[Vieras0265]

Aloin lukemaan Henry Millerin kirjaa Kravun Kääntöpiiri.

[Lifti]

Nalle Puh ja möhköfantti jäi eilen kesken.
Se jäi kohtaan "sinulla on pienet aivot - kani julisti"

[Villerius]

Sinuhe Egyptiläinen ties monenneko kerran.

[RobertLey]

Antti Tuuri - Levoton mieli

Tarttui korona- Suomen kirjaston Best-seller-hyllystä käsiin ja luin. Hyvin tässä juoni kulki, kuten Antti Tuurilta Pohjanmaalla tapahtuneisiin ja siellä vaikuttaneiden ihmisten vaiheisiin sopiikin. Päähenkilönä taidemaalari ja varhaisen surrealismin (en ole asiantuntija) Arvid Bromsin (1910-1968) viimeisten vuosien, Lappajärvellä vietetyn ja viidennen, viimeisen vaimonsa Helvi Inkerin kanssa eletyn ajanjakson fiktiivinen kuvaus.

Arvid Broms lienee eläessään ollut ilmeisen värikäs hahmo; hahmo siinä mielessä että miehen elämä muistuttaa jollakin tapaa kameleonttia jolla on taito luoda nahkansa tiettyyn pisteeseen saakka aina uudestaan. Mies onnistuu nuoresta saakka vakuuttamaan niin naiset kuin hyvää tarkoittavat mesenaatitkin puheilla joilla ei ole aivan täydellistä todellisuuspohjaa mutta joihin kuitenkin ympäristö uskoo - tai haluaa uskoa ja joihin mies uskoo juuri sillä hetkellä itsekin. Ilmeisen työteliäs maalari joka saa myös töitään kaupaksi, mieleen tulee että puhelahjat saattoivat auttaa joskus ratkaisevasti Taiteilijan tehdessä kauppaa nimismiehen, kunnanlääkärin, hammaslääkärin sekä maanmittarin (kirjoittajan isä) kanssa. Arvid Broms ei liene tuntenut tehneensä mitään väärää lukuisista vankilatuomioistaan huolimatta; syytteet pikku petoksista, aviorikkomuksista tai väärennöksistä johtuivat aina ymmärtämättömien ihmisten kostonhimoisuudesta. - Pienenä, ohimenevänä esimerkkinä ailahtelevasta luonteesta kohtaus kaupassa jossa mies kehui paikallisille isännille taistelleensa Kannaksella Jalkaväkirykmentti 27:n riveissä mutta joutuessaan nimismiehen, sodanaikaisen esimiehensä kanssa tunnusti lähinnä pelänneensä etulinjan takana esikuntakomppanian lähettinä kunnostautuen kuitenkin maalaamallla asemasotavaiheessa rykmentin Pirkka-Häme-kanttiinin seinämaalaukset Konepistoolimiehen Rajajoella sekä Lotan - jonka mallista ei pystynyt pitämään näppejään täysin irti... - Silti Antti Tuuri on onnistunut tekemään Arvid Bromsista inhimillisen hahmon heikkouksineenkin.

Ainakin jollakin tasolla pahasti alkoholisoituneen mutta sitäkin enemmän jostakin muusta sairaudesta kärsineen Bromsin vaiheet ovat kuvatut uskottavasti. Lappajärveläinen kyläyhteisö on ymmärtäväinen, samoin vuodenaikojen vaihtelu kellastuvine lehtineen, Lappajärven rannat jäätymisineen sekä keväisen auringon sulamisineen tuotu esiin taidokkaasti. Taiteilijan suhde Tuntemattoman Sotilaan Lammion äitiin eli Emmi Jurkkaan kuvataan toteavasti - ja suhdehan näillä 1920-30 Terijoen lomayhteisössä olikin-, samoin mahdollisen biologisen pojan Jussi Jurkan vierailut Jaakontuvalla, Taiteilijan ja viimeisen vaimonsa kodissa.

Mikäli Antti Tuurin tyyli miellyttää niin suosittelen.

[Vieras0265]

Jälleen kerran loistavat analyyttiset perustelut ja arvioinnit kirjan lukemiseen RobertLeyltä.

[Pekonen]

^Näin on. Antti Tuurin tyyli kuvailla hahmojensa ededottamuksia on vertaansa vailla. Varsinkin pohjalaisen kansanluonteen eri vivahteet tulee niin herkullisella tavalla esiin. Aivan kuin todellisuudessa, sellaista jäyhää ja kuivaa huumoria jonka kohde ei välttämättä tajua kuin vasta kotiin palattuaan kuinka sille vittuiltiin kylillä käydessään.

[teme696]

Seuraavana odottamassa olisi Reima Launosen uusi kirja Taistelu työstä: Kohti inhimillistä työelämää

Punnittu teos työelämän tulevaisuudesta

Tiekartta inhimillisempään, mielekkäämpään ja tasa-arvoisempaan työelämään.

Työelämän kehittäminen ja mielekäs työ ovat nykyajan trendikäsitteitä, joiden puolesta on helppo liputtaa. Mutta kuka asettaa työelämän tavoitteet ja kenen ehdoilla sitä kehitetään?

Työssäkäyvä ihminen kuluttaa arjestaan kolmasosan työtä tehden. Työn kautta jaetaan vaurautta ja mahdollisuuksia, mutta työelämän edut kasautuvat harvoille. Taistelu työstä pureutuu työelämän kehittämisen ristiriitoihin ja muistuttaa, että oikeus vaikuttaa työelämän suuntaan kuuluu kaikille.

Reima Launonen on työelämän konsultti, kehittäjä ja tutkija, joka yhdistää havaintojaan tutkimusnäkökulmiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Launonen on julkaissut aiemmin teoksen Kuningasjako - Miksi verotus on oikein? (2013).

[Vieras0342]

Vaari lukee vain raamattua. 

[joey_t]

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Papa Salt on kuollut. Papa Salt oli työasioissa ympäri maailmaa kierrellyt liikemies joka on reissuillaan adoptoinut kuusi tyttöä, jotka hän on tuonut Atlantikseen joka on Genevejärven rannalla sijaitseva linna. Kirjan – itseasiassa kirjasarjan ensimmäisen osan – alussa tyttäret Maia, Ally, Tähti, Cece, Tiggy sekä Electra ovat jo aikuisia ja saapuvat Atlantikseen suruviestin kutsumina. Kuollut isä on jättänyt kullekin tyttärelleen muistokirjeen sekä vihjeen jonka perusteella kukin heistä voi päästä alkuperänsä jäljille. Kirjasarjassa on kirja jokaiselle tyttärelle sekä seitsemäs kirja joka käsittääkseni kertoo seitsemännestä sisaresta joka on kadonnut ja jonka nimi on Merope. Ja sarjasta julkaistaan vielä kahdeksaskin osa joka kertoo Papa Saltin tarinan.

Kirjasarja on saanut huomattavaa kansainvälistä suosiota ja aloin kuuntelemaan ensimmäistä osaa. Alkuunsa ajattelin että tämä on ehkä naisille tarkoitettua kirjallisuutta ja niin se taitaa ollakin. Olen kuunnellut noin 3,5 tunnin verran ja kyllä tämä ainakin vielä toistaiseksi maistuu. Toistaiseksi ei yhtä hyvä kuin Seppo Jokisen dekkarit mutta saapas nähdä.

[joey_t]

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Kuuntelin tätä noin 6 tuntia (40% kirjasta väittää BookBeat) ja päätän jättää kesken. Ei tämä nyt varsinaisesti huono ollut, tässä käsiteltiin 1920-lukua, aikalaiskuvausta Pariisista ja Kristus-patsaan rakentamista Rio de Janeirossa, muttei tällainen siltikään ole minun juttuni. Tämä on naisten kirjallisuutta, ei vetoa tarpeeksi paljon tällaiseen lihaasyövään valkoihoiseen heteromieheen.

Pitää etsiä uusi kirja. Koska palvelussa ei harmikseni ole Tom Ripley-kirjoja taidan valita seuraavan Seppo Jokisen. Jokinen on laadun tae.

[teme696]

En vielä lue, mutta tilaukseen menee Jussi Marttisen tuore kirja: Mikä perussuomalaisia vaivaa?

Kuilu perussuomalaisten ja muiden suomalaisten välillä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Perussuomalaisuus on ajatusmaailman jo omaksuneille itsestäänselvyys, mutta muille se näyttäytyy ristiriitaisena ja vaikeasti lähestyttävänä. Millaisia ihmisiä perussuomalaiset ovat ja mitä he oikeasti ajattelevat?

Tutkimukset paljastavat, että perussuomalaiset ovat monella tavalla täysin muusta väestöstä poikkeava ryhmä. Heitä yhdistävät arvot ja asenteet eivät kuitenkaan aina vastaa yleisiä käsityksiä. Isänmaallisuuden ja pienen ihmisen puolustamisen kaltaiset perussuomalaisuuden kulmakivet näyttävätkin olevan lähinnä keinoja tuoda pinnan alla kytevät todelliset arvot esille.

Jussi Marttinen selvittää teoksessa, keitä perussuomalaisten puoluejäsenet ja kannattajat ovat sekä millaisen kuvan he piirtävät perussuomalaisuudesta kyselytutkimusten perusteella. Kirjan tavoitteena on osoittaa, että perussuomalaisia todella vaivaa jokin, pohtia mikä se jokin voisi olla ja esittää keinoja, joilla Suomen poliittisten kuplien välistä konfliktia voisi hillitä. Marttinen yhdistää laajasti tutkimustietoa ja soveltaa sen pohjalta yritysmaailman johtamisoppeja perussuomalaisten kohtaamiseen.

[Villerius]

Parisen päivää sitten aloin kuunnella Seppo Jokisen siipirikkoiset äänikirjaa. n. 10h kuunneltavaa ja lukijana on Jukka Pitkänen.

[RobertLey]

Timo J. Tuikka: "Kekkosen takapiru: Kaarlo Hillilän uskomaton elämä"

Luin vajaa kymmenen vuotta sitten kun kirja ilmestyi mutta sattui silmiin ja nyt - vanhempana mutten viisaampana kävin läpi uudestaan. Perusteellisesti, lähes pilkuntarkasti lähteitä säästelemättä, tiukasti faktoihin perustuen mutta silti yllättävän sujuvasti kirjoitettu elämänkerta Kekkosen siitä Kaverista, jota jokainen suomalainen mies voisi kutsua epiteetillä "Ystävä" - ja niitähän ei voi yhtä tai korkeintaan kahta enempää olla kenelläkään.

Kaarlo Henrik Hillilä eli "Hillilän Kalle" kuului niihin harvoihin - Tuikan mukaan jopa ainoana - jotka saivat sanoa Urkillekin vastaan ja tämä kuunteli. Pitkä yhteinen, opiskeluajoista alkanut tiivis yhteistyö, kaveriporukka - "puulaaki" - sekä historia mahdollistivat sen. Kekkonen ja Hillilä "päättivät" jo nuorina että toisesta tulee presidentti ja toisesta pääministeri. Kekkosen kohdalla niin kävikin mutta pääministeriyden "uhatessa" Hillilää "Vaaran Vuosien" edellä tämä vetäisi kännit jo heti aamusta ennen kuin ilmoittautui Mannerheimille joka totesi ettei hän tee mitään pääministerillä joka on juovuksissa jo aamukymmeneltä...

"Köyhän porvarin" poikana syntynyt Hillilä jäi isättömäksi juuri ennen 6-vuotispäiväänsä, kasvoi koko lapsuutensa ja nuoruutensa siinä ilmapiirissä mitä kutsutaan sortokausiksi, vihasi ...ä ja isäpuoltaan, piti pikkuveljensä Erkin (Erik) puolta ja yritti miellyttää äitiään. Ylioppilaaksi Kalle päätettiin kouluttaa ainoastaan osoittamansa lahjakkuuden vuoksi, tyhjään ei niukoissa oloissa ollut rahoja varaa heittää. Mikäli Hillilän syntymävuosi olisi ollut kahta-kolmea varhaisempi kuin 1902 hän olisi ilman muuta kuulunut Oulun seuduilta lähteneisiin Jääkäreihin joita oli runsaasti ammattiin tai säätyyn katsomatta. Vapaussodassa Hillilä sai ottaa nuoren pojan lailla vahingon takaisin, ennen 16:ta synntymäpäiväänsä "pussailusta ja sodista" haaveileva lukutoukka ehti osallistua taisteluihin Oulussa sekä Satakunnan rintaman pahimpien paikkojen; Ahlaisten, Suodenniemen, Karkun, Mouhijärven ja Ylöjärven läpi Tampereelle Läntisen Armeijan mukana ja vielä siitäkin eteenpäin Vammalan ja Toijalan valtausten kautta junakuljetuksin Savon Rintaman Mäntyharjulle. Sotaretki päättyi lopulta Kymenlaaksoon, Vehkalahdelle toukokuun alussa 1918. Päiväkirjat kertovat voitoista ja järkytyksistä mitä noiden talvisten kuukausien tapahtumat asettivat koulupojan eteen ja pakottivat näkemään. Vapaussodan Muistomitaliin jäi Ruusuke ja Neljä Solkea.

Teinipojan innokkuus ja velvollisuudentuntokin ajoivat Hillilän - nyt jo Erkki-veljenkin mukaan päästessä - Viron Vapaussotaan Pohjan Poikien riveissä. Vaivattomasti se ei kuitenkaan käynyt, molemmat joutuivat vanhentamaan ikäänsä vaikka Kallella jo rintamakokemusta ja - kunnostautumista takana olikin kiitettävästi. Siihen aikaan tuo oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus jota päälliköt katsoivat läpi sormiensa ja vanhemmat - vaikka pelkäsivätkin, pitivät tuota lähinnä kunnollisuuden ja isänmaanrakkauden merkkinä. Samaan porukkaan kuului mm Oulun läänin tuleva maaherra Kalle Määttäkin nuorena lukiolaisena. Hillilälle määrättiin komentoonsa ryhmä jota johti aina Valkin kaupungin valtauksesta Koikylän kautta Pohjois-Latvian rajoille Marienburgin taisteluun. Sen jälkeen, Babetzkin kylään suuntautuneella partiomatkalla jonne Hillilän veljekset luonteidensa mukaisesti ilmoittautuivat vapaaehtoisina heidän tuurinsa loppui; partio jäi pimeässä ryss.. bolsh... venäläisten tulitukseen, olivat suorina maalitauluina ylempänä mäeltä tulevalle konekivääritulelle ja molemmat haavoittuivat tien penkalle lähes vierekkäin, Erkki pahemmin, Kalle jalkaansa. Tämä päivä jätti lähtemättömät jälkensä myöhemmin raudanlujana realistina tunnetun poliitikon mieleen; pikkuveli ojassa maaten, Hän itse ryömimässä auttamaan mutta tajutessaan että se olisi heidän molempien menoa joutui jättämään, jäämään odottamaan lääkintämiehiä jotka saivat hänet itsensä turvaan mutta velipojan jäädessä latvialaiseen ojaan. Ainoa mitä saattoi toivoa oli että Johan Erik Hillilän henki lähti ennen kuin polsut saivat tämän käsiinsä. Tätä näkyä ja vaikutelmaa eivät Kaarlo Hillilän mielestä pyyhkineet myöhempinä menestyksen päivinäänkään Lapin läänin maaherruus, ministeriys, Kelan pääjohtajuus (kahteen otteeseen) eivätkä maailman pirtut, viskit tai konjakit... Kekkosen puheista puhumattakaan. Ryyppylasien pohjalla tuo kokemus oli aina valmiiina iskemään psyykeen. Hillilä ei milloinkaan lakannut vihaamasta ryssiä, halveksimasta hurreja tai pitämästä saksalaisia oman edun tavoittelijoina vaikka virkansa puolesta joutuikin näitä Jatkosodan aikana isännöimään. Hän pysyi suomalaisena. Mutta oppi nielemään kiristyvin juontein sen mikä aina armeijassakin valuu alaspäin.

Aunuksen Retkelle Hillilä osallistui ensisijaisesti heimoaatteen kannattajana, mutta myös pakenemalla äitinsä syyllistäviä silmiä. Miksi Virosta palasi Kalle eikä Erkki? Näitä tarinoita löytynee jokaisesta suvusta joka on kohdannut menetyksiä sodissa kaatuneiden veljesten muodossa... - Siinä missä Urho Kekkonen toimi jo sutkina pakinoitsijana värväten kirjoituksillaan nuoria kavereita Aunukseen - itse sinne kuitenkaan lähtemättä - Hillilä painui vielä Itä-Karjalaan. Valkoisen lakin toistaiseksi puuttuessa retki olisi tarjonnut mahdollisuuden alitajuiseen kunnialliseen lähtöön. Masennus oli jo lähtiessä kahden sodan alaikäisellä veteraanilla ilmeinen eikä vuoden 1919 kesäkuun 5. päivän tulikaste juurikaan mielialaa parantanut; vastapuolen tulitus vei oululaisten komppaniasta neljänneksen kaatuneina ja haavoittuneina mutta toisaalta kevään -18 tapahtumat sekä Viron menetykset olivat jo ehtineet opettaa kädestä pitäen että tappioitakin saattoi tulla. Hillilä oli omalla tavallaan henkeä täynnä oleva vapaaehtoinen muttei enää naiivi. Niitä poikia jotka joutuivat miehistymään kranaattitulessa. Tällä retkellä vahvistuivat lopullisesti suhteet Oulun Lyseon luokkakavereiden, em Kalle Määtän, Elias Simojoen sekä tulevan Kekkosen ajan pitkän linjan diplomaatin Aaro Pakaslahden välillä. Viron Vapausssodan sekä Aunuksen Muistomitalin ohella Heimosotaristi myönnettiin Hillilälle aikanaan kahdella miekalla.

Opiskeluajat - eli ne jotka lukijasta ehkä Kekkosen suhteen ovat mielenkiintoisimmat - sujuivat Kaarlo Hillilältä Urho Kekkosen boksikaverina; "On helppo olla herttainen kun Onnen Lähde on Syvä" luki Runeberginkadun asunnon seinällä missä nämä kaksi Etsivän Keskuspoliisin sivutoimista virkailijaa hankkivat lisätuloja opiskeluvuosiensa leventämiseksi. EK olikin paikka mistä Köyhä, Isänmaallinen Mies saattoi tuohon aikaan saada paikan, oululaisen Kalterijääkärin Esko Riekin johtamassa organisaatiossa työskenteli lukuisia entisiä tai nykyisiä lakitieteen ylioppilaita, Vapaus- ja Heimosotureita sekä niitä Jääkäreitä joille rauhan ajan Suomi ei tarjonnut enää muuta leipäpuuta. Hillilä yleni nopeasti ja löysi Urkin kanssa yhteisen sävelen, kaverukset sitoivat kohtalonsa toisiinsa päämäärätietoisesti ja kunnianhimo johti menestykseen, opportunismiin ja "toinen toistaan tukien"-menetelmällä lopulta siihen mikä Kekkosesta lopulta tuli. Ja Hilliläkin sai tästä kaikesta osansa...

Hillilä ei ehtinyt nähdä Urho Kekkosen ajasta kuin sen alkupuolen, ei enää loppuvaihetta jolloin asiat alkoivat mennä niin kuin menivät. Tuikan mukaan Hillilä oli presidentin lähin mies ja akateemikkko Kustaa Vilkunan ohella tunsi kaverinsa läpikotaisesti, myös nekin puolet joilla ei olisi ollut niin väliä nousta pintaan. Siinä missä Vilkunastakin tuli lähinnä myötäilijä, Kaarlo Hillilä tiesi että Parhaan Kaverin ongelmina saattoi olla taipumus uskoa omaan kaikkivoipaisuuteensa ja korvaamattomuuteensa, ja terveen kunnianhimonkin muuttuvan ajoittain kyynärpäätaktiikan kautta suoraksi runnomiseksi. Mutta valtaosa Kekkosen vanhoista kavereista lähti Hillilän tapaan vuoden 1965 aikana jolloin presidentillä ei mennyt kuukauttakaan ilman vähintään yhtä hautajaisviikonloppua.

Siinä missä vanhojen miesten mieliin alkoivat yhä useammin palata muistoja nuoruuden ja voimiensa päivistä, iltanuotiolla Kekkosen sai aina hyvälle tuulelle se joka osasi mainita "Hillilän Kallen" - Presidentti naurahti poikkeuksetta ja alkoi iskeä tarinaa tyyliin: "Siinä oli Reilu Kaveri, Hillilän Kallen kanssa aikoinaan mentiin ja..." - Ja ne ymmärsivät ketkä Ymmärsivät. Lienee selvää että jos Pohjoisen Jätkästä joku moisen tunnustuksen antaa niin muuta kunniaa ei tarvita. Kaarlo Hillilä oli kansanmies joka ryyppäsi ja viihdytti milloin saksalaisia, milloin valvontakomission venäläisiä vaikka perusluonto pysyi aina ristiriitaisen rehellisenä. Se ja sokeritauti veti Miehen ennenaikaisesti loppuun mutta siinä vaiheessa kaikki tavoitteet olivat jo saavutetut; Maine, Kunnia ja Alkoholismi.

Kirjailija Paavo Rintala joka työskenteli opiskeluvuosinaan Hillilän avustajana luonnehti esimiehensä olevan "kuin suomalainen mies onnellisessa humalassa, liikuttui kun oli liikuttumisen aihetta, ei esittänyt tietävänsä jos ei tiennyt vaan kysyi suoraan viisaammiltaan, asiakysymyksissä tinkimätön mutta suurpiirteinen ja lämminhenkinen kanssaihmisiään kohtaan."

[joey_t]

^ Olipas taitavasti kirjoitettu teksti mielenkiintoisesta aiheesta. Kiitoksia RobertLey, tarvitseekohan itse kirjaa edes lukea noin hyvän referaatin jälkeen?

[RobertLey]

^ Kiitoksia! - Kyllä tuo kannattaa lukea ihan kannesta kanteen, pelkästään niin paljon hyviä anekdootteja alusta loppuun - ja tarkasti lädeaineistoon perustuvia - että jos vain kiinnostaa niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi, tuossahan on eräällä tavalla käyty läpi koko Itsenäisen Suomen Historia Erään Vaatimattomista Oloista Lähtöisin olevan Miehen Vaiheista Syntymästä Siihen Viimeiseen Matkaan... - Sanottakoon mitä sanotaan niin kyseessä oleva Mies edusti jo tuolloin eräänlaista Katoavaa Lajia; Kun oli aloittanut lähes paljain jaloin niin tiesi saappaitten hinnan.

[Vieras0265]

Sain luettua Henry Millerin Kravun Kääntöpiirin. Mitähän kirjaa sitä seuraavaksi alkaisi lukemaan?

[Vieras0185]

Sain luettua Henry Millerin Kravun Kääntöpiirin. Mitähän kirjaa sitä seuraavaksi alkaisi lukemaan?

Suosittelen Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille.
Mä olen menossa jo toisessa osassa, eli Maailmanlopun ravintolassa.

[Vieras0265]

^ Tuo Douglas Adamsin kirja täytyy ottaa harkintaan koska monet ovat suositelleet sitä. Olen nähnyt elokuvan.

[Prophat]

^ harkitse kovemmin...

just nyt Eric van Lustbader - Ninja

[Vieras0265]

Vai oisko tuo Lustbaderin Ninja sittenkin seuraava minkä aloittaisin? Veljeni kehui sitä aikoinaan. Pitää etsiä kirjastosta.