Joka kymmenes uuden Valpon henkilökunnasta omasi maan- tai valtiopetostuomion, ylimmästä päällystöstä vastaava tuomio oli joka kolmannella sekä lisäksi tähän uuteen organisaatioon otettiin 80 enemmän tai vähemmän tavanomaisista rikoksista tuomittua henkilöä. Joten itätuuli kävi noina aikoina hyvinkin voimakkaana siinä(kin) instanssissa. Jylhänmaakin vietiin kuulusteluihin, tuli etenkin kotipaikkakuntansa kommunistien sekä entisten käpykaartilaisten toimesta uhatuksi mutta perheellisenä ei katsonut voivansa lähteä maasta vaikka tie näytti nousevan pystyyn työnhaussa joka suunnalta. Passia ei myönnetty, merille ei voinut pestautua - ja poliisillekin oli turha mennä valittamaan entisten tuttujen tekemästä raukkamaisesta taponyrityksestä. Lopulta Jylhänmaa kuitenkin onnistui pääsemään Outokummun tehtaille sähköasentajaksi missä hän teki elämäntyönsä.
Kirjan viimeisessä luvussa tehdään myös selkoa viimeaikaisista suomalaisia SS-Miehiä koskevista tulkinnoista tavalla jonka meikäläinenkin ymmärtää. Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille - sekä muutamille nykyisille vasemman laidan historioitsijoille aivan erityisesti.