Shoshana Zuboffin uusinta teosta, jossa käsitellään kapitalismin tulevaisuutta.
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
Ja ketjun aiheeseen: itsellä nyt menossa Atwood: Herran tarhurit
Jouko Vahtola: "Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919"
Luettu loppuun illalla. - Kattava ja yllättävän puolueeton teos Aunuksen retkikunnan vaiheista, järjestelyistä, rahoituksesta sekä tietysti taistelutoiminnoista v:n 1919-20 aikana. Hyvin hyödynnetty lähdekirjallisuutta sekä yksittäisten taistelijoiden jälkeenjääneitä päiväkirjoja. - Vahtola ei tuomitse (kuten ei kuulukaan), vaan toteaa. Keskeisinä taustatekijöinä tälle retkikunnalle olisi ollut saavuttaa itsenäistyneeen Suomen mahdollisimman tehokas turvaaminen Venäjää vastaan ennen muuta strategisesti - ns. Kolmen Kannaksen rajalle (jotka tulivat sitten enemmän kuin tutuiksi 20v myöhemmin...) - mutta myös kansallisesti, taloudellisesti, poliittisesti sekä sivistyksellisesti. Silloinen hallitus tuki ja lupasi rahoittaa hanketta mutta söi sanansa kun vastoinkäymiset alkoivat; paikallinen väestö ei juurikaan noteerannut tai ymmärtänyt asiaa sekä sotilaiden kolmen kuukauden sopimukset, kelirikko- ja kesäaika osoittautuivat ongelmallisiksi tekijöiksi.
Joskus luin Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin muistelmista, että eräs vanha puna-armeijan upseeri olisi kertonut heikäläisten olleet ns. kypsiä luovuttamaan koko Itä-Karjalan Suomelle, kyse olisi ollut muutamista päivistä mutta silloin oltiin ilmeisesti jo puolin ja toisin saatu tarpeekseen koko yrityksestä. Lähemmäs 400 suomalaista vapaaehtoista kaatui, haavoittuneiden määrä liikkui jossain vajaan 800:n tienoilla (mitään avustuksia nämä eivät myöhemmin elämässään saaneet.)
Miehistön, alipäällystön sekä upseeriston näkökulmat tuotu hyvin esille. Ehkä kaikkea ei olisi tarvinnut enää tässä tuoda julki, sillä joidenkin yksittäisten henkilöiden panettelun ja leimaamisen taustalla on löytynyt selkeää ja pelkkää syyllistämisen halua ja suoranaista kateutta. Motivaatio tietysti laski koska palkanmaksu muuttui leväperäiseksi, lääkintähuolto oli monesti yksittäisten sanitäärien (lääkintämies) aloitteellisuuden ja epäitsekkyyden varassa, muonitus lakkasi toimimasta ja komento-käskysuhteet jäivät jokusen kerran epäselviksi. Pahimmat tappiot koettiin ns. Aunuksen eteläisellä rintamalla Tuuloksessa (16.5., 19.5. ja 5-6.6.), Alavoisissa 6.5., Aunuksenkaupungissa 4.5., Mägrissä (23.4., 1.5.) sekä Koivumäessä 25.6.1919. Pohjoisrintamalla erityisen pahoiksi koituivat Polovinan, Suollusmäen-Besovetsin, Matrosan, Säämäjärven sekä Yläjoen taistelut. - Näillä samoilla kulmilla sai sitten seuraava sukupolvi sotia v. 1941 vielä raskaamman päälle.
Do dih! Täältä löytyy sivistynyttä porukkaa. Itselläni on vieläkin kesken A Feast for Crows.
En ole lukenut vielä Noituri sarjaa mutta nuoruudessani luin paljon Dragonlance sekä Forgotten Realms kirjoja.
Tuhlasin itse DL/FR-kirjoihin nuoruuteni, sen sijasta että olisin yrittänyt esim. tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen. Olen muutaman lukenut nyt varttuneemmalla iällä ja tuleehan niistä turhan paljon pelimekaniikka läpi, etenkin taikuuden suhteen. Se onkin varmaan suurin ero ns. oikeaan fantasiakirjallisuuteen. Muutama hyvä kirjailija siellä kyllä on.En ole lukenut vielä Noituri sarjaa mutta nuoruudessani luin paljon Dragonlance sekä Forgotten Realms kirjoja.
Juuri näitä luin itsekin silloin kauan sitten, mutta tuskinpa kolahtaisivat enää nykyään. Noituria voin suositella, mikäli vähän aikuisempi fantasia yhtään kiinnostaa.